Battle Beastin vuoden 2023 viimeinen keikka koettiin Hämeenlinnan Aulanko Areenalla viikkoa ennen joulua.
Sali oli loppuunmyyty ja yleisö viihtyi lauantai-illan pikkujoulutunnelmissa oluen sekä muiden virvokkeiden virratessa. Bändiltä nähtiin hyvä rutiiniveto ilman sen suurempia yllätyksiä, tosin joulufiilistä nostettiin (tai ennemmin laskettiin!) pätkällä Whamin kammottavaa ”Last Christmas” -klassikkoa.
Illan avasivat kotimaiset ja itselleni uudet tuttavuudet Gladenfold sekä Abandon All. Usein lämppäreiden osa on vaikea, yleisön vielä hakiessa ”kisafiilistä” ennemmin baaritiskeiltä kuin lavan edustalta. Nyt molempien bändien aikana yleisöä oli paikalla jo mukavasti ja yhtyeet onnistuivat vaikeassa paikassa hyvin.
Tampereelta operoiva metalliyhtye Event Relentless julkaisi toisen singlensä myöhemmin tänä vuonna ilmestyvältä EP:ltä. Bändin musiikkia on kuvailtu ”hybridimetalliksi”, jossa mahtipontiset kertosäkeet yhdistyvät aggressiivisiin ja melodisiin kitarariffeihin.
Kappale ”Way To You” käsittelee mennyttä ihmissuhdetta, jossa aiemmin läheinen henkilö on muuttunut ikään kuin tuntemattomaksi ajan kuluessa. Osapuoli pyrkii löytämään tiensä takaisin kyseisen henkilön luokse jota etsii, olematta kuitenkaan varma pääseekö koskaan perille.
Miksaus & masterointi: Max Morton (Jinjer, Ignea etc.)
Event Relentless on modernia metallia soittava bändi, joka tarjoilee vauhtia ja vaarallisia tilanteita omalla soundillaan. Vuonna 2013 perustettu yhtye on saanut uskollisen kannattajakunnan ympäri maailmaa energisillä live-esiintymisillään sekä musiikillaan. Yli 150 live-esiintymistä 15 eri maassa on vakiinnuttanut bändin aseman maailmanlaajuisessa underground metal -skenessä.
Yhtyeen vuonna 2018 ilmestynyt EP ”Event Relentless”, sekä täyspitkä debyyttialbumi ”Circle”, joka julkaistiin vuonna 2019, ovat herättäneet kriitikoiden mielenkiinnon bändiä kohtaan. Kappaleet kuten ”Goodbye” tai ”Pleasure & Pain” ovat vedonneet kansainväliseen metalliyhteisöön, mikä on auttanut bändiä rakentamaan kasvavan fanipohjan ympäri maailmaa.
Event Relentless esiintyy seuraavan kerran maaliskuussa viiden keikan mittaisella kiertueella Romaniassa ja Unkarissa.
MadFest2024 järjestetään 5.-6.7.2024 ja uutena estradina kahden päivän rokki-iloittelulle toimii Paloisvuori, lähellä Iisalmen keskustaa.
MadFest tuo lauteille entistä kovemman kattauksen rock- ja metal-yhtyeitä. Suurin osa artistikiinnityksistä on jo tehty. Lavalle saadaan perjantain ja lauantain aikana mm. huima annos ruotsalaista laatumetallia, kun estradille nousee industrial metalli -yhtye Pain, raskaan rockin eturivistöön jo vuosikymmenen lukeutunut Mustasch, sekä raskaan rockin nousutähti Smash Into Pieces.
Suomalaisista metallin kärkinimistä lavan ottaa haltuun mm. huikeassa kansainvälisessä nousukiidossa oleva metallibändi Beast In Black, diskometallin sanansaattaja Turmion Kätilöt, kansainvälisesti maamme tunnetuimpiin bändeihin lukeutuva folk metal -yhtye Ensiferum, sekä monet muut raskaan musiikin huippunimet.
Musiikillisten elämyksien lisäksi ohjelmassa on laadukasta ruoka- ja juomatatarjontaa, sekä monipuolista oheistoimintaa. Tapahtuma on ikärajaton, mutta festarialueelta löytyy myös K18-anniskelualueet.
Artistien esiintymisajat julkaistaan myöhemmin, kun kaikki esiintyjät on julkaistu.
Liput myy lippu.fi
The Rods julkaisee uuden albumin ”Rattle The Cage” 19.1.2024.
Yhtyeen edellinen albumi ”Brotherhood of Metal” julkaistiin vuonna 2019. Tuleva levy julkaistaan 12.1.2024. Ennakkotilaukset voi tehdä linkistä: https://therods.bfan.link/rattlethecage
Rumpali Carl Canedy: ”THE RODS are thrilled to have signed with Massacre Records! The staff and the label’s commitment to Metal is second to none. We feel our new album, ”Rattle The Cage”, is one of our best ever. We’re looking forward to working with everyone at Massacre to help make this album as successful as it deserves to be. The Rods have always been about bringing their music to the fans. We will be doing just that in 2024! ”
”In preparation for this new album, I received a message from Carl stating that he had an idea for a new song,“ laulaja ja kitaristi David “Rock” Feinstein kertoo. ”He sent me the title, and some lyric ideas, and of course I thought the title and concept he formed was great. He then left it to me and my imagination to add more lyric ideas, and complete the musical work. The song is about the everyday person who feels trapped at what they might be doing in their life. No matter what the job may be, the need for relief was in need. It’s also about freedom, and about standing up for what you feel is right, and not being taken advantage of. Rattle the cage, and be heard. Let your feelings be known, and stand up for your rights. It really applies to everyone’s life.“
Yhtye julkaisi levyltä uuden musiikkivideon ”Play It Loud”.
David ”Rock” Feinstein:”This is a song from my catalog. For all the years that I have performed, playing loud was always there. Of course growing up with the likes of Jimi Hendrix, Led Zeppelin, The Who, and all the bands of that era, they were all loud. Rock ’n’ Roll is supposed to be loud. If I had a dollar for every time I was told to ”turn down”, I would be a multi millionaire, ha! The lyrics tell it all. It’s just something you do that makes you feel good. I guess that’s what it’s all about.”
Yhtye julkaisi aiemmin albumilta musiikkivideon ”Shockwave”.
David ”Rock” Feinstein:”This again, like ”Rattle The Cage”, was a title that Carl had sent me with some lyric ideas, and came to completion the same way as ”Rattle The Cage”. It’s basically just a rock song that interprets how you feel, as the artist playing it, or a fan listening. It’s reminiscent of a Motörhead song, as an all out balls to the wall rock ’n’ roll song. Basic, and to the point. There have been times when THE RODS have been referred to as the ”American Motörhead”, so in this song that’s what it feels like. Fast, Loud, and always proud.
Katso video:
Katso musiikkivideo levyn tittelibiisistä:
”Rattle The Cage” biisit: 1. Now And Forever 2. Wolves At The Door 3. Cry Out Loud 4. Rattle The Cage 5. Can’t Slow Down 6. Metal Highways 7. Hell Or High Water 8. Play It Loud 9. Shockwave 10. Hearts Of Steel
Riihimäkeläinen pakanametallia ja dark folkia yhdistävä Kallomäki aktivoituu kevään ja kesän aikana keikkalavoille. Viime marraskuussa kolmannen levynsä “Huunpurema” julkaissut yhtye nähdään tulevan kesän aikana mm. Kauhajoen Nummirockissa ja Saksassa järjestettävillä Hörnerfesteillä.
Kallomäen vuosi käynnistyy Hard Rock Housessa Helsingissä perjantaina 12.1. yhdessä riihimäkeläisen Nestin ja helsinkiläisen Talven kanssa. Illan aikana Talven syntikkatunnelmointi yhdistyy Nestin kantele ambientin kautta Kallomäen mordernilla twistillä höystettyyn folk-rockiin. Iltamat alkavat jo klo 20.00 ja liput maksavat 10€ (+ eteispalvelumaksu).
Kallomäki perustettiin Riihimäellä vuonna 2018. Yhtyeen musiikkia voidaan kutsua folk-rockiksi mordernilla twistillä höystettynä: Kallomäki yhdistelee musiikissaan folk-elementtejä nykyaikaisempaan rockiin ja metalliin ja omanlaisensa soundin bändin musiikkiin luo käsintehty sähköjouhikko. Uudemmassa materiaalissa on ensimmäistä kertaa mukana myös sähkökitarat, mikä tekee kokonaissoundista huomattavasti raskaamman.
Kallomäki on julkaissut kolme albumia, ”Roka Ukri (2018)”, tupla-albumin ”Uuden kuun aika I & II (2020)” sekä “Huunpurema” (2023)
Vuodesta 2018 toimineen folk metallia soittavan Eramaa-yhtyeen uusin, järjestyksessään toinen pitkäsoitto ”Ukko Laulaa” on nyt julkaistu. Yhtyeen tavaramerkkinä tunnetaan kolmen naisen “värttinämäiseksi” kuvailtu harmoninen laulu, joka yhdistyy jouhevasti raskaiden kitarariffien kanssa. ”Ukko Laulaa” on monipuolinen kokonaisuus, jonka sisällä kuullaan laajasti erilaisia vaikutteita folk metallin viitekehyksissä. Levyltä on syksyn ja talven aikana julkaistu 5 sinkkua.
Ensimmäinen levy ”Pohjan Nainen” julkaistiin tammikuussa 2022. ”Pohjan Naisen” julkaisun aikaan uusia kappaleita oli ehtinyt syntyä jo muutama ja alkuvuoden 2022 aikana treeneissä oli jo levyllisen verran uutta materiaalia. Tuntui siis luontevalta lähteä suunnittelemaan seuraavaa levyä ja äänitykset päästiin aloittamaan huhtikuussa 2023. Levylle on saatu vierailemaan suomalaisen metallin uranuurtajat Papa Wilska (kappaleessa ”Kalmannos”) sekä Petri Lindroos (kappaleessa ”Luunkehrääjä”).
”Ukko laulaa”-levy on introna toimivan ”Kalmannoksen” lisäksi kahdeksan kappaleen kokonaisuus, jossa Eramaa pääsee näyttämään parhaat puolensa. Teksteissä liikutaan ihmismielen synkissä sopukoissa, mutta jälkimauksi halutaan jättää myös toivo paremmista ajoista.
Ensimmäisenä sinkkuna kuultu “Saitamieli” avaa levyn agressiivisesti. Nimikkokappale “Ukko Laulaa” sekä “Lieskat” antavat tilaa laulajien harmonioille, kun taas “Luunkehrääjä” on ehtaa trashpaahtoa. “Juodaan laulu” on keikoille tehty “kolmen soinnun juomalaulu”, jonka mukana yleisökin saadaan laulamaan. Levyn päättää kaihoisa “Ikiranka”, jossa osa lyriikoista kuullaan edellisen levyn tyyliin vielä englanniksi. Kappale on lisäksi omistettu edesmenneen Alexi Laihon muistolle.
Eramaa on:
Laulu: Laura Lehto, Satu Aava, Sanna West
Kitara: Mikko Oinonen
Basso: Napsa Ikola
Rummut: Aki Lehtimäki
Pohjois-savolainen metallibändi Kaera iski jälleen: 29.12. julkaistiin odotettu uusi single ”Betonihelvetti”. Kaeran musiikki on tunnettu melankolisesta ja aggressiivisesta otteestaan, ja uusi kappale ei ole poikkeus. Pimeä, raskas ja jännittävä, ”Betonihelvetti” tarjoaa kiehtovan sekoituksen Kaera-soundia, jossa raskaat melodiat ja tarttuva kertosäe pitävät otteessaan. Tällä kertaa tempoa on kiristetty entisestään, ja luvassa on musiikillinen matka, joka tempaisee mukaansa.
Mikä oli vanhaa, on jälleen uutta. ”Betonihelvetin” laulusta ja sanoituksista vastaa taas tuttu nimi, Kuopiolaisesta Marras -yhtyeestäkin tuttu Tuomo Huurre. Kappale ei jätä kuulijaa kylmäksi, vaan se kuljettaa urbaanin maiseman varjoisille sivukujille. ”Betonihelvetti” ei pelkää käsitellä raskaita teemoja, kuten kodittomuutta, turvattomuutta ja menetettyjen päivien taakkaa. Kaupungin äänien sävellyksenä vyöryvä ”Betonihelvetti” on vangitseva matka, joka tuo esiin Kaeran musiikillisen voiman. “Betonihelvetin” äänimaailmasta vastaa miksauksen ja masteroinnin hoitanut Atte Pohjonen.
Betonihelvetistä julkaistaan samalla kertaa myös musiikkivideo. Video on treenikämpällä kuvattu soittovideo, joten se tarjoaa myös mielenkiintoisen kurkistuksen yhtyeen maailmaan. Tämä on tilaisuus kokea ”Betonihelvetti” moniulotteisesti – sekä äänellisesti että visuaalisesti.
Onko tämä tarttuvinta Kaeraa:a koskaan? Kuuntele ja katso kappale alta, ja ota selvää!
Manowarin toisena perustajajäsenenä sekä alkuaikojen kitaristina tunnetun Ross Friedmanin taiteilijanimeä Ross The Boss kantava bändi julkaisi neljännen albuminsa ”Born Of Fire” maaliskuussa 2020. Yhtye pyrki levyllä kohti samaa testosteronin kyllästämää sekä alkukantaista soturienergiaa pursuavaa polkua, kuin edeltäjänsä.
Vuonna 2018 ilmestynyt ”By Blood Sworn” nousi henkilökohtaisella listalla korkealle sijalle tuon vuoden julkaisujen osalta. Oli siis enemmän kuin mielenkiintoista kuulla, oliko sävellyskynän terä tallella ja pystyikö ”Born Of Fire” vastaamaan luotuihin odotuksiin?
Levyn alussa vallitsee odottava tunnelma. Avausbiisiksi valikoitunut ”Glory To The Slain” on räväkkä heavy/punk-purkaus, joka herättää kuulijan takuuvarmasti, mutta muuhun siitä ei ole. Vauhdikas meno jatkuu myös seuraavilla raidoilla, mutta sävellysten taso on lähinnä ”ihan jees”.
Koko ajan odottaa, koska tulee se pelastava ässäbiisi, joka johdattaa levyn toivottuun nosteeseen. Hälytyskellojen äänet alkavat jo kaikua kaukaisuudessa, kun sinkkubiisinä julkaistu ja alkuun lupaavalle kuulostanut ”Denied By The Cross” taantuu useampien kuunteluiden myötä perusvedoksi.
Toinen esimaistiainen ”Maiden Of Shadows”, korjaa kurssia viimein oikean suuntaan. Hienolla introlla käynnistyvä eeppisempi kappale on levyn parasta antia ja sen myötä usko palautuu. Harmittavasti helpotus on vain hetkellinen, sillä biisien taso hiipuu jälleen vaatimattomalle tasolle.
Levyn loppupuolelta esiin nousee vielä ”Waking The Moon”/ ”Undying”/”Godkiller” -kolmikko, jossa on pieni ripaus sitä kaivattua voimaa, jota levyn odotti pursuavan. Pienestä parannuksesta huolimatta albumista jää suuhun hapan maku ja päällimmäinen mieleen nouseva tunnetila on pettymys.
”Born Of Fire” jää kokonaisuutena heikoksi suoritukseksi ja bändi lyö kirveensä kiveen pahemman kerran. Kappaleet kuulostavat suurelta osin väsyneeltä tusinakamalta ja metsään mennään ryminällä. Albumi kellottaa optimaalisesti 45 minuuttia, mutta 12 biisin läpikahlaus yhdeltä istumalta on kaukana nautinnollisesta kokemuksesta. Muutama valonpilkahdus onnistui pitämään yhtyeen pinnalla, mutta edelliseen albumiin verrattuna pudotus oli karmea.
6+/10
Miika Manninen
1.Glory To The Slain
2.I Am The Sword
3.Fight The Fight
4.Shotgun Evolution
5.Denied By The Cross
6.Maiden Of Shadows
7.Born Of Fire
8.Demon Holiday
9.Godkiller
10.Waking The Moon
11.Undying
12.The Blackest Heart
Toisena Manowarin perustajajäsenenä ja kyseisen bändin kitaristina kuuden ensimmäisen levyn ajan toiminut Ross ”the Boss” Friedman palasi soolobändinsä kanssa kahdeksan vuoden tauon jälkeen vuonna 2018.
Alunperin saksalaisen Manowar-tribuuttibändin, Men of Warin jäsenistä koottu yhtye levytti kaksi täyspitkää vuosina 2008-2010, mutta tauon aikana tapahtui muutoksia. Rossia lukuun ottamatta koko muu bändi meni kiertoon useampaan otteeseen ja uudella levyllä olivat mukana laulaja Marc Lopes sekäkaikkialle ehtivä Symphony X -basisti Mike LePond. Rummut ”By Blood Swornille” puolestaan takoi Lance Barnewold.
Aiemmat albumit ”New Metal Leader” ja ”Hailstorm” sisälsivät molemmat hyviä biisejä, mutta mitään kasvoja sulattavaa metallijuhlaa ei päästy kokemaan. Missä siis mentiin vuonna 2018?
Heti ensimmäisillä kuuntelukerroilla korvaan osuu selkeimmin se, että levylle on saatu vangittua hienosti samaa primitiivistä raakuutta,kuin Manowarilla oli esimerkiksi ”Into Glory Riden”,”Hail To Englandin” ja ”Sign Of The Hammerin” aikaan. Ensimmäisenä kuultava nimibiisi tarjoaa ”Blood Of My Enemies” -tyylistä poljentoa ja kokoaa metallisoturit taistoon. Levyn materiaali on ihailtavan laadukasta. Kappaleissa on mukavasti koukkuja mukana, tarttuvaa kertosäettä löytyy, eikä missään kohtaa voida puhua turhanpäiväisestä tyhjäkäynnistä.
Kappaleet ovat hyvä läpileikkaus Friedmanin pitkästä ja monipuolisesta urasta. Vaikutteita on kuultavissa vanhasta Manowarista, mukana on jopa aavistus punk-henkeä ja välillä taas vieraillaan Rossin toisen bändin Death Dealerin power metal -maisissa tunnelmissa. Albumin pääfokus pysyy tästä huolimatta perinteisessä heavy metalissa, jonka puitteissa moni sanoisi Friedmanin olevan kotonaan.
Albumin parhaat kyydit koetaan murskaavan nimibiisin, rokkaavamman ”Among The Bonesin”, slovari ”Faith Of The Fallenin”, josta on turha hempeily ja juustoisuus hakattu maan rakoon, pahaenteisesti eteenpäin rullaavan ”Lilithin” sekä vahvasti rouhivan päätösbiisi ”Fistful Of Haten” kyydissä.
”By Blood Sworn” oli ehdottomasti Rossin sooloalbumeista tähän mennessä paras. Levystä saatiin rakennettua vahva kokonaisuus, eikä mukana ole kahta edeltäjää vaivanneita tyhjänpäiväisiä fillereitä. Bändi kuulostaa pelaavan hienosti yhteen ja vaikkei vokalisti Lopes nyt mikään Eric Adams tai edes Mike Cotoia (Lopesin edeltäjä) ole, kaveri hoitaa tonttinsa kunnialla ja vakuuttavasti.
”By Blood Sworn” on raaka albumi, joka ei ota vankeja vaan tappaa vääräuskoiset metallin viholliset niin talossa kuin puutarhassa! Siinä missä Manowarin ura uhkaa päättyä heikkoihin omien ässälevyjen uusintaotoksiin, nyt 70-vuotias Ross Friedman on edelleen voimissaan ja herran sävellyskynä oli tällä teoksella uskomattoman hyvässä terässä.
”Wimps and posers, leave the hall!”
8+/10
Miika Manninen
1.By Blood Sworn
2.Among The Bones
3.This Is Vengeance
4.We Are The Night
5.Faith Of The Fallen
6.Devils Day
7.Lilith
8.Play Among The Godz
9.Circle Of Damnation
10.Fistful Of Hate
Kotkalainen Blood Red Delusion tarjoilee toisen singlelohkaisunsa 14. helmikuuta julkaistavalta Ruthless Behaviour -albumiltaan.
”Työstönimeä Jykke kantanut keskitempoisempi Through Your Pain oli ensimmäinen sävellys tulevalle levylle. Äänitysten ollessa jo loppusuoralla tulikin vielä kuningasidea biisin kruunaavasta Hammond -soolosta, jonka toteutuksen sai kontolleen Domination Black -yhtyeestä tuttu sävelkalju Juuso Elminen. Pääkopassa rellestävästä prkleestä kertovan biisin lyriikkavideo on rakennettu tekoälyllä vokalisti Hannu Mikkolan toimesta.” -Kitaristi Juuso Laitinen avaa.
Pop metallia soittava Ossian vastasi Metalliluolan kysymyspatteristoon. Tutustu artistiin alla.
Mikä on bändinne nimi, ja onko sillä jokin erityinen tarina tai merkitys:
Artistinimeni on Ossian, joka...