TUSKA 2024 – festariraportti ja kuvat – osa 2: lauantai 29.6.2024.

Tuskan lauantai avautui aamuisen sateen jäljiltä raikkaana, puolipilvisenä ja lämpimänä.

Päivä oli loppuunmyyty ja lisääntynyt yleisömäärä perjantain avauspäivältä oli hyvin huomattavissa.

Ankor

Omalla kohdallani pelin avasi katalonialainen Ankor ja bändi veti lauantain avauksena todellisen ässän hihasta. Harvoin päivän ensimmäinen bändi onnistuu olemaan yksi koko päivän parhaista, mutta Ankor tässä tempussa onnistui. Energinen esiintyminen, hyvät melodiat ja monipuoliset kappaleet imaisivat mukaansa ja tätä oli ilo seurata. Myös yleisö oli jo kiitettävästi hereillä ja päivän ensimmäinen pitti pyöri mallikkaasti. (HJ)

VOLA

Tanskalainen VOLA tarjoili päälavalla maukasta tunnelmointia monipuolisen progemetallin ja rockin ystäville. Genressään vahvaa jalansijaa saanut yhtye onnistui jälleen valloittamaan Tuska-yleisön. Jos tämän hienon esityksen missasit, bändi on saapumassa jälleen loppuvuodesta parille klubikeikalla maahamme. (HJ)

Suomi rakastaa VOLAA ja VOLA rakastaa Suomea. Tuskassa nyt toista kertaa esiintynyt tanskalaiskvartetti keräsi osakseen runsaasti ihailua. Rumpalin omintakeinen soittotyyli jäi mieleen. Lavalla oli useammat kosketinsoittimet, joilla saatiin luotua mikä erikoisimpia elektronisia soundeja. Erilaisten äänien vyöry oli paikoin hyvin hämmentävää, mutta koukuttavaa.

Vastapainoksi VOLA kuulosti paikoin hyvin raskaalta ja kontrasti kevyempiin sekä rauhallisempiin biiseihin oli merkittävä. “24 Light-Years” jäi rauhallisemmista kappaleista aikanaan jo heti ensikuuntelulla mieleen hienolla tunnelmallaan.

Tulevan marraskuussa julkaistavan “Friend Of A Phantom” -albumin tuotantoa edustivat kunniakkaasti singlet “Paper Wolf” ja “Break My Lying Tongue”. Keikka sisälsi myös runsaasti pitkiä puheosuuksia, mitkä latistivat tunnelmaa festarilavalla. “Witness”-pitkäsoiton (2021) “Straight Lines” toimi mainiosti keikan lopetuksena.

VOLA on nähtävissä seuraavan kerran marraskuussa 2024 Tampereen Pakkahuoneella ja Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla. Tulevien esiintymisten lämmittelijänä nähdään Charlotte Wessels (ex-Delain) sooloyhtyeineen. Liput näille klubikeikoille ovat myynnissä nyt. (RJ)

Devourment

Teltassa polkaistiin seuraavaksi homma täysin toisiin tunnelmiin, kun vuoronsa sai vuonna 1995 perustettu slam/brutal death metal -legenda Devourment. Nyt tarjoiltiin herkkua brutaalimman tyylisuunnan ystäville ja balladeille ei ollut tässä setissä tilaa. (HJ)

Tarot

Viime kesänä paluun tehnyt Tarot oli varmasti monille yksi päivän odotetuimmista esiintyjistä. Savolaisbändi keräsi päälavan eteen runsaan yleisöjoukon ja tunnelma kohosi hienoksi heti toisena kuullun “Wings Of Darkness” -klassikon aikana.

Kokonaisuutena keikkaa olisi omaan makuuni voinut tiivistää välispiikkejä lyhentämällä ja parilla nopeatempoisemmalla kappaleella keikan intensiteetti olisi pysynyt paremmin yllä. Hienoa oli kuitenkin nähdä Hietalan veljekset bändeineen jälleen yhdessä lavalla. (HJ)

Tarot teki ryminällä paluun vuoden 2023 Old Farts Rock -hyväntekeväisyystapahtumassa Kuopiossa. Metalliluola oli myös tuolloin paikalla. Pitkään arvuuteltiin, tuleeko Tarot vielä esiintymään laajemmalti ja ei mennyt kauan, kun kesän 2024 festivaalikiertue uutisoitiin, Tuskan ollessa aivan ensimmäisten julkaisujen joukossa. Kyseessä oli muuten Stratovariuksen ohella festivaalin vanhin bändi, sillä molemmat perustettiin jo 1980-luvulla perustettuja. Stratovariuksessa ei alkuperäisiä jäseniä ole enää lainkaan, mutta Tarotista ovat aina löytyneet ja tulevat aina löytymään nimenomaan Hietalan veljekset.

Tarotin show’ssa lähtökohtaisesti kaikki oli hyvin paikallaan ja bändi on äärimmäisen taidokkaita ja lahjakkaita soittajia täynnä. Biisit ovat loistavia, mutta tätä festarikeikkaa vesittivät basisti-laulaja Marko Hietalan aivan liian pitkät ja tylsät välispiikit, joita tulisi tällaisissa olosuhteissa välttää. Tunnelma pääsi näiden myötä latistumaan ja kosketinsoittaja Janne Tolsan tekniset ongelmat eivät auttaneet asiaa.

Näyttävän suuren screenin edessä perinteisen taustalakanan sijaan esiintynyt bändi oli joka tapauksessa hitsaantunut jälleen hyvin yhteen erityisesti kitaristi Zachary Hietalan loistaessa paikallaan valtaisien vahvistinkaappien vierellä. Nykykokoonpanon täydentävät sampleista huolehtiva ja taustoja laulava Tommi “Tuple” Salmela sekä Pecu Cinnarin paikalle rumpuihin löydetty Antero Seppänen hoitivat tonttinsa kunnialla.

Soitetusta settilistasta täytyy nostaa muutama helmi. 2000-luvun tuotannon “Pyre Of Gods” sekä “Crows Fly Black” soivat julmetun hienosti raskaina, jylhinä ja voimakkaina. Ajankohtainen “Warhead” (“For The Glory Of Nothing”, 1998) koukuttaa kerta toisensa jälkeen ja samoin “Gravity Of Lightin” (2010) kenties paras biisi, “Hell Knows”. Tarotin jäsenet tuntuvat pitävän “Rider Of The Last Dayta” (“Suffer Our Pleasures”, 2003) yhtenä parhaista kappaleistaan, ja miksi ei, sillä sen verran moniulotteista tämä rymistely on aina viimeiseen nuottiin asti.

Kokeellisempi ja kevyempi ysäriveto ”Do You Wanna Live Forever” (“To Live Forever”, 1993 on aina hauskaa ja miellyttävää kuultavaa. Old Farts Rockin paluukeikkojen tavoin syystä tai toisesta “Stigmata”-pitkäsoiton (1995) materiaalia ei settiin vieläkään mahtunut.

Yleisesti ottaen Tarotin esiintyminen oli pidetty ja yleisössä oli varmasti runsaasti sellaisia faneja, ketkä näkivät ryhmän ensimmäistä kertaa livenä tositoimissa. Huhujen mukaan Tarot olisi aikanaan julkaisemassa uutta musiikkia, joten aika näyttää, mihin suuntaan legendaarisen yhtyeen taru tulee kehittymään. Odotamme suurella mielenkiinnolla! (RJ)

Sonata Arctica

Sonata Arctica on kesäfestareiden vakionimiä ja mikä siinä, melodinen power metal puolustaa aina paikkaansa Suomen kesässä. Tuskan lavalla kuultiin sekoitus uutta ja vanhaa tuotantoa, vaan ei tässä bändiä paljon nähneille mitään normaalista poikkeavaa tarjottu. Itse tuulettaisin settiä vanhan materiaalin osalta ja esimerkiksi joka tuutissa puhkisoitettu ”Tallulah”, sekä lopun rasittava ”vodka”-outrohuudatus joutaisivat jo ongelmajätekierrätykseen. (HJ)

Bändin perustaja, kappaleiden säveltäjä, sanoittaja ja laulaja Tony Kakko intoutui muistelemaan bändin ensimmäistä Tuskaa vuonna 1999, kun “UnOpened”-single oli juuri julkaistu. Spiikki ja biisi aiheutti heti kuulemma sydämentykytyksiä, koska Kakko totesi, ettei kappaletta soiteta nyt. Sääli sinänsä, koska mitkä tahansa vanhemmat ja harvinaisemmat biisit olisivat enemmän kuin tervetulleita osaksi livesettiä.

Luonnollisesti tuorein “Clear Cold Beyond” (2024) -albumi oli mukana useiden vetojen verran. Nopeatempoisen “First In Linen” aikana nyrkkiä puitiin ilmaan vaikka kuinka, mutta näytti sille, ettei yleisö tuntenut vieraampia albumin vetoja, kuten “Dark Empathia”, “Californiaa” tai “Angel Defiledia”.

“Tallulah”, tuo rakastetuin, mutta samalla myös vihatuin Sonata-biisi olisi voinut tässä tilanteessa joutaa sinne, missä aurinko ei paista. “Replica” paransi hieman edellisestä, mutta tunnelma laski entisestään kuin lehmän häntä rauhallisella sovituksella.

“Fullmoon” kuuluu jokaiseen Sonata-settiin ja yleisöä pyydettiin laulamaan mukana. Kiva, mutta kappaletta liikaa kuulleena tähän ei jaksanut innostua enää, erityisesti kuumana porottaneen auringon alla. Biisi toimii nimensä mukaisesti huomattavan paljon paremmin täydenkuun loisteessa.

Kakko vaihtoi keikan loppupuolella kielen englanniksi ja kysyi paljonko yleisössä on ulkomaalaisia, jotka eivät puhu suomea. Paljon käsiä nousi, joten Kakko piti pitkän puheensa englanniksi, kiittäen kaikkia lipun ostamisesta ja täten livemusiikin pitämisestä elossa. (RJ)

Stam1na

Jos Sonata oli tuttua kauraa, niin ei festaria ilman Stam1naa. Vauhdikasta esitystä oli ilo seurata ja tällä kerralla pakettia täydennettiin parilla taustalaulajalla. (HJ)

Stam1na tuli, näki ja voitti. En ole bändin tuotannolle kovin vihkiytynyt, mutta valtaosalla yleisöstä näytti olleen hauskaa esimerkiksi riehakkaan pitin merkeissä. Myöskään voimasanoja ei säästelty. (RJ)

Make Them Suffer

Australian Perthistä ponnistava metalcore-poppoo Make Them Suffer oli uusi tuttavuus. Meno oli odotetun viihdyttävää, vaikkei tämä musiikkigenre ei aivan ominta suosikkityyliä edusta. (HJ)

Bändi oli selvästi tosissaan ja live-energia oli huomattavan hyvä. Kosketinsoittimien takaa löytynyt ja myös taustoja laulanut Alex Reade toi hienoa kontrastia muuten miesvoittoiseen kokoonpanoon. (RJ)

Amorphis

Päälavalla saatiin jälleen kuulla tuttua ja turvallista kotimaista, Amorphiksen hoitaessa homman vahvalla rutiinilla. Tyylikästä on yhtyeen meno kerta toisensa jälkeen. (HJ)

Amorphis kuuluu Stratovariuksen ja Sonata Arctican kohdalla niihin bändeihin, jotka on tullut nähtyä keikalla saman tyylisellä settilistalla liian monta kertaa. Suomalaisten rakastama vuonna 1990 perustettu Amorphis on toki aina joka tapauksessa tervetullut vieras mille tahansa festarille.

Olen huomannut, että ympäröivät olosuhteet vaikuttavat järkyttävän paljon yleiseen keikkakokemukseen. Esimerkiksi viime vuoden lopun John Smith Rock Frozenin keikka oli eturivistä koettuna loistava, mutta nyt Tuskassa jokin tökki jälleen. Yksi syy tähän oli esimerkiksi ympärillä mölyävä ja musiikin päälle puhuva yleisö, jolloin itse konserttiin on huomattavan paljon hankalampi keskittyä.

Komean “The Castawayn” aikana kaikki lavan ja PA:n äänet katkesivat noin kymmenen sekunnin ajaksi, mikä aiheutti yleisössä hieman hilpeyttä. Biisi löytyy kuolemattomalta juuri 30 vuotta täyttäneeltä klassikolta “Tales From The Thousand Lakes” (1994).

Vokalisti Tomi Joutsen mainosti lyhyesti tuoretta livepakettia, “Tales From The Thousand Lakes – Live At Tavastia”. Albumi on saatavilla kaupoissa nyt. Amorphis esiintyy kotimaassa seuraavaksi taas klubikeikoilla lokakuussa 2024 paikkojen ollessa Helsingin Kulttuuritalo sekä Tampereen Pakkahuone. Liput näille keikoille ovat myös jo myynnissä. (RJ)

Riverside

Teltassa syvennyttiin progemetallin saloihin puolalaisen Riversiden tahdissa. Maagisen hienoa soitantaa, johon teltan pimeys ja lavan näyttävät valot toivat oman tyylikkään lisänsä. Omalla kohdallani yhtye tarjosi päivän ja samalla koko festivaalin parhaimmistoa. Tässä korostui taas Tuskan rikkaus, kuinka erilaiset metallimusiikin tyylit mahtuvat loistavasti samaan tapahtumaan. (HJ)

Palaan juuri mainitsemaani yleisön keskenään jutteluun ja mölyämiseen. Riverside oli täydellinen vastakohta edelliselle, sillä jengi osasi olla hiljaa ja nauttia hienosta keikasta. Väitän, että Riverside kuului kaikilla tätä esitystä seuranneilla festarin todellisiin kohokohtiin.

Tyylikkään progen suurbändi oli pimeässä teltassa parhaimmillaan ja fiilis oli paikka paikoin kuin suurella klubilla. Laulaja Mariusz Duda korosti, ettei tällä keikalla tulla kuulemaan esimerkiksi örinää eikä f-alkuisia sanoja. Musiikin taika puhutteli haltioissaan ollutta kansaa ja oli ilo kuulla esimerkiksi tuoreimman “ID.Entity” -albumin (2023) materiaalia. (RJ)

The Abbey

Illan pääesiintyjä Bring Me The Horizon ei sallinut keikalleen kuin kourallisen valokuvaajia ja tähän joukkoon emme mahtuneet. Onneksi Tuskassa riittää aina vaihtoehtoja, joten suuntasimme ensimmäistä kertaa näiden festareiden aikana Tuska KVLT Stagelle, joka täyttyi mukavasti The Abbeyn aloittaessa siellä oman osuutensa. Kyseessä oli tummasävyistä doomia niin musiikin kuin valaistuksen osalta ja tähän synkkään tunnelmointiin oli hyvä laittaa piste kakkospäivän osalta. (HJ)

The Abbey on todellinen superkokoonpano. Sekä mies- että naislaulut loivat hienon kontrastin kuumassa ja pimeässä sisätilassa. Laulaja Natalie Koskinen on Shape Of Despairista sekä monista muista yhteyksistä tuttu, mutta The Abbeyssa hän vaikuttaa olevan monipuolisimmillaan.

Esimerkiksi Poisonblackista ja The Man-Eating Treestä tuttu kitaristi Janne Markus loihti synkkään iltaan sopivia riffejä yhdessä Jesse Heikkisen kanssa. Sentencedin perustajajäsen ja nykyisin The Abbeyn lisäksi myös Cemetery Skylinessa vaikuttava Vesa Ranta takoi rumpuja mallikkaasti basisti Henri Arvolan täydentäessä kokoonpanon.

Keikan lopuksi kuultiin helvetin pitkä 13-minuuttinen “Old Ones”, joka tarjosi mahtavia sateen ja ukkosen ääniä. Jos kotimainen synkähkö ja tunnelmallisen progressiivinen doom metal maistuu, kannattaa tsekata The Abbey. (RJ)

Bring Me The Horizon

Kun The Abbeyn esiintyminen oli ohi, jäi vielä vähän aikaa seurata Bring Me The Horizonin esiintyminen loppuun. Bändi on muuttunut totaalisesti aivan alkuaikojen deathcoresta ärsyttävän popahtavaksi alternative-emoiluksi. Visuaalisella puolella valot olivat kenties festarin näyttävimmät ja erilaiset erikoistehosteet sekä livevideot screeneillä tehostivat showta. (RJ)

Vielä yksi festaripäivä oli jäljellä ja seuraavassa osiossa palaamme Tuska-sunnuntain tapahtumiin.

Raportti ja kuvat: Riku Juutilainen ja Hannu Juutilainen ©Metalliluola