Ex-Helloween kitaristi ja biisintekijä Kai Hansenin ”soolobändi” Gamma Ray tahkosi pitkin 1990-lukua nousevalla käyrällä. Vuosikymmenen puolesta välistä eteenpäin Hansen otti itselleen myös laulajan vastuun Ralf Scheepersin kanssa työskentelyn tultua liian hankalaksi välimatkan vuoksi. Gamma Ray julkaisi 1990-luvun loppupuoliskolla kolme kovaa albumia ”Land Of The Free,” ”Somewhere Out In Space” sekä ”Power Plant,” joista ensiksi mainittu on yksi power metallin kulmakivialbumeista.
Yhtyeen seitsemäs studioalbumi ”No World Order” julkaistiin syyskuussa 2001. Levyyn ympättiin mukaan rutkasti heavy metal -vaikutteita, mikä teki tästä selvästi edeltäjiään raskaamman ja synkemmän kokonaisuuden. Varsinaiset power metal -biisit ovat kiekolla pienenä vähemmistönä perinteisen metallivyörytyksen varastaessa pääosan. Se tapa, millä tämä vyörytys tapahtuu, on hiukan kulmakarvoja nostattavaa.
Albumin pärähtäessä soimaan ”Induction”-intron alustamana sekä raskassävytteisen ja nopeatempoisen power metal -tykitys ”Dethrone Tyrannyn” pyyhkäistessä rojut pöydältä lattialle päästään itse levyn ytimeen ”The Heart Of The Unicornilla.” Kappale on tiukkaa mättöä, jossa on välittömästi havaittavissa jotain hyvin tuttua. Se on osin kuin puolihuolimattomasti piiloteltu plagiaatti Judas Priestin ”All Guns Blazingista” ja ”Metal Meltdownista” höystettynä Iron Maidenmaisella soolo-osiolla. Judas Priestiä ja Iron Maidenia lainataan surutta myös jatkossa. Tunnelmallisen, melankolisen melodisen ja vahvasti heavy metal -vaikutteisen ”Heaven Or Hellin” jälkeen saa makustella suussaan lisää Priestiä ”Hell Bent For Leather” -fiboilla maustetun ”New World Orderin” merkeissä.
Kaukana power metallille ominaisista linjoista pysytellään myös junttaavan ja keskitempoisen ”Damn The Machinen” osalta kertosäkeistön tuodessa mukaan ripauksen voimametallin melodisuutta. ”Solid” puolestaan vyöryttää päälle albumin selkeimmän Priest-lainauksen. Biisi on kertosäkeistöä lukuun ottamatta niin suora ”Rapid Fire” -kopio, että tässä vaiheessa jo paatunein vaikkukorva sen kuulee. ”
Fire Below” palaa takaisin ”Damn The Machinen” heavy metal -uralle piilottaen kaikkein selkeimmät ja ilmeisimmät ulkoiset vaikutteet ollen albumin originelleimpia biisejä, tosin soolo-osiossa on jälleen helppo löytää Maiden-vaikutteita. Juuria ei ole aivan tyystin sivuutettu ja albumin tyypillisimmästä power metal -biisistä vastaa ”Follow Me,” joka jää keskinkertaiseksi tuotokseksi, eikä jaksa imaista mennessään samalla tavalla kuin suurin osa albumista. ”Follow Me” tuntuu heavy metallin järkähtämättömässä kranaattitulessa melko valjulta.
”Follow Men” ollessa albumin syvänne, ”Painkiller”-aikakauden Priest-henkinen power metal- kertosäkeellä varustettu ”Eagle” palauttaa vielä hetkeksi metallin voiman takaisin keskuuteemme. ”Eagle” onnistuu olemaan yhtä aikaa raskas, mutta kertosäkeistöltään myös herkän melodinen Maidenmaisen bridgen nostaessa ihon kananlihalle. Kyseessä on lempibiisejäni tältä albumilta ja se skannaa oikeastaan lähes jokaisen aspektin, mitä ”No World Order” on tarjonnut siihen mennessä.
Albumin päättää se pakollinen balladi ”Lake Of Tears,” joka on peruskauraa. Samantyyppisiä power-balladeja on löydettävissä lähes minkä tahansa voimametallibändin levyiltä, eikä täten tarjoile enää loppuun mitään suurempaa huipentumaa. Onneksi sentään puolipakollinen ”lentävä matto” -biisi loistaa poissaolollaan.
Loppuun päästäessä tulee miettineeksi, kuinka on mahdollista lainata näin suoraan heavy metallin mammutteja tekemättä itsestään täyttä pelleä. Ei siinä ole lähtökohtaisesti mitään järkeä, mutta hommassa on silti selkeästi ideaa. Hansen ei varsinaisesti kopioi, vaan tekee nerokkaan tribuutin metallin suuruuksia kohtaan muokaten ”No World Orderin” sopivan särmikkääksi ja rosoiseksi myös heavy metallin ystäville. Kumarrus ikoneja kohtaan uppoaa kuulijaan kuin urologin käsi lateksihanskaan. Tuloksena on vahva ja energinen julkaisu, jonka tehokeinoina käytetyt lainaukset vetävät kulmakarvat ylös ja otsanahan ruttuun, ei inhosta, vaan ihastuksesta.
Kun lainaamista ei ota haudanvakavasti, on sanottava ”No World Orderin” olevan aivan helkkarin kovatasoinen levy, jonka intensiivisyys pitää otteessaan lähes kalkkiviivoille asti. 20 vuoden iästään huolimatta albumi on edelleen musiikillisesti tuoreen tuntuinen ja jaksaa innostaa tarttumaan itseensä aina silloin tällöin. ”No World Order” toimi itselleni aikoinaan porttina Gamma Rayn muuhun tuotantoon, joka olisi tuskin ilman tätä albumia houkutellut, sillä sukkahousutiluttelu ei ole lähtökohtaisesti sitä ominta alaani. Job well done Kaitsulta.
Heavy metal -fanin näkökulmasta bändin myöhemmät julkaisut eivät ole yltäneet lähellekään samalle tasolle ja yhtyeen ura huipentui juuri tähän albumiin. Toki Hansenin poppoon ura on päämiehen Helloweenin paluusta huolimatta jatkunut mallikkaasti tähän päivään saakka vähintään osa-aikaisena, mutta samanlaista fiilistä ei ole myöhempinä vuosina tullut vastaan.
9+/10
Tomi Väänänen
1.Induction
2.Dethrone Tyranny
3.The Heart Of The Unicorn
4.Heaven Or Hell
5.New World Order
6.Damn The Machine
7.Solid
8.Fire Below
9.Follow Me
10.Eagle
11.Lake Of Tears
Tulisieluinen ja mustaverinen Savon Nosferatu, joka imee elinvoimansa raskaasta musiikista, hard rockista black metalliin. Musiikin ohella ajankäyttöä ohjaavat työ, perhe, lasten harrastukset, kuntosali, kalastus, jääkiekkohuliganismi sekä leffat ja tv-sarjat.
 Metalliluolan arvio, Tomi Väänänen.){kind=link}