Koti Blogi Sivu 80

Mount Mary julkaisi uuden singlen ”Soul Sirens”

Kuva: Pasi Rytkönen

Tiedote 21.3.2025

Kotimainen Mount Mary on julkaissut uuden singlen ”Soul Sirens”. Yhtye työstää parhaillaan kolmatta pitkäsoittoaan.

Yhtye on:

Maria Hänninen: laulu, kitara

Petri Majuri: kitara, taustalaulu

Jukka Jylli: basso, taustalaulu

Otto Haapanen: rummut

Mount Mary -linkit: https://linktr.ee/mountmary

Lähde: Running Moose Productions

Hellsinki Metal Festivalin päiväkohtainen esiintyjäjako julki

Tiedote 24.3.2025

Kesän odotetuimpiin raskaan musiikin tapahtumiin lukeutuva Hellsinki Metal Festival järjestetään ensi elokuussa kolmatta kertaa Helsingin jäähallilla eli tutummin Nordiksella. Kaksipäiväiset bakkanaalit järjestetään 8.–9. elokuuta, ja festivaalin esiintyjäkaarti on jälleen varsin huomiota herättävä.

Metallia laajalti esittelevän tapahtuman esiintyjinä nähdään muun muassa lauantain päättävä Venom, Napalm Death, Hatebreed, Candlemass sekä perjantain pääesiintyjä King Diamond. Luvassa on myös varmasti yksi tulevan kesän mielenkiintoisimmista esiintymisistä, kun Blood Fire Death – A Tribute to Quorthon and the music of Bathory -keikka kokoaa yhteen muun muassa Watainin, Aura Noirin ja Enslavedin miehistöstä koostuvan erikoiskokoonpanon.

Tänään on kuitenkin aika julkistaa Hellsinki Metal Festivalin päiväkohtainen artistijako. Julkistus tuleekin varsin sopivaan väliin, sillä yhden päivän liput tulevat myyntiin ensi viikon maanantaina 31. maaliskuuta Ticketmasterissa, Lippupisteessä ja Tiketissä. Yhden päivän lipun hinta on 129€.

Hellsinki Metal Festivaalin päiväkohtaiset esiintyjät ovat:

PE 8.8.
King Diamond
Dismember
Candlemass
Warmen
Rabbit Cult
Fear Factory
Kanonenfieber
Forbidden
Kiuas
Heavy Metal Perse
Moonsorrow
Old Man’s Child
Decapitated
Night Shall Drape Us
Gost
Qvälen
Decessus

LA 9.8.
Venom
Hatebreed
Landmvrks
Napalm Death
Blood Fire Death – A Tribute to Quorthon and the music of Bathory
Il Nino
Marduk
Michael Schenker – My years with UFO
Enslaved
Angelmaker
Cult of Luna
LUNA KILLS
Me And That Man
Sigh
Alfahanne
Party Cannon
Brutal Sphincter

Totuttuun tyyliin tapahtumassa järjestetään myös runsaasti oheisohjelmaa, kuten muun muassa viime vuonna lanseerattu Dark Art Gallery, jonka taidehaku on avoinna nyt täällä. Children Of Bodomin ystäville on tarjolla viime vuodelta tutut BODOM BADLANDS -näyttely sekä Bodom Sauna, joka toimii samalla koko festarin aitiopaikkana, onhan saunalla on oma baaritiski sekä suora näkymä päälavalle. Yhdelle saunavuorolle mahtuu 15 hengen kaveriporukka, lauteille mahtuu kerralla 6-8 henkilöä. Vuoroja on rajoitettu määrä, ja ne tulevat myyntiin pian.

HELLSINKI METAL FESTIVAL | FACEBOOK | INSTAGRAM

 

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Charon tekee loppukesästä kuusi paikkakuntaa kattavan paluukiertueen

Tiedote 24.3.2025

2000-luvun alun merkittävimpiin kotimaisen raskaan musiikin nimiin lukeutuva Charon tekee loppukesästä kuusi paikkakuntaa kattavan paluukiertueen. Tyylitajuisesta ja monipuolisesta soundistaan tunnetun metalliyhtyeen uraa juhlistava Fall of Angels – Reunion Tour 2025 -kiertue käynnistyy Tampereen Olympiasta perjantaina 29. elokuuta. Lisäksi kokoonpano esiintyy Helsingissä, Turussa, Kuopiossa, Oulussa ja Jyväskylässä. Klubikeikoilla kuullaan Charonin suurimmat hitit, valikoima harvemmin kuultuja helmiä sekä yllätyksiä yhtyeen koko uran ajalta. Ainutkertaisten keikkojen lipunmyynti käynnistyy esiintymispaikkojen lipunmyyntikanavissa tiistaina 25. maaliskuuta klo 9.

Toivotulla paluukiertueella huomioidaan Charonin koko katalogin ohella myös bändin studioalbumi Songs for the Sinners, joka täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Huippusuositusta Elämäni Biisi -ohjelmasta, Poisonblackistä sekä nykyään Yö-yhtyeestäkin tunnettu solisti JP Leppäluoto kommentoi Charonin paluuta yli neljäntoista vuoden tauon jälkeen: ”Vedettiin mun 50v-synttäreillä muutama biisi Charonia jäärien kanssa ja homma toimi edelleen kuin häkä. Paluu alkoi toden teolla kutkutella, sillä myös fanien taholta asiaa on toivottu vuosien varrella paljon. Jos rehellinen olen, niin kyllä mä olen tästä itsekin haaveillut jo useamman vuoden. Charon ansaitsee tämän juuri nyt.”

Raahessa vuonna 1992 perustettu Charon teki lopullisen läpimurtonsa maamme metallikentän eturiviin vuonna 2002 ilmestyneellä albumillaan Downhearted. Aktiiviaikoinaan bändi julkaisi yhteensä viisi studioalbumia sekä yhden kokoelmalevyn. Intensiivisestä live-energiastaan tunnettu Charon keikkaili ahkerasti Suomessa ja ulkomailla yhdessä genren muiden suurnimien, kuten Sentencedin ja Nightwishin kanssa. Vuonna 2011 toimintansa lopettaneen bändin tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Little Angel, Colder ja In Trust of No One.

”Vuosien varrella monet ihmiset ovat tulleet kertomaan, kuinka Charonin musiikki vaikutti heihin 2000-luvun alkuhämärissä ja kuinka nyt keski-iän mainingeissa olisi mukava palata noihin aikoihin. Osa kuulijakunnasta on löytänyt bändin musiikin vasta lopettamisen jälkeen, joten on hienoa päästä esiintymään ensimmäistä kertaa myös heille. Lämpimästi tervetuloa iltamiin!”, rumpali Antti Karihtala avaa tunnelmia paluun kynnyksellä.

Kokoonpano v. 2025:

  • JP Leppäluoto – laulu
  • Jasse Hast – kitara
  • Lauri Tuohimaa – kitara, taustalaulu
  • Teemu Hautamäki – basso
  • Antti Karihtala – rummut

CHARON – FALL OF ANGELS –REUNION TOUR 2025 

Pe 29.08. Tampere, Olympia

La 30.08. Helsinki, Tavastia
Pe 05.09. Turku, Teatro
La 06.09. Kuopio, Sawohouse Underground
Pe 12.09. Oulu, Tullisali

La 13.09. Jyväskylä, Lutakko

 

LIPUT

Myyntiin esiintymispaikkojen lipumyyntikanavissa ti 25.3. klo 9

 

Lähde: Fullsteam Agency

Osiris Rex on julkaissut debyyttisinglensä ”Arrival Of The New Dawn” videon kera

Kuva: Nadja Tonkoshkur

Tiedote 21.3.2025

Tampereelta ponnistava thrash metal -yhtye Osiris Rex on 21. maaliskuuta julkaissut debyyttisinglensä ”Arrival Of The New Dawn” yhdessä virallisen musiikkivideon kanssa. Video sai exclusive premier -ensi-iltansa BraveWords-sivustolla, ja on nyt katsottavissa maailmanlaajuisesti.

Osiris Rex on kokoonpano, joka yhdistää entisiä Tornado-yhtyeen jäseniä sekä uusia muusikoita. Yhtyeen keulahahmona toimii yhdysvaltalainen thrash-muusikko Superstar Joey Severance, joka tuo bändiin ainutlaatuisen energian ja vision.

Superstar Joey Severance kommentoi kappaletta:
”Arrival Of The New Dawn kertoo avaruusolentojen saattueesta, joka saapuu Maahan tavoitteenaan saattaa ihmiskunta järjestykseen. Tulevatko he rauhanomaisin aikein? Jos mikä tahansa ulkoavaruuden laji vierailisi luonamme, meistä tulisi todennäköisesti heidän orjiaan – eikä yhdelläkään ihmisten aseella olisi mahdollisuuksia puolustaa lajia. Voisivatko he elää jo keskuudessamme? Se on täysin mahdollista…”

Singlen kansitaide: Toni Nurmi

Kuuntele ”Arrival Of The New Dawn” Spotifyssa: https://open.spotify.com/album/0q6qLlx0EC5hj03DqkdfA0

 Musiikkivideo:
Ohjaus & leikkaus: Valtteri Hautamäki
Leikkaus & värimäärittely: Nadja Tonkoshkur
Kameran operaattori: Joni Mäkelä
Kamera-assistentti ja savutekniikka: Roni Hietasalo
Valot: Nadja Tonkoskhur

Osiris Rex:
Laulu – Superstar Joey Severance
Kitara – John Creweholm
Kitara – V. Grave
Basso – Henry Steel

Linkit:
https://linktr.ee/osirisrex666
Instagram: https://www.instagram.com/osirisrexband
Facebook: https://www.facebook.com/osirisrexband

Lähde: Osiris Rex

Grey Sky Bleedin myöhemmin ilmestyvältä debyyttilevyltä on nyt julkaistu videon kera toinen single

Kuva: Anssi Ruuska

Tiedote 21.3.2025

Savolaislähtöisen Grey Sky Bleedin myöhemmin ilmestyvältä debyyttilevyltä on nyt julkaistu videon kera toinen single, joka esittelee laajennettua musiikillista kuvaa siitä mitä tuleman pitää. Biisin black sabbathmaiseen heavy rock -poljentoon on tuotu vaikutteita myös 70-luvun progerockista Wigwamin ja Pekka Pohjolan hengessä.

”The Fortress on omalla tavallaan rakkauslaulu, mutta aihetta lähestytään perinteisestä näkökulmasta poiketen. Sanoitukset kertovat perheväkivallasta, suomalaisesta sisusta, primitiivisestä tarpeesta suojella lähimmäisiä sekä ihmisen rajattomasta rakkaudesta tässä kontekstissa”, sanoista ja rumpaloinnista vastaava Sami Romppainen taustoittaa kappaletta.

Kansitaide: Sami Romppainen

KOKOONPANO
Jukka Ruostila – laulu & koskettimet
Heikki Kokko – kitara
Antti Heikkilä – basso
Sami Romppainen – rummut

 

Lähde: Metal Asylum Promotions

Rockfestari Naamat julkaisee ennakkolippuja ensimmäistä kertaa

Tiedote 20.3.2025

Vuosittain loppuunmyyty Rockfestari Naamat päätti ilahduttaa festivaalikansaa ja laittaa osan lipuistaan ennakkomyyntiin jo tulevana maanantaina. 

”Ajateltiin vastata tyyppien festivaalilippujen kaipuuseen vähän aikaisemmin”, Naamojen festivaalipäällikkö Foto Järvinen toteaa. 

”Yleensä liput on myyty vasta toukokuussa. Mutta joka vuosi tulee keväällä kyselyitä, että koska liput tulevat myyntiin. Nyt sitten päätettiin pistää osa lipuista innokkaimmille jakoon jo maaliskuussa.” 

Vaikka koko kulttuurialan tavoin elävän musiikin ala on melkoisissa taloushaasteissa pandemian, kulttuurin leikkausten ja alv-korotuksen jäljiltä, Naamat laskee lippuja myyntiin kuitenkin viime vuosia edullisimmin hinnoin. 

Naamojen Aikainen Ankka -ennakkolipun hinta onkin sama kuin vuonna 2022, eli 85 euroa. Siihen kuuluu paikka Naamojen leirinnästä, jolloin festareilla voi viipyä omassa teltassa koko tapahtuman ajan, sekä muut oheispalvelut, kuten saunomismahdollisuus. 

”Me tunnistetaan myös asiakkaiden tiukka taloustilanne ja pienentynyt ostovoima”, sanoo Järvinen. ”Vaikka kaikilla festareilla on paineita lippujen hintojen nostoon, Naamat ui jälleen kerran vastavirtaan. Tai ennemminkin ehkä keskelle koskea kiven päälle ja korkkaa ison G:n.” 

Ensimmäiseen hintaportaaseen tulee myyntiin kaksi lipputyyppiä. Aikaisen Ankan -lipun lisäksi elävän musiikin ystävä voi osoittaa kulttuurialan tukensa ostamalla Kari Brandy -lipun. 

Kari Brandy -lippu on Aikaisen Ankan -lippua 3,6 % arvokkaampi, eli 88,09 euroa. Erotus on kulttuuritapahtumien pääsylippuihin tulleen alv-korotuksen suuruinen ja samalla lipun ostaminen on siis kannanotto kulttuurialan ahdinkoon ja kohteluun. Sisällöltään liput ovat samanlaiset. 

”Haluttiin huomioida lippujen hinnassa paitsi kuluttajaa, myös itse kulttuurialaa”, päättää Järvinen ja hyppää kahlaamaan sinne koskeen. 

Ensimmäisen hintaportaan ennakkoliput tulevat myyntiin Tiketin lipunmyynnin kautta maanantaina 24.3.2025 klo 12.00. Lippujen jonotus aukeaa Tiketissä viisitoista minuuttia aikaisemmin klo 11.45. 

Rockfestari Naamat järjestetään Muuramessa 25.-27.7.2025.

https://www.facebook.com/RockfestariNaamat

Lähde: Rockfestari Naamat

Uriah Heep – Equator (1985)

Käsi ylös kuinka moni muistaa Uriah Heepin julkaisseen albumin nimeltä ”Equator” 40 vuotta sitten? 1970-luvulla hard rockin kärkinimiin kuulunut yhtye oli kyntänyt tuolloin syvissä vaikeuksissa lukuisten kokoonpanomuutosten saattelemana. Moni uskoi Heepin tarinan jo päättyneen vuosia aiemmin, ja ”Equator” ei ilmestyessään muuttanut näitä käsityksiä.

Kyseessä oli kolmas levy bändin neljännen laulajan Peter Goalbyn kanssa ja seurasi yhtyeen käytännössä hajoamiseen johtanutta uudelleen järjestelyä 1980-luvun alussa. Sitkeästi laivaa kurssissa pitänyt kitaristi Mick Box oli lopulta saanut edelliseltä vuosikymmeneltä saakka mukana olleet rumpali Lee Kerslaken sekä tälle albumille myös basisti Trevor Bolderin palaamaan ruotuun. Monessa yhteydessä vaikuttanut kosketinsoittaja John Sinclair täydensi kieltämättä lahjakkaan ja meriittejä omanneen miehityksen.

Lopuksi on nostettava esiin keulamies Goalby, joka oli aiemmin edellisellä vuosikymmenellä koelaulanut  Uriah Heepiin pääsystä. Vokalisti omasi tunnistettavan ja melodisen äänen, joka tuntui istuvan aikakauden yleiseen kevyempään soundimaailman täydellisesti.

Yllättävän kovan menestyksen saaneen ”Abominogin” (1982) ja astetta kevyemmän ”Head Firstin” (1983) jatkoksi keväällä 1985 ilmestynyt ”Equator” otti vielä selvemmin askeleita pop-vaikutteisemman hard rockin alueelle. Etäisesti Foreignerin ja REO Speedwagonin musiikkia kopioinut tyyli ei ole ikääntynyt kauniisti, ja albumia vaivaavat lisäksi paperinohut tuotanto sekä selvästi keskeneräiset sävellykset.

Edellisillä kahdella levyllä Ken Hensleyn luovan panoksen poistumisen myötä Uriah Heep ei selvästi luottanut omaan osaamiseensa ja tämän vuoksi puolet materiaalista oli covereita. Toisaalta yhtye onnistui paikoitellen näissä hienosti ja teki kappaleista itsensä näköisiä. ”Equatorilla” coverit päätettiin unohtaa ja musiikki sävellettiin yhtyeen toimesta.

Valitettavasti tuntuu kuin bändi olisi käskytetty treenikämpältä puolivalmiiden demojen kanssa studioon ja biisien sovittaminen on jätetty siihen. Lisäksi levyä on taltioitu viidessä erillisessä sessiossa ja kolmessa eri studiossa, lopuksi miksaus on tehty kuukausia myöhemmin siellä missä nauhoitukset aloitettiin. Kokonaiskuvasta ei ole todennäköisesti kukaan pitänyt lukua.

Tahdinvaihdot kappaleiden säkeistöjen, kertosäkeiden sekä soolo-osuuksien välillä ovat epäonnistuneita ja nykiviä. Goalby tuntuu välillä laulavan nuotin tai kaksi muun yhtyeen edellä. Tämä on erityisen harmilista, sillä mies on lahjakas vokalisti, jolle olisi suonut paremman perustan tekemiselle. Laulaja päätyi poistumaan riveistä loppuunpalaneena vuoden 1985 lopussa.

Angel” esittelee LP:n tarttuvimmat melodiat kertosäkeessä, mutta myös tässä sovitus on selvästi raakile. Armeliaasti levyn kesto jää 46 minuuttiin, joten kärsimysnäytelmää ei tämän pidempää tarvitsee todistaa. Kiistatta tässä on yhtyeen lähes 60 vuotta kestäneen uran heikoin kokonaisuus. ”Rockarama” -kappaleesta julkaistulla musiikkivideolla on sentään aikakaudelle tyypillinen komedia-arvo. Onneksi Uriah Heep ei tästä lannistunut ja edessä oli vielä hienoja vuosia ja julkaisuja tälle aliarvostetulle legendalle.

5½/10

Ville Krannila

1.Rockarama
2.Bad Blood
3.Lost One Love
4.Angel
5.Holding On
6.Party Time
7.Poor Little Rich Girl
8.Skool’s Burnin’
9.Heartache City
10.Night Of The Wolf

”Roses From The Deep” -levynjulkaisukiertueen voitokas avaus: Marko Hietala feat. Noora Louhimo @Finlandia-klubi, Lahti 7.2.2025.

Kotimaamme hevi- ja rockpiirien tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin muusikoihin lukeutuva, muun muassa Tarot-yhtyeen perustajana sekä Nightwishin pitkäaikaisena jäsenenä tunnettu Marko Hietala bändeineen, juhlisti 7.2.2025 julkaistua uutta toista oman nimen alla ilmestynyttä albumiaan ”Roses From The Deep” kuuden keikan mittaisella Suomen kiertueella.

Samalla päivämäärällä yhtye aloitti kiertueensa Lahden Finlandia-klubilta. Lahden jälkeen kiertue jatkoi Kuopioon, Helsinkiin, Savonlinnaan, Tampereelle ja Turkuun, ennen kuin meneillään oleva Euroopan valloitus alkoi. Suomen kiertueella ilahduttavana erikoisvieraana nähtiin kotimaisen power metal -yhtye Battle Beastin laulaja Noora Louhimo.

”Battle Beastin keikkatauon ja albumin teon ohella lähden ilolla Markon rundille mukaan, sillä haluan tukea alan hyviä tyyppejä ja hyvää musiikkia. Näinä aikoina meidän kaikkien pitää puhaltaa yhteen hiileen kulttuurialalla ja korostaa yhteisöllisyyttä. Musiikki tuo ihmiset yhteen”, Louhimo kommentoi.

Marko Hietalan ensimmäinen sooloalbumi ”Mustan Sydämen Rovio” julkaistiin sekä suomeksi että englanniksi (engl. ”Pyre Of The Black Heart”), ja nyt julkaistussa ”Roses From The Deep” -uutukaisessa pitäydyttiin englannin kielessä yhtä suomenkielistä kappaletta lukuun ottamatta. Luotto tuoreimpaan materiaaliin oli vankka, sillä albumin kymmenestä kappaleesta esityslistalle päätyi peräti kahdeksan.

Alkuun kuultu myös levyn avaava ”Frankenstein’s Wife” on erinomaisen monipuolinen rockpala uudemman Alice Cooperin sekä Deep Purplen hengessä ja yleisö syttyi tälle heti. Hauskan ja erittäin tarttuvan melodiakulun omaava ”Rebel Of The North” sekä tuhdin raskassointinen ”Proud Whore” jatkoivat uusien kappaleiden esittelyä onnistuneesti.

Isäni ääni” oli Marko Hietala -bändin ensimmäinen single ja soi kerta toisensa jälkeen tunteikkaana yleisön herkistyessä. Näille biiseille kehittyi nopeasti Hietalan keksimät lempinimet ja näin ilmoille kajahti siis Frank, Repe, Horo ja Iskä.

Suomenkielisellä materiaalilla jatkettiin, kun vuoronsa sai illan ensimmäinen cover, HectorinOlet lehdetön puu”. Vuoden 1973 ”Herra Mirandos” -albumilta löytyvää sävellystä esitettiin livenä Hietalan bändin toimesta jo vuonna 2019 ja viime vuonna kappaleesta julkaistiin myös ”Vain elämää” -sessioissa taltioitu virallinen digitaalinen single.

”Vain elämää” -ohjelmalla oli taatusti osaa erittäin hyvään lipunmyyntiin, sillä lähes jokainen kotimaan keikoista oli jo ennakkoon loppuunmyyty. Tästä intoutuneena bändi päätti esittää alun perin Hanna Pakarisen esittämän lastenlaulun ”Mörkö mainio”, mikä nousi lyhyessä ajassa suosituksi. Hietala ei muistanut sanoja tähän ja joutui turvautumaan näin modernilla aikakaudella takahuoneesta haettuun puhelimeen, josta sanat sai kätevästi esille. Taustanauhalta soineen basson oli esittänyt Erkki Silvennoinen.

Lahdessa livedebyyttinsä kokivat muun muassa ”Impatient Zero” sekä ”The Dragon Must Die”. Jälkimmäinen kahdeksanminuuttinen eepos vaikuttaa olevan monen suosikki uudelta albumilta ja niin myös Hietalan. Hietalan mukaan oli myös selvä juttu, että kappale tullaan soittamaan livekeikoilla.

”The Dragon Must Die” on hengästyttävän hieno sävellys, joka kätkee sisäänsä todella monipuolisesti erilaisia tyylisuuntauksia. Koko bändi pisti livevedossa parastaan ja erityisesti kosketinsoittaja Robert Engstrandilla oli hauskaa. Hietala kuvaili biisiä eeppiseksi proge-folk-rock-metallisotkuksi ja kommentti on helppo allekirjoittaa, sillä sen verran monimuotoisin vivahtein tämä raskas rock esitettiin. Paikoin jopa sinfoniseen metalliin taipuva sävellys oli riemastuttavaa kuultavaa ja yleisö selvästi piti kuulemastaan.

Hietala hieman kummaksui kappaleen jälkeen kuinka jengi oli fiiliksissä, vaikka mainstream oli mahdollisimman kaukana. Ei mikään ole hienompaa, kuin se, että digataan myös perinteisen muotin ulkopuolelta. ”Juoksen rautateitä” pisti vielä vähän lisää vauhtia koneeseen, kunnes oli aika hiljentyä tunnelmoimaan.

Tuhannen kitaran ja tuhannen nuotin mies Tuomas Wäinölä vaihtoi sähkökitaran akustiseen versioon ja ”Isäni äänen” tapaiselle herkistelylinjalle palattiin, kun herkät ”Two Soldiers” sekä ”Roses From The Deep” -nimikappale esitettiin akustisesti. Usealla meni roska silmään, sillä sen verran kauniita kyseiset sävellykset ovat. ”Two Soldiersin” albumiversiolla Hietalan kanssa duettona esittävää JP Leppäluotoa ei nähty Lahdessa ja hänen osuutensa lauloi Tuomas Wäinölä.

Koska illan vierailevaksi tähdeksi oli kutsuttu Noora Louhimo, Tarja Turusen kanssa julkaistu ”Left On Mars” oli odotettu duetto Hietalan ja Louhimon kesken, nyt kun Tarja ei ollut näillä Suomen keikoilla mukana. Myös Louhimon ääni sopi kappaleeseen vaikuttavalla tavalla ja onneksi hänen vierailunsa ei jäänyt yhteen ainoaan duettoon.

Seuraavana esitysvuoronsa saivat mystiset medley-osuudet, eli Hietalan mukaan kaksiosainen teos ”40 vuotta 20 minuutissa”. Noora Louhimon pitkäaikainen unelma on ollut laulaa Nightwishin tuotantoa lavalla yleisön edessä ja nyt toive vihdoin toteutui. Medleyn avannut perusvarma ”Nemo” (”Once”, 2004) sai jo hymyn huulille, vaikka tähän olisi voinut valikoida vähän harvinaisemman ja enemmän Hietalaan yksilöityvän Nightwish-palan.

Huutoon vastattiin, kun ilmoille kajautettiin otteet Hietalan omista sävellyksistä, ”The Islanderista” (”Dark Passion Play”, 2007) sekä ”Weak Fantasysta” (”Endless Forms Most Beautiful”, 2015). Varsinkin eeppinen ”Weak Fantasy” kuulosti tässä hetkessä Hietalan ja Louhimon laulamana tajuttoman hyvältä. Oli helppoa palata muistelemaan esimerkiksi vuonna 2015 Tampereen Ratinan stadionilla koettua Nightwishin tähän mennessä suurinta kotimaan keikkaa. Medleyn ensimmäinen osuus päätettiin muista kappaleista poiketen lähes kokonaan kuullun ”Wish I Had An Angelin” (”Once”, 2004) myötä, mutta lisää oli vielä tulossa.

Moni nuoremman polven edustaja saattaa tuntea Hietalan kärjistetysti käytännössä ainoastaan Nightwishista, mutta vanhemmat musadiggarit vannovat tietysti Tarotin nimeen. Tarot-medleyssä oli käytetty pakollisen ”Wings Of Darknessin” (”The Spell Of Iron”, 1986) lisäksi enemmän mielikuvitusta, sillä bändi veti osiot kappaleista ”The Punishment” (”For The Glory Of Nothing”, 1998), ”Sleepless” (”Stigmata”, 1995), ”Painless” (”Suffer Our Pleasures”, 2003) sekä ”I Walk Forever” (”Gravity Of Light”, 2010). Hietala lauloi ensimmäiset neljä yksin ja Louhimo liittyi mukaan ”I Walk Foreverin” jylhään kertosäkeeseen.

Yhtään tämän nelikon kappaleista ei kuultu Tarotin vuosien 2023 ja 2024 comeback-keikoilla, joten oli erittäin ilahduttavaa kuulla näitä mahtavia sävellyksiä myös perinteisen Tarot-settilistan ulkopuolelta. Hauskana faktana tässä medleyssä en saanut paria biisiä millään päähän ja jouduin kysymään keikan jälkeen mitkä ne olivat. Vaikka Tarotin koko tuotanto on kuunneltu ja opiskeltu lukemattomia kertoja, mielessä pyöri vain ”E.T.I.” ja ”The Colour Of Your Blood”, vaikka kappale oli ”The Punishment”, perkele. Lisäksi ”Sleepless” sai tässä yhteydessä selvästi tuhdimman sovituksen ja näyte oli lyhyt.

Varsinainen setti oli hyvä päättää mukavaan ”Stones”-hittiin, jonka kertosäkeeseen oli helppo yhtyä. Hietalan pallivitseistä voi taas olla montaa mieltä. Alapään vitsiosasto sai vielä jatkoa, kun Hietala totesi, että ”broidi tapasi sanoa, että paljaallaan tuntuu paremmalta”, ottaen samalla silikonitapit (in-earit) pois ruumiinsa onteloista ja kuunnellen yleisön mylvintää.

Encoreen oli säästetty vielä yksi cover, eli Black Sabbathin aina yhtä ajankohtainen ”War Pigs”. Birminghamissa oltiin selvänäköisiä jo 1970-luvulla tätä klassikkoa kirjoittaessa. Tuttuun tyyliin Hietala ryöpytti sekä kotimaan, että ulkomaiden poliitikkoja ja lauloi lopussa melodiaa uniikilla tavallaan tuoden kappaleeseen oman mausteensa.

Lopussa kuultiin Anssi Nykäsen pitkä, peräti viittä minuuttia lähennellyt rumpusoolo. Nykäsellä oli aihetta juhlaan, sillä yli 5000 levytetyllä kappaleella soittanut taituri täytti juuri keikkapäivänä 60 vuotta. Näin ollen Nykäselle laulettiin yhteislaulu syntymäpäivän johdosta ja mies piti jatkoksi lyhyen kiitospuheen.

Loppuun oli varattu vielä herkkä ja kaunis päätös, kun ”Truth Shall Set You Free” tunnelmoitiin Hietalan soittaman sähkösellon ja vielä kerran lavalle nousseen Nooran laulun saattaessa show’n tyylikkäästi päätökseensä. Myös tulevan yhteistyön mahdollisuutta Hietalan ja Louhimon välillä on väläytelty, mikä olisi hieno asia!

Marko Hietalan ”Roses From The Deep” on omissa kirjoissani varmasti yksi tämän vuoden parhaimmista levytyksistä ja oli hienoa kuulla livesetissä käytännössä kaikki albumin biisit. Harvinaisesti ja hämmästyttävästi reilusti yli kaksi tuntia kestänyt keikka on usean hatunnoston arvoinen suoritus ja nyt ei todella menty siitä, mistä aita on matalin, päinvastoin.

Hietala bändeineen on nähtävissä Suomessa seuraavan kerran kesän festareilla, joihin lukeutuvat Tuska, Rokki Raikaa, Kuopiorock, SmugglerRok sekä Rock Nordis Rock. Festareille siis!

Raportti ja kuvat: Riku Juutilainen © Metalliluola

John Smith Rock Festival julkaisi viimeiset esiintyjänsä

Tiedote 18.3.2025

Laukaan Peurungassa 17.-19.7.2025 järjestettävä John Smith Rock Festival julkaisi viimeiset esiintyjänsä.
Suomen kauneimmaksikin tituleeratun festivaalialueen taivaan valaisevat tähdet niin koti- kuin ulkomaiseltakin metallitaivaalta. Jo aiemmin julkaistujen esiintyjien lisäksi lavalle nousevat ruotsalainen progemetallin jättiläinen Opeth, teollisemman metallin ladunraivaajat, PAIN, metallilegenda, Dirkschneider, Suomi-metallin uudet kuninkaat, Bloodred Hourglass, suomenkielisen ladun lumessakahlaajat, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, länsinaapurista Härmän ensivisiitilleen saapuva Magna Carta Cartel, eteerisen tunnelman luojat, Sara, melodisen metallin mestarit, Arion, heavy-metallin ikuisia arvoja kumartava Tyrantti sekä tulevaisuuden ylivoima, Luna Kills…
”Tämänkertaisten julkaisujen pitkälti Suomi-Ruotsi-hengessä miteltävä, hetkellisesti progressiivisestikin kieroileva festivaalivääntö päättyköön puolestamme ratkaisemattomaan, mutta kävi miten kävi, takaamme, että kehän reunalla katselevat saavat poskipäihinsä varmasti vähintään 12 erää helliä musiikillisia iskuja!
Liput ja lisätiedot: www.johnsmith.fi
Linkit:
Lähde:  Ext Ventures Oy

Kotkalainen Mannerheim julkaisi uuden singlen

Kuva: Mari Salmenhaara

Tiedote 17.3.2025

Syvältä Kotkan sydämestä nousseen Mannerheimin tarina juontaa juurensa aina vuoteen 1988 saakka, jolloin nuoret miehet halusivat alkaa luomaan intohimoisella suhtautumisella ja järkähtämättömällä asenteella jotain poikkeuksellista hard rockin parissa. Nyt lähemmäs neljä vuosikymmentä myöhemmin perusasetelma ei ole muuttunut piiruakaan, vaikka miehistö onkin ikääntynyt sekä osin myös vaihtunut. Kuluneisiin vuosiin mahtuu useita singlejä, pari täyspitkää levyä, lukuisia keikkoja aina ulkomaita myöten sekä pitkäksi venynyt tauko, jolta yhtye palasi toden teolla elävien kirjoihin Deep Purplen Haminan lämppäyskeikan myötä vuonna 2018.

Kansitaide: Olli-Pekka Lappalainen

Viime vuosina yhtye on julkaissut musiikkiaan yksittäisinä kappaleina, joista nyt ilmestynyt Feel the Heat edustaa aiempaa modernimpaa ja raskaampaa Mannerheimia 80-luvun hard rockin ja heavy metalin lymytessä yhä vahvasti taustalla.

Kappale kuunneltavissa myös Spotifyssa

Yhtye keikalla kotikaupunkinsa Kotkan The Vanissa maaliskuun 22. päivä.

KOKOONPANO
Anssi Stenberg – laulu
Joni Sven – kitara
Ari Helin – basso
Jasse Varpama – koskettimet
Antti Tani – rummut

DISKOGRAFIA
Hard Situation/Feel the Dawn -7” (1989)
White Room/Torn to Pieces -7” (Bluelight 1992)
Feel the Dawn (Bluelight 1994)
Mannerheim (Blastic Heaven 1998)
Deeper and Deeper -single (Blastic Heaven 2020)
Free Your Heart -single (2023)
1600 – Sixteen Hundred -single (2023)
Feel the Heat/Man Without a Name -single (2025)

 

Lähde: Metal Asylum Promotions

Mainos

Viimeisimmät:

Hollywood Vampires – Hollywood Vampires (2015)

Lähtökohtaisesti on aina kiinnostavaa, kun joku legendaarinen pitkän uran tehnyt persoonallisen äänen omaava laulaja käy käsiksi muiden artistien tuotantoon. Hienoja esimerkkejä tästä ovat mm....

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa