Vetten Äpärät -yhtyeeltä uusi kappale kuultavissa

MAINOS:



Helsinkiläinen folk metal -yhtye Vetten Äpärät on julkaissut tulevalta esikoisalbumiltaan ennakkokuultavaksi yhden uuden kappaleen. Wind of Exhaustion -niminen raita edustaa musiikillisesti tulevan levyn raskaampaa päätä.

Kokonaisuudessaan albumi “Syntyi Talven Kyynelistä” julkaistaan vuoden 2016 alussa. Syksyn 2015 aikana nauhoitetun levyn tuotannosta ovat vastanneet Viktor Gullichsen ja Antti Nieminen. Sen äänityksiä on toteutettu muun muassa Suomenlinnan Studiolla. Ennakkokappale on masteroitu Finnvoxin studiolla.

Yhtye esiintyy seuraavan kerran perjantaina 20.11.2015 PRKL Clubilla Kivimetsän Druidin ja Thyrienin rinnalla Marraspakana-tapahtumassa.

 

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-