Rockfest järjestetään taas Hyvinkäällä ensi vuonna

Kuva: Metalliluola
MAINOS:




Hyvinkään kaupunki tiedotti tänään verkkosivuillaan kaupunginhallituksen ja Nelonen Media Liven välisestä yhteistyösopimuksesta Rockfestin, eli Suomen suurimman rockfestivaalin järjestämiseksi Hyvinkään lentokentällä vuosina 2022-2024. Kolmivuotinen yhteistyösopimus sisältää myös lisävuosioption. Sopimukseen sisältyy kaupungin puolelta sekä taloudellista panostusta että kaupungin teknistä tukea tapahtumapaikan eli lentokentän infran rakentamisessa. Rockfest järjestettiin aiemmin Hyvinkäällä vuosina 2018 ja 2019. Vuosina 2020 ja 2021 festivaalit oli tarkoitus järjestää Tampereella, mutta koronapandemia löi kapuloita rattaisiin.

”Pitkäaikaisella sopimuksella tavoittelemme Hyvinkään kaupungin tunnettuuden kasvattamista tapahtumapaikkana. Hyvinkään strategisessa kehittämisessä on panostettu kaupungin kehittämiseen aktiivisena tapahtumakaupunkina ja sopimus Rockfestin järjestämisestä Hyvinkäällä on osa tätä työtä”, sanoo kaupunginjohtaja Jyrki Mattila.

”Nyt on lisäksi erityisen tärkeää luoda edellytyksiä sille toiminnalle, joka auttaa toipumaan koronan aiheuttamista menetyksistä. Lentokentän kehittäminen palvelee useita eri osapuolia jatkossa, joten kyseessä on pitkäjänteinen investointi kaupunkiin kokonaisuudessaan”, taustoittaa sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen.

”Hyvinkään kaupungin myönteinen asenne tapahtumien kehittämiseen sekä kaupungin ja lentokentän poikkeuksellisen hyvä sijainti Uudellamaalla, keskellä Etelä-Suomea, luovat edellytykset Rockfestin kasvulle merkittäväksi rocktapahtumaksi. Vuoden 2022 Rockfestin tavoiteltu kävijämäärä on jopa enemmän kuin 60 000 kävijää”, taustoittaa Nelonen Media Liven tapahtumajohtaja Riikka Fagerholm.

Hyvinkään lentokentän alue on noin 100 hehtaarin laajuinen ja alueelle pääsee kulkemaan sujuvasti kaikista ilmansuunnista niin julkisilla kulkuneuvoilla kuin autolla, mikä helpottaa merkittävästi logistiikkaa suurten tapahtumien järjestämisessä.

Kuva: Pete Alander/Metalliluola

Kuvat: Metalliluola/Pete Alander
Lähde: Hyvinkään kaupunki

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.