[three_fourth]Isojen autojen, unelmien, liikalihavuuden ja liian valkoisten hampaiden Yhdysvalloista tulevaisuuden näkymiä on tullut mustaamaan yhden miehen black/doom-projekti Yith, joka on synkistellyt kaikessa rauhassaan debyyttipitkäsoittonsa ”Dread”. Syyskuun lopussa digitaalisena ja c-kasettina julkaistu pitkäsoitto on jatkoa neljälle demolle, jotka Yith on työstänyt vuodesta 2010 alkaneen historiansa aikana. Sattumalta eteeni tullutta levyä kuuntelin julkaisun aikoihin kertaalleen, mutta se riitti kylvämään synkkyyden siemenen sieluuni saadakseen minut taas palaamaan sen pariin.
Synkistely aloitetaan akustisella introlla ennen kuin kierroksia nostetaan blackmetallin sfääreihin Puolan tapaan. Soundi on koruton ja karu kuten itse musiikkikin ja ”Time and Loss” muuttuu kauniin ja maalailevan raskaaksi doom-fiilistelyksi enkä muista olenko milloinkaan kuullut näin onnistunutta black-doom yhdistelyä. Levyn kiistaton huippuraita on seuraava ”Resentment”, joka alkaa todella raskaasti vaihtuen pian kieroon synkistelyyn, joka toistojen kautta saa aikaan erittäin painostavan atmosfäärin. Yleistunnelmaa ei ainakaan nosta palaaminen alun doom-henkeen, mutta biisin ehtoopuolella valonpilkahduksen kaikkeen synkkyyteen tarjoaa jopa hieman toiveikas tunnelma. Sinänsä yksinkertaisista aineksista koottu kappale on täynnä nerokkaita nyansseja ja päällekkäisiä melodioita, joiden roolit vaihtuvat keskenään biisin edetessä.
Levyn painostavin osuus löytyy levyn todella raskaalta nimikkoraidalta, jonka aikana on miltei mahdotonta löytää elämästä mitään positiivista ja sen päättävä melodiakin suorastaan sysää kuulijan vahingoittamaan itseään. Loppulevyn ”Centuries of Horror” ja ”Upon Dark Shores” liikkuvat Puolan lisäksi Vallenduskin kaltaisessa tunnelmoinnissa ja jälkimmäisenä mainittu kappale on toinen levyn huippuhetkistä ja omiaan päättämään el.. siis levy ennen loppusoittoa, ”Immurementia”.
Aika ajoin pyörin tunnelmoivan black-metallin alhossa, mutta vasta nyt tajusin sieltä etsineeni ”Dreadin” kaltaista mestariteosta. Vaikka en yleisesti ole aivan hulluna doom-metalliin, on Yithin luoma tunnelma vertaansa vailla soundien ja harvan, mutta sitäkin tylymmän vokaalityöskentelyn tukemana. Kuunneltuani levyä useita kertoja peräkkäin työpäiväni lomassa voisin hymyssä suin hypätä 6 kerroksesta asfalttiin kuolemaan.
Jos ”Dread” pitäisi kuvata adjektiivein, mieleeni tulee ainoastaan: karmaisevan kaunis. Jos tunnelmabläky, doom tai yleinen synkistely ja syvissä vesissä kulkeminen kolahtaa, on tässä kiistatta yksi vuoden parhaista levyistä.
10/10
Tore Pedersen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. Time and Loss
2. Resentment
3. Remembrance
4. Dread
5. Centuries of Horror
6. Upon Dark Shores
7. Immurement
[/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
 - levyarvio. Tore Pedersen, Metalliluola.){kind=link}