Visions Of Atlantikselta “A Journey To Remember” –musiikkivideo tulevalta albumilta

Tuskassa loistanut Visions Of Atlantis julkaisi toisen singlensä ”A Journey To Remember” tulevalta ”Wanderers”-albumiltaan kauniin videon kera. Biisi vie kuulijan kesyttämättömän luonnon helmaan paikkaan, jonne voi kadota unelmissaan.

Kuun 30. päivänä maailmanlaajuisesti Napalm Recordsin kautta julkaistava uutuusalbumi jatkaa ”The Deep & The Dark” -pitkäsoiton esittelemää linjaa, joka vei yhtyeen listoille Saksassa, Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Sveitsissä. Jo 19 vuotta melodisen metallin sanansaattajana toiminut yhtye on kerännyt kiitosta myös esimerkiksi OOMPH!-vokalisti Derolta, joka on luonnehtinut VOA:n biisejä täydelliseksi miksaukseksi mies- ja naisvokaaleita sekä suuria sinfonisia metallihymnejä.

”Rohkea ja koukuttava! VOA palaa albumilla, joka vie bändin selkeästi seuraavalle asteelle”, Kamelotin Thomas Youngblood jatkaa Arch Enemyn keulanaisen Alisa White-Gluzin hehkuttaessa tulevan levyn avausraitaa.

Myös bändi itse on luottavainen tulevaan albumiinsa.

”Tämä on meidän sydämemme ja sielumme, Visions Of Atlantiksen todellinen olemus”, bändi luonnehtii.

Tuleva levy on Itävaltalais-ranskalais-italialaiselle yhtyeelle seitsemäs, ja luvassa on jälleen melkoinen syväsukellus sinfonisen metallin universumiin. Täysin toisten ulottuvuuksien lisäksi tullaan kuulijan lähelle itsetutkiskeleviin tunnelmiin.

Albumi on kaupoissa Napalm-levymerkin kautta 30.8.2019. Ennakkotilausta saa jätettyä linkistä.

1. Release My Symphony
2. Heroes Of The Dawn
3. Nothing Lasts Forever
4. A Journey To Remember
5. A Life Of Our Own
6. To The Universe
7. Into The Light
8. The Silent Scream
9. The Siren & The Sailor
10. Wanderers
11. At The End Of The World

Bonus Tracks:
12. Bring The Storm
13. In And Out of Love

Exclusive 7’’ Single (Earbook only): Memento

Lähde: Napalm Records
Kuva: Hannu Juutilainen

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.