Manowarin oli tarkoitus tuoda The Final Battle -kiertueensa Ranskan Hellfestiin ja toteuttaa yhden kuluvan vuoden suurimmasta konserteista 21.6.2019. Bändi saapui paikalle jo eilen, mutta keikka peruttiin aiemmin tänään esiintymispäivänä. Festarin mukaan peruutus ei ollut heidän käsissään, mutta Manowar julkaisi myöhemmin oman vastineensa, jossa yhtye viittaa järjestäjien vastustaneen bändin tavoitteita järjestää vaatimustensa mukainen show. Manowar on aiemminkin perunut keikkoja, mikäli bändin produktioon liittyvistä ajoittain suurista vaatimuksista on vähänkään tingitty.
Manowar nähdään käynnissä olevan kiertueen puitteissa vielä Turkissa heinäkuussa. Yhtyeen ja festarin lausunnot luettavissa alta:
Lähde: Manowar & Hellfest
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.