30 vuotta sitten ilmestynyt ”Hey Stoopid” oli Alice Cooperin tässä vaiheessa jo yli 20 vuotta kestäneen uran 12. soololevy. Albumin äänitykset käynnistyivät kovin odotuksin, johtuen Cooperin edellisen pitkäsoiton ”Trashin” (1989) mainiosta menestyksestä. Jo edellisellä teoksella Alicella oli apunaan vakuuttava tähtikatras ja koska tämä toimi silloin, niin menestyvää kaavaa ei päätetty rikkoa ”Hey Stoopidilla”.
Ydinbändinä tällä Peter Collinsin (mm. Queensrÿche, Gary Moore, Rush ym.) tuottamalla levyllä toimi monissa liemissä marinoitunut ammattimiesten kolmikko: Stef Burns (kitara), Hugh McDonald (basso) ja Mickey Curry (rummut). Levyn vierailijajoukosta löytyi sitten joukko todella tunnettuja nimiä, kuten Slash, Joe Satriani, Steve Vai, Mick Mars, Nikki Sixx, Ozzy Osbourne sekä Vinnie Moore.
Levy käynnistyy heti voimalla albumin nimikappaleen ”Hey Stoopid” myötä. Biisi ei aikoinaan ollut mikään suuri hitti, mutta vuosien varrella siitä on tullut ”Poison”-klassikon lisäksi se tunnetuin Alice-esitys, joka ei ollut alun perin julkaistu 1970-luvulla. Mainion sovituksen kitarasoolon hoitaa Slash, Joe Satrianin antaessa taustatukea ja Ozzyn hoitaessa C-osan taustalaulut.
Eeppinen, jossain balladin ja keskitempoisen rokkarin välimaastossa kulkeva ”Love’s A Loaded Gun” on vuosien varrella noussut yhdeksi levyn suosikeistani, ei vähiten pikaliiman lailla päähän tarttuvan kertosäkeensä takia. ”Snakebite” oli levyn ilmestymisen aikoihin yksi albumin heikoimmista kappaleista, mutta vuosien varrella tämä räväkkä rokkari on noussut aivan uuteen arvoon, ja vuosien varrella siitä on kuoriutunut komea sekä ilkeä hard rock -pala.
”Burning Our Bed” on rehellinen voimaballadi ja lajissaan hieno esitys. A-puolen lähestyessä loppuaan levyn ”Dangerous Tonight” tuo tunnelmaltaan mieleen hieman jo aiemmin mainitsemani Top 10-hitti ”Poisonin”, erityisesti pitkän kertosäkeensä vuoksi. Itselle tämä kappale ei toiminut vuonna 1991, eikä se rehellisesti sanottuna toimi vieläkään.
A-puolen viimeisenä kuullaan yksi levyn ehdottomista helmistä, ”Might As Well Be On Mars”. Cooperin yhdessä 1970-luvun yhteistyökumppaninsa Dick Wagnerin sekä hittitehdas Desmond Childin kanssa te-kemä mahtipontinen biisi on hieman Meat Loafin mieleen tuova teos, joka puskee kuulijan korviin kouk-kua koukun perään pantaten varsinaista kertosäettä jopa yllättävän pitkään.
”Feed my Frankenstein. Meet my libido. He’s a psycho”
Albumin B-puoli avataan levyn toiseksi parhaiten tunnetulla biisillä, eli Wayne’s World 2-leffasta tutulla ”Feed My Frankensteinilla”, joka on pysynyt vankasti Cooperin livesetissä aina tähän päivään saakka. Mainion rokkarin kohokohta on Vai-Satriani-kaksikon huima kitara-kaksintaistelu soolo-osassa.
”Hurricane Years” ja ”Little By Little” ovat geneerisiä, mutta asiallisia kasaritukkahevirunttauksia, joista jälkimmäisen woo-oo-oo-oo-kertosäe on pirullisen tarttuva. Slovari ”Die For You” pysyy hyvin tarkasti voimaballadi-sapluunan sisällä, ollen lajissaan onnistunut biisi. Alicen ja säveltäjämestari Jim Vallancen yhdessä Mötley-kaksikko Mars-Sixx kanssa tekemän kappaleen yksi kohokohta on Marsin komea kitara-soolo. ”Dirty Dreams” on sen sijaan albumin kehnoin esitys, ollen nippa keskinkertaisen kolmosketjun tukkahevibändin albumiraidan tasoa, Vinnie Mooren komean kitarasoolon pelastaessa sen, mitä pelastettavissa on.
Vanha kettu Alice, jos joku tiesi, että albumirock-aikakauden levyn päätösbiisiksi ei voi heittää levyn hei-kointa sävellystä ja tämä ansa väistetään komeasti yhdeksi kokokohdista nousevalla ”Wind-Up Toylla”. Kokonaisuuden ainoasta kauhurock-raidasta löytyy todella komea kertosäe ja erinomainen Joe Satrianin kitarasoolo.
”Hey Stoopid” ei noussut edeltäjänsä kaltaiseksi menestykseksi, mutta osaksi syy on levyn julkaisun aikoihin jyllänneessä grunge-vallankumouksessa. Tämä ei muuta sitä seikkaa, että levy on onnistunut kokonaisuus. Toki balladien suuri määrä voi herättää pientä närää, mutta itse esitykset ovat hyvälaatuisia. Pu-dottamalla pari levyn heikointa biisiä pois, kokonaisuus olisi ehkä noussut vielä paremmaksi, mutta ”Hey Stoopid” on loppujen lopuksi maukas paketti.
8/10
Ilkka Järvenpää
1. Hey Stoopid
2. Love’s A Loaded Gun
3. Snakebite
4. Burning Our Bed
5. Dangerous Tonight
6. Might As Well Be On Mars
7. Feed My Frankenstein
8. Hurricane Years
9. Little By Little
10. Die For You
11. Dirty Dreams
12. Wind-Up Toy
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}