Blackie Lawless ei julkisena persoonana ole helposti rakastettava, ja tämä ei liene ollut koskaan tarkoitus. Henkilö taustalla on jäänyt tietoisesti arvoitukseksi. 1980-luvun legendaarisimpiin nimiin kuulunut W.A.S.P. edusti heavy metalia aikakaudelle tyypillisin yliammuttun parodian keinoin, keskiössään Blackien ristiriitainen hahmo, jonka sävellykset liikkuivat yksinkertaisen nerokkaista hiteistä tympeään keskinkertaisuuteen.
Suosion kärki taittui laskuun 1990-luvun vaihteessa, jolloin ironista kyllä Lawless työsti kauppoihin uransa selvästi vahvimman materiaalin, joista 30 vuotta täyttävä teemalevy ”The Crimson Idol” on yhä artistin katalogin huipentuma.
Blackie tulkitsee ryysyistä onnettomaan rikkauteen nousevan Jonathan Steelen roolin vakuuttavasti. Päälimmäisenä kuulijalle suodattuvat Jonathanin tuska, turtumus ja raivo. Lopulta päähahmo hirttäytyy yksinäisyydessä, reflektoiden monta ennen ja jälkeen tullutta tähteä, joka on päätynyt riistämään oman henkensä. ”The Crimson Idol” on mestariteos, joka kumpusi yhtyeen tutusta vihasta ja pimeydestä paketoiden Jonathan Steelen nousun sekä tuhon tarinan musiikilliseksi oopperaksi, jonka kuuntelua ei voi pysäyttää, kun sen kerran on aloittanut.
Lawless alkoi kirjoittaa materiaalia “The Crimson Idolille” syksyllä 1989 pian vahvan ”The Headless Children” -levyn julkaisun jälkeen ja levytykset kestivät seuraavasta kesästä alkuvuoteen 1992 saakka.
Albumilla W.A.S.P. nelimiehisenä yhtyeenä lakkasi lopullisesti olemasta ja vaikka nimi säilyi, kyseessä oli käytännössä Blackie Lawlessin sooloprojekti. Kitaristi Chris Holmes poistui kehistä ja vaikka basisti Johnny Rod nähtiin vielä albumia seuranneella kiertueella, hän ei soittanut levyllä. Ainoastaan rumpali Frankie Banali oli jäljellä ”The Headless Children” -kaudelta. Myös W.A.S.P.:in tulevien vuosikymmenien studiotuotoksilla esiintyvä Stet Howland soitti muutamia rumpuosuuksia ja kitarasooloja tulkitsi monessa liemessä keitetty veteraani Bob Kulick.
Täydellisiä metallilevyjä on vuosikymmenten aikana ilmestynyt vain kourallinen ja ”The Crimson Idol” on monipuolisuudessaan yksi niistä. ”The Invisible Boy”, ”Arena Of Pleasure”, ”Chainsaw Charlie” ja “I Am One” ovat voimakkaita anthem-lauluja, joiden teho ei himmene koskaan. Toisesta ääripäästä löytyvät herkkyydellään ja kivullaan sydämen vereslihalle raapivat “The Idol” sekä “Hold On To My Heart”, joiden välittämä tunne on käsinkosketeltava. Uskonnolliseen kontekstiin asettuva tarina vie Kulickin kitaran ja konseptin kirjoittaneen Blackien äänen kautta päähahmon sisälle.
Vuonna 2020 menehtynyt Kulick soitti levylle lähes kaikki soolot, ja tekee tästä aivan omanlaisensa taideteoksen. ”Arena Of Pleasure”, ”Chainsaw Charlie” sekä ”The Great Misconceptions Of Me” sisältävät soolotyöskentelyä, jonka rooli ei ole vain täyttää biisejä musiikillisesti lahjakkaan muusikon taidonnäytteillä. Soolot kantavat tarinaa eteenpäin ja puhuvat tarinassa niinikään kitaristina tunnetun Steelen suulla. Kitara itkee, nauraa ja huutaa läpi Steelen koko tunneskaalan. ”The Great Misconceptions Of Me” realisoi Jonathanin kuoleman oman soittimensa kielien kautta, lopun sooloissa kitara nuotteineen tuntuu kuolevan päähahmon mukana.
Kyseessä on metallihistorian kaikkien aikojen paras teemalevy ja loistava esimerkki musiikin ja tarinan saumattomasta yhteensopivuudesta. Lisäksi albumin teemat, rikkinäisestä kodista, kateudesta, toivosta, vihasta sekä itsetuhosta ovat universaaleja, ja ne osuvat syvälle.
”The Crimson Idol” muodostui Lawlessin voittoaariaksi ja lopulta kivuliaaksi musiikilliseksi köydeksi miehen kaulassa. Ajoittaisia välähdyksiä lukuun ottamatta 30 viimeisen vuoden tuotanto on ollut päämäärätöntä poukkoilua 1980-luvun sirkuksen sekä modernin teollisuusmetallin välillä, joiden kehyksenä toimivat Lawlessin uskonnolliset julistukset vielä pahentavat kriisin tunnetta.
Blackie maalasi itsensä lopullisesti nurkkaan levyttämällä keskinkertaiset jatko-osat ”The Neon God pt.1-2” ja lopulta nauhoitti ”The Crimson Idolin” kokonaan uusiksi ”Re-Idolized – The Soundtrack to The Crimson Idol” paketille, päätyen muutamia vuosia sitten kiertämään esittäen kokonaisuuden konserteissa alusta loppuun.
Mikään näistä projekteista ei himmennä alkuperäisteoksen arvoa, päinvastoin ne nostavat sen jalustalle, jonka se ansaitsee. ”The Crimson Idol” jäi W.A.S.P.:in viimeiseksi merkittäväksi työksi, ja se on levy, josta yhtye tulisi muistaa jukebokseissa yhä armotta hermosyitä raastavan ”Blind In Texasin” sijasta.
10/10
Ville Krannila
1.The Titanic Overture
2.The Invisible Boy
3.Arena Of Pleasure
4.Chainsaw Charlie (Murders In The New Morgue)
5.The Gypsy Meets The Boy
6.Doctor Rockter
7.I Am One
8.The Idol
9.Hold On To My Heart
10.The Great Misconceptions Of Me
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}