Dorothy Polonium – Tales By The Pyre (2017)

MAINOS:




Jyväskylästä tuntuu säännöllisin aika-ajoin sinkoutuvan ulos laadukasta melodista metallia. Psychework, Weightless World sekä Deadlight ovat mainioita esimerkkiä kaupungin raskaamman musiikin tarjonnasta. Dorothy Polonium liittyy seuraan lokakuussa ilmestyneellä debyyttialbumillaan ”Tales By The Pyre”. Aikaisemmin bändiltä on ilmestynyt EP sekä pari singlejulkaisua.

Yhtyeen musiikkia ja ulosantia on vaikea lokeroida, mikä tässä tapauksessa ei ole pelkästään huono asia. Varsinkin vokalisti Suvi Uuran laulu on moni-ilmeistä ja syventää kappaleiden voimaa. Välillä tunnelmoidaan jazz-klubin hämyisässä tupakansavua huokuvassa ympäristössä, välillä huudetaan tuska ulos pihalle. Videonakin ilmestynyt ”Secrets Of The Deep” konkretisoi hyvin tämän raja-alueella liikkumisen, samanaikaisesti musiikissa on melodisuutta ja aggressiivisuutta, toisaalta tunne on herkkä ja välitön.

Räväkämmät vaihtoehtometallin suuntaan kumartavat osuudet toimivat kohtalaisen hyvin, mutta vahvimmillaan bändi on rauhallisissa hiipivää uhkaavuutta sisältävissä tunnelmoinneissa, joita olisi saanut olla levyllä enemmänkin. Asiaan Dorothy Polonium tuntuu pääsevän vasta levyn loppupuoliskolla, kappaleissa ”XXX” ja ”Worlds Without End”.

Yhtye on löytänyt oman tumman kulmansa, jonne kovin monella kotimaisella yrittäjällä ei ole mitään asiaa. Kapea, mutta kiehtovalla tavalla toimiva genresekoitus virkistää puutteineenkin vuoden synkimmän ajan keskellä.

8/10

Ville Krannila

1.The Invocation
2.Dystopia
3.Emergency Room
4.Deliverance
5.Secrets Of The Deep
6.Reign Of Winter
7.Transgression
8.Pale Bridge Of The Moon
9.Stormrider
10.Prelude For Ruin
11.XXX
12.My Spectre
13.Worlds Without End
14.Terminus

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.