Kovassa nosteessa oleva A.R.G. on tuonut Suomen thrash-kenttään mukavasti vilinää uuden albuminsa myötä. Levy on saanut erittäin positiivisen vastaanoton ja Kuusamon komeat thrasharit ovat kiillottaneet monien metallimedioiden sisältöjä. Saimme yhteyden bändiin Mega Kuusisen kautta ja tässä on Metalliluolan lukijoille tuoretta haastattelua.
-Tervehdys! Mitä kuuluu tällä hetkellä bändinne arkeen?
Jari: Levyn promoa ja julkkarikeikkaan valmistautumista. Hieman uutta sävellystyötäkin on tehty tässä kevään aikana.
-Uusi levy ”Redemption From Refaim” on nyt viimeinkin julkaisussa. Päivänselvä kysymys kuuluu tietenkin: miksi siinä kesti näin kauan?
Jari: Ensin piti tietysti säveltää uutta matskua ja sen vuoksi tuossa viimeisten keikkarykäsyjen jälkeen tietoisesti pyrittiin pitämään keikkailussa taukoa notta saa keskittyä sävellystyöhön. Mulla ja Timolla oli tuossa Corpset levyn tekoa ja keikat mikä myös hiukan vaikutti RfR:n valmistumiseen. Ei meillä mikää kiire ollu A.R.G. hommissa, koska ”yksi vuosi sinne tänne tässä vaiheessa ei paljoo vaikuta” oli ajatus. Tehhää rauhassa.
Vesa: Hättäilemällä ei tule kuin kusipäisiä lapsia. Niin kuin Jari sanoi, parempi katsoa kunnolla kuin katua myöhemmin.
– Mitkä ovat omat suosikkikappaleenne levyltä?
Jari: Overlord. Ei demotettu kipaletta ollenkaan, vaan vähä silleen sukellus tuntemattomaan oli fiilis ku ruvettiin takomaan studiossa. Siitä tuli erinomainen ralli. Kyllä noi muutkin toimii ja ovat lempilapsia, mutta jotenkin se aina menee niin, että uusin biisi on se mikä on ”kuuminta hottia” at the moment.
Vesa: Suosikkizipale vaihtelee aina kuuntelun mukaan ja ennen levyn varsinaista promoa en jaksanut kuunnella kovinkaan paljon levyämme, mutta toisaalta se on ollut aina niin. Tulee sellainen hetkittäinen ähky, kun asian tiimoilta on ollut framilla useita kuukausia. Esimerkiksi tällä hetkellä jytisee myös Overlord kun se viime viikolla oli Defiled.
Tenho: Mulla vähän sama meininki eli suosikit vaihtelee, mutta kyllähän ylipäätään Overlord, Random Act of Cruelty ja Equilibrium ovat säilyttäneet asemansa kärkitohinoissa.
– Thrashinne on perinteisen kuuloista, mutta samalla selvästi oman linjan omaavaa. Kuinka tärkeänä näette sen oman soundin löytämisen eikä vain genren pioneerien juttujen toistamisen?
Jari: Mielestäni soundi tulee koko pumpusta eli on monta palikkaa jotka vaikuttavat asiaan. Sävellysten treenaaminen koko bändillä esituotantovaiheessa on ehkä se meidän juttu millä saadaan A.R.G.-soundi ja tatsi kipaleisiin.
Vesa: Ehdottomasti ja yleensä työskentelymetodit millä ukot paiskoo rallit kasaan on mielestäni toimiva yhtälö sen lisäksi että on hyvä viilis rässätä. Siitä johtuen uskoisin niiden kuningasideoiden ruumiillistuvan.
– Kitarasoundi levyllä on erittäin onnistunut. Minkälaisen lähestymiskulman otitte kitaroiden nauhoitukseen?
Tenho: Ja kyllähän me lähdettiin siitä ettei homma mene liian kliinikseksi.
Jari: Pitää olla rähinää mutta tiukkuutta kans. Äänittätä/tuottaja Jussi Kulomaa on mielestäni mukava mies noissa keppien äänityshommissa ku se o silleen sopivan natsi. Kysyy kuitenkin, että onko soitettavissa oleva soundi ja muutenki komppaa levyttävää artistia tyyliin: ”nyt nyt on aika puskemista että koitappa ottaa vähä rennompi tatsi.”
Vesa: Mikitys Mesan kaappiin oli ehkä avainasemassa, mutta kyllä se on se kokonaisuus ja oikean käden armoton renkuttaminen. Ylhäältä alas pikkausta sssssaaaaaaa.. Ja tietty heimoveljeni Jartsan armoton venkoilu, heh! Hän omaa erittäin omintakeisen sävellysmaailman ja se on rikkautta se!
Jussi: Muistaakseni puhetta oli enemmän mureasta kuin raa’asta tai räikeästä/räkäisestä soundista. Engl Fireball-nupin etuaste kytkettynä Mesa/Boogien päätteeseen ja siitä Mesan kaappiin, joka oli mikitetty modatulla Shure SM57 ja Beyerdynamic M201TG -mikeillä kahdesta eri kartiosta about 10cm päästä etukankaast. Vaiheet kohdilleen ja Chandler Limited TG-2 mikkietuasteen ja Lynx Aurora muuntimen kautta Pro Toolsiin. En muista käytettiinkö pedaalia edessä, ei kaiketi, mutta jos oli niin se oli Tube Screamer. Sitten miksauksessa eq:ta, nauhaemulaatiota jne. mitä nyt miksaus tarvi, tasot kohdilleen ja siinähän se. Täytyy kuitenkin painottaa soittajien tärkeyttä. Soittaja > soitin > kaikki muu. Sieltä se lähtee.
– Tenho, laulutyylissäsi on thrashin lisäksi death metal-sävyjä. Miten oma laulutekniikkasi on muodostunut ja kuinka paljon harjoittelua se vaatii?
Tenho: Tekniikka on kehittynyt pelkästään karjumalla ja kiljumalla ihan issekseen. Varsinkin jos on pitkään poissa mikin varresta, saattaa kestää kauankin ennenkuin ääni avautuu ja homma lähtee kulkemaan. Death metal -sävyt ovat pelkästään iän tuomaa patinaa ja sitä, että kivekset on viimein laskeutuneet. Ja mä luulisin, että viime vuosina olen alkanut hallita ääntäni myös aiempaa paremmin.
– Laulujen osalta kenet nostaisit tärkeimmäksi vaikuttajaksesi?
Tenho: No kyllähän minä olen kovasti mieltynyt Morbid Angelin David Vincentin ja Hypocrisyn Peter Tägtgrenin tekemisistä. Aikanaan tietysti Sodomin Tom Angelripper oli yksi suurimmista.
– Jos vertaatte kotimaan metalliskeneä A.R.G:n uran alkutaipaleeseen ja nykypäivään, mikä on mielestänne olennaisin ero?
Jari: Nykyään on enemmän bändejä pinnalla, mutta paljon on myös UG-bändejä ja toimintaa. Skenessä ollaan klubi-kulttuurissa, koska tanssilava-scene on dööd. Lisäksi nuorisotalot olivat ennen kovassa käytössä, mitehä ny? Ei taida kukaan enää vetää Hakunilan nuorisotalolla… Sosiaalinen media on myös tätä päivää, ei ollu silloin ku aloteltiin, tai siis oli, mutta se oli face-to-face media. Ammattitaitoisempaa menoa on nykyään kaikin puolin ja taitavia artisteja pukkaa ovista ja ikkunoista. Ihan tulee ähky.
Vesa: Nuoria uusia nimiä kipuaa esiin ja se on hienoa. Ennen oli tietty kiivaampaa uusi tuleminen, mutta olihan thrash/speed -skenekin uusi juttu. Olennaisin ero saattaa olla ehkä se, että nyt kun taitoa löytyisi, ei välttämättä ole niin laajalti mahdollisuuksia tuoda taidettaan esiin muuten kuin juuri somessa.
– Mitkä ovat kolme kovinta itsellenne henkilökohtaisesti kolahtanutta albumia jotka vaikuttivat nuoruudessanne omaan soundiin ja esiintymiseen?
Jari: Sodom ”In the Sign of Evil”, Death ”Scream Bloody Gore” ja Slayer ”Hell Awaits”.
Vesa: Äääääääääää, mahdoton kysymys! Mutta laitetaan tällä kertaa Slayer ”Hell Awaits”, Kreator ”Pleasure to Kill” ja Metallica ”Master Of Puppets”. Ja tuossa on siis vain metalliosasto.
Tenho: Tässä kohtaa osoitan sormella Imperiumin Pirun tusina -juttuun http://www.imperiumi.net/index.php?act=interviews&id=1876, mutta tähän vastaan silti että Sodom ”Persecution Mania”, Slayer ”Reign In Blood” ja Destruction ”Infernal Overkill”.
– Tulette esiintymään mm. Jalometallissa elokuussa, kuinka paljon uuden levyn biisejä tullaan kuulemaan setissä?
Jari: Luultavasti kaikki paitsi ”Bloodstar”. Mut katellaan ku vedetään pari keikkaa alle uudella setillä. Artisti pidättää oikeuden biisilistan muutoksiin.
Vesa: Ei voi tietää vielä mitä, mutta monta rallia tulee olemaan setissä. Kunhan tässä hinkataan ennen sitä muutamat kerrat niin ollaan viisaampia. Ehkä.
– Mitkä ovat muuten A.R.G.:n kiertuesuunnitelmat tällä hetkellä?
Jari: Syksy tulee, minä en.
Vesa: Niin paljon tehdään kuin on mahdollista. Kyllä siitä infot tippuu aikanaan.
– Suuret kiitokset haastattelusta! Viimeiset sanat Metalliluolan lukijoille?
Jari: Löytäkää sisäinen gravitoninne ja käykää keikoilla! Cheers!
Haastattelu: Ville Krannila 05/2015
Kuvat: Yhtyeen promomateriaali
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-