Näin syntyi thrash-yhtye Inkvisitorin albumi “Dark Arts Of Sanguine Rituals”

Team äänityssessioiden päätyttyä Electic Foxilla
MAINOS:



Näin syntyi Dark Arts Of Sanguine Rituals

Kotimainen thrash-yhtye Inkvisitor julkaisi keväällä kakkosalbuminsa “Dark Arts Of Sanguine Rituals”. Olimme yhtyedessä jyväskyläisyhtyeeseen ja päästimme ääneen kitaristi Jesse Kämäräisen. Tässä on tarina yhden levyn synnystä, vaikeuksista, onnistumisista ja periksiantamattomuudesta. Tämä on Inkvisitor.

TAUSTAA ALBUMILLE

Kesä 2015. Ensimmäinen LP Doctrine of Damnation oli nähnyt päivänvalon hieman aiemmin. Rutiini kitaratreenejä vedellessäni saavuin uudelle tontille, keksin nimittäin Dark Arts of Sanguine Ritualsin nimikkobiisin ensimmäisen riffin. Pistin riffin talteen ja näin ensimmäinen pala uutta levyä oli syntynyt. Sittemmin biisi sävellettiin valmiiksi asti, mutta vanha rumpali ei oikein ollut halukas opettelemaan uusia juttuja, eikä oikein vetelemään vanhojakaan. Muutoksen tuulien oli puhallettava ja näin ollen loppuvuodesta 2015 Tino Jäntti istahti rumpalin pallille. Toisin kuin edeltäjänsä, hän oli heti messissä uuden ja oman matskun tekemisessä. Kohtuu nopeasti saatiin nimikkobiisi, Mindslaver ja The Confession valmiiksi.

Tykitin yhdeltä istumalta koko levyn tarinan puhtaaksi.

“Mites sanat ?”, kyseli silloinen laulutaileilija. Hyvä kysymys. Mulla oli levyn ja kolmen biisin nimet valmiina, mutta itse sanat tosiaan puuttuivat. Aluksi pohdin etteivät rahkeet vielä riitä konseptilevyyn, mutta vierailu Jarkko Martikaisen lyriikkaklinikalla Jyväskylän Veturitalleilla laittoi alitajunnan ruksuttamaan ja yhtenä iltana leffaa katsoessa inspiraatio ns. iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Leffa pauselle ja tykitin yhdeltä istumalta koko levyn tarinan puhtaaksi. Nyt oli raamit joiden puitteissa lähteä sorvaamaan.

Koitti 2016 ja noita kolmea biisiä sitten vedeltiin livenä, ja nauhotettiinkin nimikkobiisi ja The Confession Aapon kanssa. Nimikkobiisi julkaistiin videon kera keväällä 2016, mutta suoraan sanottuna se ei saanut silloin kovin hyvää palautetta syystä tai toisesta. Kevään viimeisellä keikalla Aapo heitti bäkkärillä pyyhkeen kehään, sanoen että haluaa keskittyä tulevaan asevelvollisuuteen ja ei-niin-metalliseen-musiikkiin. Alkoi vimmattu uuden äänen metsästys, mutta uutta ukkoa ei näkynyt, ei kuulunut. Ehdokkaita kyllä oli, mutta ei sopivaa.

Sillä välin ei jääty tuleen makaamaan, vaan leivottiin biisejä valmiiksi. Meikäläinen sävelsi yksin kotona rumpukoneen kanssa, Tino ja Lauri reeniksellä löivät keskenään viisaita päitä yhteen. Itse tein yleensä koko biisin alusta loppuun enemmän tai vähemmän valmiiksi, siitä sitten reeniksellä vähän ns. pyöriteltiin kulmia porukassa tai mietittiin siirtymiä eri osien välillä. Tino myös luonnollisesti käänsi rumpukonebiitit omannäköisekseen. Reeniksellä taasen Lauri yleensä tuli riffikokoelman kera mestoille ja siitä yhdessä Tinon kanssa lähtivät askartelemaan kokonaisuutta. Näillä metodeilla saatiin enemmän eloa biiseihin vrt. debyyttilevy.

Ei oltu Tinon kanssa enää bändi, vaan duo

Vuoden 2016 lopussa myös toinen perustajajäsen ja kitaristi Lauri nosti valkoisen lipun
motivaatiopuutteen takia salkoon. Lupasi kuitenkin hoitaa levyn nauhoitukset kunnialla loppuun. Ei oltu Tinon kanssa enää bändi, vaan duo. Kieltämättä oli hieman synkkä meininki, mutta pohdittiin että levyn biisimatsku oli sen verta tanakkaa, että kyllä tää kortti pitää loppuun asti katsoa.

PROSESSI ETENEE – ÄÄNITYSTUOTANTOA

Sitten heti alkuvuodesta 2017 Markus laittoi läppärin mikrofoniin erään jyväskyläläisen asunnon kaapissa nauhoitetun demon. Vaikka lähestyminen oli kohtuu punk, hommassa kuulosti olevan ainesta, joten pyysin miehen käymään ja tehtiin parempi demo. Hirveän pitkään siinä ei sen jälkeen tarvinnu arpoa, tervetuloa remmiin! Tässä vaiheessa pistettiin myös kohtuu nopeasti äänityspyörät pyörimään. Bookattiin itse äänitys Vaajakosken Electric Foxin Tuomas Kokolta, miksaus Sonic Pumpin Nino Laurenteelta ja masterointi Virtalähteeltä. Kokon palveluihin päätyminen oli kohtuu luonnollista, se oli lähellä ja siellä oli tehty hyvää soundia ennenkin.

Sonic Pumpilla on SSL:n 4040G+ analogitiski, samanlaisilla on miksattu esim. Master of Puppets ja Born in The USA

Studiosta löytyy todella hyväsoundinen soittohuone, Kulttuuritalon entinen analogitiski (jonka läpi on mennyt mm. Motörheadin liveä) ja ennen kaikkea pätevä ja mukava hemmo tiskin takana. Sonic Pumpin Ninoon päädyttiin CV:n perusteella, se on kohtuu vakuuttava. Lisäksi Sonic Pumpilla on SSL:n 4040G+ analogitiski, samanlaisilla on miksattu esim. Master of Puppets ja Born in The USA. Kaikista tärkeintä oli kuitenkin että sekä bändi, että tuottajat olivat samalla kartalla siitä että mahdollisimman luomua soundia lähdetään hakemaan.

Kokko äänittää ja mr. tuottaja vahtii kärppänä

Ekoissa sessioissa Electric Foxilla keväällä 2017 nauhoitettiin koko levyn rummut purkkiin. Timppa osoittautui sen verta kovaksi luuksi (ja olihan näitä keretty myös treenata), että soundeja rukattiin puoli päivää ja kaksi täyttä päivää äänitettiin. Pro Toolsissa korjattiin ehkä kolme yksittäistä iskua, muuten oli enemmäin tai vähemmän laakista purkkiin -meininkiä. Lisäksi vedettiin kitarat ja laulut Second Sacramenttiin & Mindslaveriin. Näistä Second Sacrament miksattiin, masteroitiin ja julkaistiin samana keväänä. Esiteltiin pitkän hiljaiselon jälkeen bändin aikaisempaa äkäisempi soundi, kaksi uutta jäsentä ja huisisti noussut tuotannon taso. Aapon kanssa nauhoitetut biisit nauhoitettiin kokonaan uusiksi.

Kesällä soitettiin muutama keikka, mm. Kuopiorock missä oli todella kova meininki

Markus otti asiakseen alkaa vääntämään lyriikoita biiseihin jotta ne saisi livekuntoon. Uuden kokoonpanon ekalla keikalla osa lyriikoista oli sen verran tuoreita, että pari biisiä piti luntata paperista. Kesällä soitettiin muutama keikka, mm. Kuopiorock missä oli todella kova meininki ja paljon yleisöä. Settilistalla oli kaksi vanhaa biisiä, hyvin tuntui uusi matsku uppoavan porukkaan.Keikka kokoonpanossa tuurasi Joonas Kolehmainen kitarassa ja Kalle Raijonkari bassossa. Molemmat hyviä vanhoja kavereita.

Kyllähän siinä perse hikosi penkissä kun istui viikon tai kaksi sahaamassa

Kesällä jatkettiin myös kitaroiden ja basson äänittelyä. Budjettisyistä tehtiin kitarat re-amppaamalla, eli itse nauhoitus tehtiin kotona ja sitten studiossa vedettiin äänitetyt kitarat vahvistimien läpi yhdellä kerralla. Tällä tavoin pystyimme hankaamaan kitaraosuuksia pitkään, eikä tarvinnut tehdä kiireellä. Varsinkin kun tuplattiin kaikki, eli sooloja soitettiin kaksi, komppikitaroita neljä raitaa. Kyllähän siinä perse hikosi penkissä kun istui viikon tai kaksi sahaamassa, mutta homma edistyi aikataulussa. Kitarat soitettiin rumpujen päälle ilman klikkiä elävämmän lopputuloksen saavuttamiseksi. Bassot levylle raapi sessiopohjalta sama sälli kuin debyytillekkin, eli Pekka Löhönen. Ollaan molemmat Pekan kanssa alunperin Varkaudesta ja oma soittoura alkoi samasta coverbändistä Pekan kanssa. Lisäksi demosimme voksujen puolesta loput biisit ja teimme viimeiset hienosäädöt lyriikoihin Markuksen kanssa. Meikäläinen hoiti kaikkien kitaroiden ja basson äänitykset itse.

Tässä vaiheessa siis levyllä soittavista muusikoista kolme kuului varsinaiseen bändiin, ja kaksi oli sessiopohjalla (Lauri veisteli omat osansa levylle, vaikka olikin muuten jättäytynyt kelkasta). Levy on siis tavallaan joutsenlaulu vanhalle Inkvisitorille, ja pelinavaus uudelle.

Soldanosta otettiin reilusti keskiäänivoittoinen rähinä ja Mesasta taasen scoopatumpi tanakka alajorma. Yhdessä näistä tuli kitarasoundi joka oli yhtäaikaa muhkea, mutta repii myös naamaa.

Loppukesästä tehtiin comeback Electric Foxille viikoksi. Nyt kun kitarat oli jo valmiiksi nauhoitettu, voitiin ilman stressiä keskittyä puhtaasti vain hyvän kitarasoundin hakemiseen. Testissä oli kuusi vahvistinta, joista jatkoon menivät Soldano-klooni ja Mesan Studio Preamp. Soldanosta otettiin reilusti keskiäänivoittoinen rähinä ja Mesasta taasen scoopatumpi tanakka alajorma. Yhdessä näistä tuli kitarasoundi joka oli yhtäaikaa muhkea, mutta repii myös naamaa. Lisäksi völjyssä oli kelpo läjä efektipurkkeja. Siinä missä perus komppisoundi pysyy enemmän tai vähemmän samana, heitettiin silti vähän soppaan mausteita. Esim. A Shadow Suspended by Dust menee kokonaan sävelaskeleen matalammalta ja siellä on seassa HM-2 turisemassa, kaikki cleanit on vedetty
stratocastereilla ja bonusbiisissä kärisee pelkästään fuzzit.

Samoissa sessioissa pistettiin myös loput laulut purkkiin kesän demojen pohjalta. Markuksella meinasi uhkaavasti nuha kolkutella ovella juuri ennen sessioita, mutta onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä ja levylle saatiin hyvä aggressiivinen soundi. BTW hauskana sivuhuomiona tähän väliin, on Markuksen ääni saanut paljon kiitosta ja tuntuu että aina kun joku kommentoi asiaa, on mieleentuleva esikuva ollut aina eri. Usein myös sellainen jota kukaan bändistä ei ole hirveämmin kuunnellut.

Jesse purkittamassa taustavoksuja Electic Foxilla

Kun kaikki oli saatu äänitettyä valmiiksi perjantaina 15.9., siirryttiin heti seuraavana maanantaina miksauksen kimppuun Sonic Pumpilla. Studio oli varattu viikoksi ja kun pohjasoundi oli saatu hierottua kohdilleen, lähdettiin biisi kerrallaan hiomaan kokonaisuutta. Siinä missä Nino hoiti pohjan kuntoon, me silloisen harjoittelija Topias Kupiaisen kanssa värkkäsimme efektien ja hienosäätöjen kanssa. Lopputuloksesta tuli jykevästi soiva, modernilta (muttei muoviselta) kuulostava levy. Rumpuja ei kvantisoitu ollenkaan ja triggeriäkin on vain mausteeksi basarissa ja virvelissä, muuten täysin luomua. Kitara- ja bassosounditkin oli sen verta hyvällä mallilla ettei niitäkään tarvinnut liiemmin modailla. Vaarantuntu on siis läsnä, hyvässä ja pahassa.

Eikä lätty ole liian raskas korville, vaikka sisältö onkin äkäistä tykitystä kautta linjan.

Kun miksaus oli paketissa, niin pistettiin se suoraan masteriin. Masterissa ei liiemmin enää
soundipoliittisia asioita tehty, lähinnä katottiin miten paljon liiskattiin ja miten kovaa master soi. Otettiin pykälän dynaamisempi master kuin mitä nykypäivän muut levyt on, mutta se toi levylle vähän hengitysvaraa, eikä lätty ole liian raskas korville, vaikka sisältö onkin äkäistä tykitystä kautta linjan.

Team mixaus Sonic Pumpilla

Tässä vaiheessa paikattiin loputkin puuttuvat rivit, eli Sakari Soisalo liittyi basson varteen ja kuukausi siitä Mikko Saviranta otti kitaristin tontin haltuun. Molemmat ovat todella päteviä soittajia, joten tuleva materiaali on varmasti mielenkiintoista.

Kun levy oli purkissa, piti alkaa katsastelemaan julkaisuhommia. Koska julkaistiin viime levykin itse, tiesin että se on mahdollista myös nyt jos niikseen tulee. Pari yhtiötä osoittikin kiinnostusta, mutta tarjoukset oli mallia rip-off, joten päädyttiin laittamaan kiekko itse pihalle. Otettiin lätystä myös fyysinen painos ja haluttiin tarjota lisäarvoa niitä ostaville, joten tehtiin digipak. Mukana tulee 12- sivuinen kansilehti, jossa tarinaa kulkee kuvina lyriikkoiden alla, sekä bonarina latauskoodi instrumentaaliversioon. Kuvat tulivat muualta, mutta muuten levyn taitto ja ideointi oli allekirjoittaneen kädenjälkeä.

Lopputuloksena meillä on lätty josta olla helppo olla ylpeä. Kiekkoa on leivottu ammattilaisten kanssa ja siinä suhteessa voi sanoa että monella muulla bändillä on tekemistä samaan tuotantotasoon, mutta samaan aikaan levyllä on todella vahva DIY-kädenjälki myös läsnä. Ja niinkuin aina, jäi paljon oppia siitä kuinka seuraavalla kerralla saadaan puristettua vielä tiukempaa settiä ulos. Saa nähdä mitä tulevalle kiekolle keksitään, kun on täysin uusi bändi puikoissa. Vielä ei ole valmiita biisejä, mutta potentiaalisia riffejä ja ideoita on otettu jo talteen.

Rummut saatu purkkiin

ITSE LEVYN KIRJOITTAMISESTA

Levyhän on tosiaankin konseptialbumi, asia johon thrashissä harvemmin törmää. Ainoa (meille) tiedossa oleva aikaisemmin tehty on Vektorilta. Muissa genreissähän näitä on nähty enemmänkin, sieltä se idea on meillekkin tullut. Tarina on neo-noir murhamysteeridekkari, joka seuraa etsivää joka alkaa selvittämään murhamysteeriä. Ruumiskasan kasvaessa etsivä alkaa vajoamaan kohti hulluutta, kunnes viimein johtolangan saatuaan saa selville että murhaaja on häntä auttanut vanhempi herrasmies. Lisäksi paljastuu että hän on tuhansia vuosia vanha necromancer. Nyt etsivälle tarjotaan hänen paikkaansa, sillä necromancer on kyllästynyt ihmiskuntaan ja sen pikkumaisuuteen. Hintana etsivälle on toimittaa veriuhri oman perheensä muodossa. Etsivä lopulta
suostuu, mutta juuri ennen kuin uhraa perheensä saakin ihmisyytensä takaisin ja taistelee vastaan menettäen kuitenkin henkensä. Käytyään pikavisiitillä tuonelassa hän herääkin omasta sängystään kuin mitään ei olisi tapahtunut ja necromanceria koskaan ollutkaan. Hän kuitenkin saa itselleen ikivanhan kirjan jossa ovat kaikki salaisuudet, mukana kirje necromancerilta joka kertoo kaiken olleenkin testi ja etsivän sen läpäisseen. Nyt etsivä on uusi soihdun kantaja.

“Mun lyriikoihin et koske”! Timppa yritti antaa palautetta.

Yhtenäinen stoori toisaalta helpotti lyriikoiden kirjoittamista, mutta toisaalta toi omat haasteensa. Helppoa oli se että joka biisillä oli suhteellisen tiukat raamit joissa pyöriä. Tiettyjen asioiden piti tapahtua jotta tarina voi edetä. Isoin haaste oli se että kun biisiin oli lyriikat tehty, sen paikka levyllä oli sinetöity. Kappalejärjestys oli toisinsanoen kiveen kirjoitettu. Myös oman pikantin lisänsä toi se, että mitä kaikkea biisissä mahtui sanomaan ilman että olennaista puuttuu, muttei se myöskään muutu pelkäksi lyriikoiden tykittämiseksi ilman hengitystaukoa. Vaikka levy onkin konseptilevy, on silti sinne viljelty välillä aika suoraankin analogioita nykymaailman tilasta. On pohdintaa elämästä ja kuolemasta, hyvästä ja pahasta sekä niiden vivahde-eroista, uskontojen tekopyhyydestä, moraalista ja filosofisista näkökulmista. Stoori sai inspiraation mm. Hannibal Lechteristä, True Detectivestä, Se7enistä, Magic the Gatheringista ja Blade Runnerista.

Sävellyksissä kiristettiin ruuvia debyyttiin nähden paljonkin. Ensinnäkin miehistönvaihdokset toivat paljon lisää taitoa bändiin, varsinkin rumpusektorilla. Nopeutta voitiin nostaa useampi pykälä ja rumpusovituksiin tuli enemmän vaihtelua. Kitaraosastolla oltiin myös tultu paljon eteenpäin edellisestä. Haluttiin vähän monipuolistaa palettia, joten vaikutteita on dödiksestä, progesta ja jopa bläkystä. Kaikenkaikkiaan levyllä vallitsee kohtuullisen painostava ja ehkä hieman vinksahtanut tunnelma, joka sopi tarinan kanssa hyvin yhteen. Vaikka haastoimmekin itseämme soittokykyjen rajamailla, ei aina mennä satalasissa vaan pyrittiin myös tekemään hyviä runttaushetkiä.

Inkvisitor on:
Jesse Kämäräinen – Kitara
Tino Jäntti – Rummut
Markus Martinmäki – Vokaalit
Sakari Soisalo – Basso
Mikko Saviranta – Kitara

LINKIT:
www.facebook.com/inkvisitorband
www.inkvisitor.com
www.youtube.com/inkvisitorband
www.instagram.com/inkvisitorband
www.inkvisitor.bandcamp.com
www.twitter.com/inkvisitorband

TULEVAT KEIKAT;
25.05. Baarikaappi, Pori w/ Axegressor
26.05. TVO, Turku w/ Axegressor, Vaxinator, Sgt Slime
01.06. Lepakkomies, Helsinki w/ Axegressor, Watery, Khiral
16.06. La Barre, Joensuu

Studiovalokuvat: © Jesse Kämäräinen
Yhtyeen promokuva: © Jussi Kämäräinen

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.