Agallochin Don Anderson avautuu yhtyeen hajoamisesta

agalloch2

Metallin eri tyylilajeja blackista folkiin taidokkaasti yhdistellyt Agalloch hajosi 20 vuoden uran jälkeen viime toukokuussa. Yhtyeen kitaristi Don Anderson on uudessa Metal Injection-sivustolle tehdyssä haastattelussa avannut lisää taustoja lopettamispäätökselle sekä väleille bändin keulahahmo John Haughmin kanssa. Andersonin mukaan ilmapiiri yhtyeessä oli kiristynyt jo pidemmän aikaa ja Haughm halusi investoida bändin kiertueisiin enemmän aikaa kuin muut olivat halukkaita antamaan. Laulaja oli myös rekisteröinyt itselleen Agalloch-nimen ja Anderson epäilee Haughmin asian kieltämisestä huolimatta suunnitelleen bändin jatkamista muiden muusikoiden kanssa.

Anderson kertoo keskittyvänsä nyt toiseen yhtyeeseensä Sculpturediin sekä muiden Agalloch-jäsenten kanssa perustettuun Khôrada-kokoonpanoon. Molemmilta on luvassa uutta musiikkia piakkoin.

Katso Andersonin kommentit Agallochin hajoamisesta alta:

Things had begun to sour over the years between John and the rest of us. It’s a relief to not have that tension anymore. Agalloch had gotten to a point were there was a lot of money and songwriting credits to deal with. It’s a cliché. You think it will never happen to you since you’re friends, then suddenly these things start to matter. It feels like the band was stolen from us. John had gone behind our backs and trademarked the name in February. We didn’t know about that. He copywrote live performances too so we can’t play Agalloch songs live. I don’t have to see money from the royalties either as far as I understand it. Then two days before [the breakup] happened he kicked us off the Facebook page as admins. I’m not here to shit talk John, because these are all facts. It’s like watching someone have an egomaniacal breakdown.

Lue koko haastattelu linkistä.

Alla Agalloch vuosimallia 2014 ja kappale “Celestial Effigy”:

Lähde: Metal Injection

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here