Tampereelta ponnistaa muutama vuosi sitten perustettu perinteisellä heavy metal -otteella paiskova Crimson Day. Viisimiehinen orkesteri synnytti vuonna 2013 kuusi kappaletta sisältävän esikoisensa ja nyt paria vuotta myöhemmin on siis ensimmäisen varsinaisen pitkäsoiton vuoro.
Pelin avaa ”Enter The Order”-instrumentaali, jonka tarkoituksena lienee toimia alkusoittona tai introna – nimetköön kukainenkin miten tahtoo. Parempana aloituksena olisi toiminut seuraava ”Stormborn” Gamma Raymaisella riffillään. Vaikutelman kruunaa laulajan erittäin paljon Kai Hansenilta kuulostava ulosanti, joka levyn edetessä alkaa muodostua ehkä jopa rasitteeksi. Eihän mies tietenkään äänelleen mitään voi ja komeasti se suurilta osin kajahtaakin, mutta vertailulta saksalaiseen virkaveljeensä ei voi välttyä ainakaan tässä osoitteessa.
Levyn anti on kauttaaltaan perinteistä metallia sekä euro- että jenkkipowervaikutteilla. Tajunnan räjäyttävää ”hittiä” on turha lähteä etsimään eikä Crimson Dayn agendana varmasti ole sellaista tehdäkään. Bändin soundi on kuitenkin sen verran raskas ja ote suoraviivainen, että musiikin teho ja tarkoitus on muualla kuin kerrostalon korkuisissa moniäänisissä kertosäkeissä. Tasaisesta biisimateriaalista korvaan erottuivat erikseen nimillä mainittuina ”And Then Came Death”, ”Burning Redemption” sekä itselleni albumin parhaaksi biisiksi noussut päätösraita ”The Gathering”.
Crimson Day on vielä tuore tapaus ja yhteisiä kilometrejä ei ole kauheasti takana. Bändin nuori ikä kuuluu eritoten sovituspuolella ja biisejä enemmän sovittamalla ja tiivistämällä olisi tehoa saatu lisää. Nyt välillä tulee tunne, että samaa riffiä kierrätetään turhan pitkään ja aluksi hyvältä kuulostanut juttu liian usein toistuessaan menettää voimansa.
Jo aiemmin mainittuun tasalaatuiseen kappalemateriaaliin saisi lisää nyansseja ja vaihtelua monipuolisemmalla laululla ja laulumelodioilla. Laulaja Valtteri vaikuttaa kuitenkin mieheltä, josta ääntä lähtee ja juuri siksi olisikin toivonut, että isännästä olisi otettu irti kaikki, mitä otettavissa on. Laulua kuunnellessa tulee ajateltua, että onko miehellä kuitenkin osittain käsijarru päällä. Tämän tyylin metallia pitää kiskoa pääasiallisesti korkealta ja kovaa ja välillä sinne korkealle noustaankin, mutta liiaksi lasketellaan varman päälle matalammilla – välillä todella matalilla – taajuuksilla. Laulumelodiat läpi levyn ovat turhan paljon toistensa kaltaisia ja osaltaan sen vuoksi biisit menevät pitkälti samalta kuulostavalla kaavalla. Lisäksi olisin toivonut enemmän stemmoja varsinkin kertosäkeisiin erottamaan ne paremmin perussäkeistöistä.
Albumin tuotanto on hiukan demomainen ja varsinkin rummut kuulostavat vähän pönttömäisiltä. Eritoten virvelisoundi tarttuu korvaan ei niin hyvässä mielessä. Toisaalta liiaksi hiottu ja puleerattu kokonaissoundi veisi särmää tämän tyylin musiikilta, joten siinä valossa raaka tuotanto puoltaa paikkansa.
Seuraavaa albumia on turha miettiä, kun uutukainen on vielä tuore tapaus, mutta jatkossa biisejä tehdessä suosittelisin panostamaan nimenomaan tiivistämiseen ja lauluosuuksiin. Hyvä laulaja bändillä jo on ja sitä puolta edelleen kehittämällä on mahdollisuus monipuolistaa laulullista ulosantia ja siten saada musiikkiin lisää kerroksia ja myöskin erottuvuutta. ”Order Of The Shadows” on aivan kelpo pelinavaus pitkäsoittojen maailmaan, mutta jatkossa yhtyeeltä on lupa odottaa reilusti enemmänkin. Rakennuspalikat ovat jo nyt olemassa, mutta tulevaisuudessa Tetris täytyy kasata niin, että palikat asettuvat juuri niille tarkoitetuille paikoilleen.
7½/10
Teemu Kuosmanen
1. Enter The Order
2. Stormborn
3. And Then Came Death
4. Sandstalker
5. Order Of The Shadows
6. Lies About Paradise
7. Far From Serenity
8. Burning Redemption
9. Fatal Destination
10. Blessed Be Thy Hate
11. The Gathering
40 ja plus vanhan liiton metallimies Kajaanista. Musiikkimaku juminut metallin osalta perinneheviin ja stadionkertseihin, mutta vanhemmiten korvaa alkanut miellyttää myös muunlainen musiikki. Pääasia, että kuulostaa hyvältä niin kuin esimerkiksi Popeda ja E-Type. Perheenisän velvollisuuksien lisäksi aikaa vievät kitaransoitto bänditouhuineen sekä intohimoinen suhde maailman kovimpaan metallibändiin ja maailman kovimpaan jalkapallojoukkueeseen. Scream for me Liverpool!
 Metalliluolan Teemu Kuosmasen arviossa.){kind=link}