Viime keväänä levyllisen Deep Purple-uudelleen lämmityksiä julkaissut Whitesnake on ollut kohtalaisen tuttu vieras näillä nurkilla. Edellisestä visiitistä on kuitenkin vierähtänyt jo yli kaksi vuotta ja nyt käsittelyssä oleva keikka oli bändin ensimmäinen pääkaupungissa sitten vuoden 2011.
Ennen David Coverdalen ja kumppaneiden esiin astumista, Australialainen The Dead Daisies käynnisti illan juurevalla hard rockillaan. Yhtyeen nimi ei ehkä soita välittömästi kelloja, mutta vuodesta 2012 vaikuttanut kokoonpano koostuu nykyään melkoisista tekijämiehistä. Vokaaleissa vaikuttaa Mötley Cruen ja Rattin keulilla aikanaan heilunut John Corabi, kitarassa ja koskettimissa Guns’n’Rosesista tutut Richard Fortus sekä Dizzy Reed, bassossa useissa huippuyhtyeissä esiintynyt Marco Mendoza ja rumpalina samat meriitit omaava Brian Tichy. Mendoza ja Tichy ovat kaiken lisäksi aiemmin soittaneet Whitesnaken riveissä. Bändin yhdeksän kappaleen setti koostui omasta materiaalista ja muutamasta cover-esityksestä. Tarttuva ”Mexico” istui hyvin mukaan Joe Southin ”Hushin” ja keikan päättäneen ”Helter Skelterin” kanssa. Yleisö otti yhtyeen vastaan lämpimästi ja setti petasi asemat hyvin tulevaa pääesiintyjää varten.
Hieman klo 21 jälkeen oli Valkoisen Käärmeen vuoro. Illan teemana ollut ”The Purple Tour” nimensä mukaisesti yhdisti Purple-klassikoita Whitesnaken tuttuun materiaaliin, joka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tarjoiltiin pelkästään yhtyeen Amerikassa läpilyöneeltä ”1987”-albumilta. ”Burn” on aina loistava valinta setin avaukseen ja neljäntenä kuultu ”The Gypsy” toimi sekin livenä mukavasti kuulostaen yllättävän raskaalta ja modernilta katsaukselta tähän ”Stormbringerin” parhaimmistoon kuuluvaan numeroon. Muuten valinnat Purplen katalogista olivat varsin yllätyksettömiä. Vuoden 1975 ”Come Taste The Band”- levyltä kuultiin ainoastaan ”You Keep On Moving,” mikä herätti hiukan ihmetystä. Nyt olisi ollut hyvä tilaisuus promotoida enemmänkin tuota 40-vuotisjuhliaan äskettäin viettänyttä pitkäsoittoa.
David Coverdalen savuista ääntä on kritisoitu viimeisen vuosikymmenen aikana ja totta puhuen vanha kettu kuulosti olevan paikoitellen vokaalien osalta yksinkertaisesti raunioina. Pahiten tämä konkretisoitui blues-klassikko ”Mistreatedin” korkeissa ja kovissa osuuksissa. Muutenkin biisi on bändin toimesta lähes tuhottu alkuperäisestä versiosta löytyvän herkkyyden, uhan ja voiman ylilyövällä melulla.
Vanhat Whitesnake-hitit sen sijaan lähtivät Coverdalelta yllättävän verevästi ja Purple-osastolta kaunis ”Soldier Of Fortune” oli jälleen kerran koko illan kohokohtia. Miehen kurkun säästämiseksi taustayhtye valjastettiin jälleen soolotoimintaan urakalla. Setissä yleisesti enemmän soolovastuuta ottanut Reb Beach avasi pelin ja verrattain uusi Whitesnake-kitaristi Joel Hoekstra jatkoi samaa rataa. Soittajien lahjakkuutta mitenkään kritisoimatta, miesten jenkkitilutus varsinkin käsillä olevan materiaalin yhteydessä oli korvia raastavaa kuultavaa. 30 vuotta sitten näitä kitarasankareita olisi palvottu alttareilla, mutta vuonna 2015 tämän kaltaiset soolospotit eivät palvele ketään. Basisti Michael Devin tarjosi puolestaan hallille harmonikkasooloilua. Lisäarvo jäi hämäräksi, mutta saatiinhan tuolla Coverdalen äänijänteille taas vähän lisää lepoaikaa.
Sen sijaan yhtenä maailman parhaimmista rumpaleista tunnettu Tommy Aldridge on ikäisekseen todella kovassa kunnossa ja miehen rumpusoolo oli kerrankin tämän
osaston viihdyttävintä antia. Tommy innostui lopussa tuttuun tyyliinsä takomaan patteriaan paljain nyrkein keräten yleisöltä valtaisat suosionosoitukset.
Coverdalen palattua ruotuun loppusetti ei yllätyksiä tarjonnut. Peräjälkeen kuullut hitit ”Is This Love,” ”Here I Go Again” ja ”Fool For Your Loving” upposivat yleisöön tutulla tavalla ja voimakkaasti. Ääntäkin arviolta reilut 4000 katsojasta lähti aivan kelvollisesti toivotuissa kohdissa. Lopuksi perinteinen päätösnumero ”Still Of The Night” pisti illan pakettiin. Tässä kohden pelotti todellakin Davidin äänen puolesta, mutta kelvollinen esitys sieltä loppujen lopuksi kuitenkin saatiin. Paljolti toki tässä avustivat herrat Devin, Beach ja kosketinsoittaja Michele Luppi, jotka hääräsivät aktiivisesti taustalauluissa läpi koko illan. Whitesnaken soundit olivat tyydyttävät, joskin bändi soitti melkoisella volyymilla ja sama koski myös The Dead Daisiesia. Itse en muista näin kovaäänisellä keikalla olleeni pitkiin aikoihin.
Vaikka ”The Purple Album” ei omiin suosikkeihini kuulu ja Whitesnaken omassa materiaalissakin olisi ollut selvästi parempia vaihtoehtoja setteihin, on pakko myöntää yhtyeen olevan edelleen ammattitaitoinen ja osaavan ottaa yleisönsä. Vähän meiningillä on enää yhteistä 1980-luvun kanssa, mutta omana itsenään nyky-Whitesnake jaksaa edelleen säväyttää.
Raportti ja kuvat: Ville Krannila © Metalliluola
Whitesnake settilista:
Burn
Bad Boys
Love Ain’t No Stranger
The Gypsy
Give Me All Your Love
You Keep On Moving
Ain’t No Love In The Heart Of The City
Guitar Solo
Mistreated
You Fool No One
Drum Solo
Soldier Of Fortune
Is This Love
Fool For Your Loving
Here I Go Again
Still Of The Night
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
