Hyvinkäältä tuleva Veijon Kaverit saattaa ensipuraisulta maistua joltain mukahauskalta komediabändiltä, mutta yhtyettä aiemmin kuunnelleet tietävät, että kolmikolta löytyy paljon muutakin annettavaa. Uusille kuulijoille yhtyeen viimeisin albumi ”Sosiaalinen Lobotomia” on hyvä väylä tutustua orkesterin mielenmaisemaan. Toki kappaleet kuten ”Black metal kultti jahtaa mua öisin” ja ”Siideriä jäillä” maistuvat vahvasti huumorilta, mutta Veijon Kaverit ei olekaan mikään iskelmärock-yhtye.
Pääsääntöisesti Veijon Kaverit osaa luoda tarttuvia ralleja ja levy on kesäloman aikaan mitä parhainta fiilistelymusaa. ”Janne, Make, Nexi ja Mä”, ”Finnjävel”, ”Joskus Tunnen” ja ”Papurikko” jäävät päähän soimaan siideriä hörppiessä. ”Bändipaitoja”-kappaleeseen on saatu vierailemaan laulaja Johanna Rutto.
Melankoliaa ja harmoniaa haetaan balladimaisilla ”Muovitähtiä” ja levyn komeasti päättävällä ”Yön viimeinen” -kappaleilla.
Suomalaisen rockin ja punkin ystäville Veijon Kaverit -yhtyeen albumit ovat välttämätön hankinta.
https://www.facebook.com/veijonkaverit
8/10
Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.