Volbeat – Seal The Deal & Let`s Boogie (2016)

MAINOS:



Tanska- / yhdysvaltalaisryhmä Volbeat julkaisi odotetun kuudennen albuminsa viime viikon perjantaina 3.6.2016. Metallin ja rockin eri sivuhaarojen taitavalla yhteensulattamisella suureen suosioon noussut Volbeat on ehdottomasti yksi 2000-luvun menestystarinoita jonka musiikki on kaikessa erilaisuudessaan ilahduttanut laajaa kuulijakuntaa. Levyn kansikuva kutsuukin faneja heittämään turhat meriitit sivuun ja astumaan kehään. Ja ilman hanskoja tietenkin! Turpaan mättämisen jälkeen rööki suuhun ja oluet huiviin. Räkäisten naurujen saattelemana syljetään hampaita veriselle lattialle. Näin rosoista meininkiä ei kumminkaan uusi albumi tarjoile vaan yhtye tyytyy taiteilemaan vailla suurempia yllätyksiä, ennalta-arvattavien, mutta tarttuvien kappaleiden rajapinnassa.

Yhtyeen edellinen levy vuodelta 2013 ”Outlaw Gentleman & Shady Ladies” oli allekirjoittaneelle parasta Volbeatia. Levy sai hiukan ristiriitaisen vastaanoton kevyemmästä ja radioystävällisemmästä materiaalistaan. Uudella albumilla raskaammat runttaukset ovat jätetty minimiin ja tilalla on ”vain” sitä radiokamaa ja suurille massoille suunnattua melodiavoittoista rockia. Volbeat tuntuu astuneen rajan yli ja lähteneen petaamaan yhä suurempaa jalansijaa rapakon takana. Levyn menestyskappaleen ”For Evigtin” nauhoittaminen varmuuden vuoksi englanninkielisellä kertosäkeellä tuntuu täysin turhalta ja fanien aliarvioimiselta. Onneksi ”The Bliss” löytyykin vain bonus cd:ltä. Vokalisti Michael Poulsen totesi, että kappale tehtiin sen takia, että jos tanskalaisvokalisti Johan Olsenin laulusuoritus ei uppoisikaan yleisöön. Kertoohan tämä jo jostain.

Ensimmäisten kuuntelukertojen jättämä lievä pettymyksen tunne ei ole poistunut parinkymmenenkään pyörityksen jälkeen. Erityisesti jäin kaipaamaan vitossointuihin ja dempattuihin riffeihin pohjautuvia Metallicalle velkaa olevia kappaleita, joissa Volbeat on aikaisemmilla levyillä hienosti onnistunut. Myös puhtaat torttutukka-vedot loistavat poissaolollaan vaikka rytmillisesti läskibasson voisi muutamassa sävellyksessä kuvitella mukana olevankin. Lisää vettä myllyyn heitetään menneisyyteen kaipaaville bonus cd:n ”Slaytan” – kappaleella joka alle minuutin mitallansa jättää lopulta vain pahan mielen ja kysymysmerkin, että miksi?

Jos ennakkoon julkaistut ”For Evigt”, ”The Devil`s Bleeding Crown” sekä “Seal The Deal” tarjoilevat levyn parhainta sekä myös osittain räväkintä menoa, niin vastapuolelle isketään Volbeatin mittapuulla muutama selvästi heikompi esitys. Teenage Bottlerocketin edesmenneen rumpalin kunniaksi tehty cover ”Rebound” ei taivu sitten alkuunkaan Volbeatille ja saa pienet puistatukset tuntumaan varpaissa asti. Toinen heikko cover ”Battleship Chains” kokeilee jo tosissaan kivunsietokykyä ja ihmetellä täytyy kahden edellä mainitun kappaleen päätymistä varsinaisen levylle. Levyn loppupäästä löytyvä ”You will Know” loistaa esiin erilaisuudellaan, tosin ei hyvällä tavalla. Myös perushyvä ”Goodbye Forever” onnistutaan lähes pilaamaan Harlemilaisen Gospel-kuoron huutaessa kertosäettä jumalankiilto silmissään.

Mutta kyllähän levyltä niitä hyviäkin kappaleita löytyy. Rob Caggianon säveltämä ”The Loa`s Crossroad” omaa äärimmäisen hyvän kertosäkeen ja loppupuolella oleva säkkipillituokio osuu kohteeseensa. Varmoja vetoja ovat myös ”kierrätyskappaleet ”Marie Laveau” sekä ”Mary Jane Kelly”. Danko Jones tuo ryhtiä biisiin nimeltä ”Black Rose”, joka muutenkin nousee levyn parhaimmistoon.

”Seal The Deal & Let`s Boogie” kääntyy kokonaisuudessaan kumminkin rajan yli hyvän puolelle ja levyn parissa fanit tulevat  varmasti viihtymään. Soundillisesti äänimaailma on selkeä ja eri soittimet erottuvat levyltä hyvin. Vokalisti Poulsen hoitaa myös tonttinsa takuuvarmasti. Kontrastia biisien välillä kumminkin löytyy ja  heikoimmat esitykset eivät mene irvistelemättä alas. Lievistä epäkohdista huolimatta voin suositella albumia kesän menoihin. Levitä kuumana aurinkoisena päivänä viltti nurmikolle, tilaa kaunis nainen jalkojesi juureen, ota kylmä olut ja torju kilpakosijat näyttämällä kuluneita rystysiäsi.. lopulta saata daami herrasmiehenä kotiin ja aja musiikin soidessa kohti auringon laskua.

8+/10

JUHA KARVONEN

01. The Devil’s Bleeding Crown
02. Marie Laveu
03. For Evigt (feat. Johan Olsen)
04. The Gates Of Babylon
05. Let It Burn
06. Black Rose (feat. Danko Jones)
07. Rebound
08. Mary Jane Kelly
09. Goodbye Forever
10. Seal The Deal
11. Battleship Chains
12. You Will Know
13. The Loa’s Crossroad
bonus cd:
14. Slaytan
15. The Bliss
16. Black Rose
17. The Devil`s Bleeding Crown (live)

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-