Koti Blogi Sivu 377

Ωblivion Gate julkaisi singlen ja häiritsevän NSFW-videon ”Rusty Pipes”

Valokuva: Ville Henrik Priha

Tiedote 13.2.2024

Tampereelta käsin operoiva industrial / doom / pop -artisti Ωblivion Gate on julkaissut uuden ”Rusty Pipes” -nimisen kappaleen tulevalta kolmannelta ”Thrill Kill Noir” albumiltaan. Kappaleen NSFW (not safe for work) musiikkivideo on myös katsottavissa.

Ωblivion Gaten takana oleva Matron Thorn taustoittaa kappaleen teemaa:

”Verisuonemme ovat putkisto joka toimii moottoriteinä, ja jota pitkin me liftaamme paheiden kyytiin kohti umpikujia ja nokkakolareita. Lopulta kuitenkin kaikki putket ruostuvat ja nuo tutut valtatiet sulkeutuvat, joka taas johtaa yhä suurempiin kiusauksiin ja epätoivoisiin riskinottoihin. Me liftaamme paheiden kyytiin, mutta maksamme siitä kovan hinnan. Pimeys veloittaa aina yhden sielun palkkiokseen kuljettaakseen meitä euforiaan.”

Kuuntele ”Rusty Pipes” musapalveluissa: https://push.fm/fl/obliviongate-rustypipes

Floridassa syntyneen Matron Thornin Suomessa 2018 perustaman doom metal -projekti Ωblivion Gaten musiikki ei ole missään vaiheessa asettunut lokeroihin. Se tunkeutuu toistuvasti ja vastuuttomasti kokeellisille alueille. Debyyttialbumi ”Wisdom of the Grave” (2020) on doom-metal-hybridi 90-luvun alun grungen ja goottirockin kanssa. Se loi pohjan sille suunnalle, mikä johti sittemmin metallisen soundin hiipumiseen ja mustan industrial-soundin kehittymiseen. Kakkosalbumi ”Flowers in the Wreckage of Dreams” (2022) on tarina tarinana nuoresta tytöstä, joka pakenee yksinkertaista elämää jahdatakseen unelmiaan tähdestä enkelten kaupungissa, johtaen tuskallisen melankoliseen, mutta kauniiseen lopputulemaan. Elektrobiitit, eteeriset syntetisaattorit, iskevät kitarat ja synkkä laulu sekoittuvat vietteleviin naisääniin luovat synkän, unenomaisen matkan Etelä-Floridan alamaailman halki.

Ωblivion Gate jatkaa muodonmuutostaan ja kelluu oman synkän evoluution vietävänä kehittyen jatkuvasti omaperäisenä ja röyhkeänä. Pimeydestä kumpuava tuleva kolmosalbumi ”Thrill Kill Noir” on elokuvamainen synkän meditaatiivinen tarina kauneudesta, pakkomielteistä, paheista, tirkistelystä, turmeltuneisuudesta ja halusta hallita sitä kaikkea.


Lähde: Inverse
Valokuva: Ville Henrik Priha

Metalcore-yhtye Any Given Day Helsinkiin ja Tampereelle lokakuussa

Tiedote 13.2.2024

Saksalainen metalcore-ryhmä Any Given Day saapuu Suomeen kahdelle keikalle lokakuussa. Juuri uuden ”Limitless”-albumin julkaissut Any Given Day konsertoi Helsingin On The Rocksissa perjantaina 11. lokakuuta ja lauantaina 12. lokakuuta metalcore-moottori jyrähtää käyntiin Tampereen Olympia-Korttelissa.

Kotimaassaan suureen suosioon noussut Any Given Day on ehtinyt reilun kymmenvuotisen uransa aikana julkaista neljä täyspitkää albumia, nipun sinkku-julkaisuja ja koluta keikkalavoja ympäri Euroopan.

Lämppärinä nähdään helsinkiläinen vaihtoehto-rock/metal -yhtye St. Aurora.

Lipunmyynti keikoille myynnissä nyt Tiketin verkostossa.

TuskaLive ja Grey Beard esittävät:

ANY GIVEN DAY -Suomen keikat:
Support: St. Aurora

11.10.2024 On The Rocks, Helsinki
Liput alk. 35,00€
K-18 | ovet 19:00
Ennakot: Tiketti

12.10.2024 Olympia-kortteli, Tampere
Liput alk. 38,00€ (sis. eteispalvelumaksu 3,00€)
K-18 | ovet 20:00
Ennakot: Tiketti

https://anygivenday.eu/
https://www.saintaurora.net/
tuska.fi/tuskalive
greybeard.fi/


Lähde:: TuskaLive / Finnish Metal Events Oy

Merta juhlistaa uuden albuminsa ”Virta” julkaisua Suomen-kiertueella

Kuva: Petri Inkinen

Tiedote 12.2.2024

Kotimaan kirkkaimpiin lupauksiin kuuluva Merta julkaisee uuden albuminsa ”Virta” 5. huhtikuuta 2024 ja lähtee sen tiimoilta Suomen-kiertueelle. Albumin nimeä kantava kiertue alkaa Helsingin On The Rocksista perjantaina 12. huhtikuuta ja päättyy Kouvolan House Of Rockiin 27. huhtikuuta 2024. Keikkojen ennakkolipunmyynti on nyt käynnistynyt kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.

Suomenkielistä vaihtoehtorockia ja -metallia esittävä Merta yhdistelee musiikissaan tarttuvia melodioita häpeilemättömiin pop-kuvioihin, jotka tuovat raikkaan vastapainon muutoin raskaalle soundille. Vuonna 2017 alkunsa saanut yhtye on julkaissut levy-yhtiö Playground Music Finlandilla kaksi kokopitkää albumia “Minä” (2021) ja “Kokonainen” (2020) sekä EP:n “Puolikas” (2019). Yhtyeen huhtikuussa ilmestyvä kolmas kokopitkä albumi ”Virta” julkaistaan myös Playground Music Finlandin kautta.

VIRTA Tour 2024

12.4.2024 On The Rocks, Helsinki

13.4.2024 Nirvana, Turku

20.4.2024 Hönö Baari, Tampere

26.4.2024 Shed, Järvenpää

27.4.2024 House Of Rock, Kouvola


Lähde: Master Events
Kuva: Petri Inkinen

Arion julkaisi uuden videon ”Wings of Twilight” feat. Melissa Bonny

Kuva: Ossi Neijonen

Teini-ikäisinä UMK:n kautta yleisön tietoisuuteen ponnahtanut ja sittemmin kolme kriitikoiden ylistämää studioalbumia julkaissut suomalainen melodisen metallin yhtye Arion julkaisee uuden singlen ”Wings of Twilight”. Kappaleella vierailee AD INFINITUM -yhtyeen laulaja Melissa Bonny, ja sen tuotannosta vastaavat Matias Kupiainen (Stratovarius) ja Jacob Hansen (Volbeat).

”Wings of Twilight” (saatavilla nyt kaikissa digitaalisissa palveluissa osoitteesta https://arion.bfan.link/wings-of-twilight) sai live-ensiesityksensä yhtyeen viimeaikaisella 70.000 Tons of Metal -festivaalilla.

Sanoituksia mukaileva video, joka muistuttaa lähes lyhytelokuvaa, on nyt katsottavissa alla:

Vuonna 2011 perustettu ARION on pienen rakettistartin jälkeen julkaissut kolme studioalbumia, jotka ovat keränneet vaikuttavat striimausmäärät ja johtaneet yhteiskiertueille muun muassa Dream Theaterin, Gloryhammerin, Battle Beastin ja Sonata Arctican kanssa.

Linkit

 

ARION Live:

  • 07.06.2024 (NL)Into The Grace Festival, Leeuwarden
  • 14.06.2024 (PT) BelaVista Open Air 2024, São Pedro do Sul
  • 17.08.2024 (CZ) Rock Castle Festival, Moravský Krumlov

ARION:

  • Lassi Vääränen (Vocals)
  • Iivo Kaipainen (Guitars)
  • Arttu Vauhkonen (Keyboards)
  • Georgi Velinov (Bass)
  • Topias Kupianen (Drums)

Lähde: All Noir
Kuva: Ossi Neijonen

Rise of Insanity julkaisi suomeksi lauletun kappaleen ”Mania” musiikkivideon kera

Kuva: Harri Nieminen

Tiedote 18.2.2024

Kotimainen metalliyhtye Rise of Insanity julkaisi tulevalta debyyttialbumiltaan viimeisen singlen, joka on laulettu suomeksi. Kappale kertoo nimensä mukaisesti maniasta: siitä kun tavallisella kaverilla alkaa mennä todella lujaa, eikä kukaan tai mikään luonnonvoima ole jarruna. Kertosäe kuuluukin että ”Kaikkivaltias tämän maan, kuolematon hallitsija, on parempi alkaa totella, väen valta on minulla.” Muuten yhtye on tehnyt kappaleet englanniksi, mutta suomen kieli tuntui sopivan tähän niin hyvin, että haluttiin se näin toteuttaa.

Spotify: https://open.spotify.com/track/6BT7R1fit8aWsELlgwbA5u

Kappale on viimeinen single tulevalta levyltä, joka tullaan julkaisemaan myöhemmin keväällä omakustanteena CD:llä sekä vinyylinä.

Kokoonpano:
Laulu/Basso: Heikki Rantanen
Kitara: Matti Martinmäki
Kitara: Juho Vuorenpää
Rummut: A-P Heino

https://www.instagram.com/riseofinsanityband/
https://www.facebook.com/RiseofInsanityband/
https://open.spotify.com/artist/4JFQT1VyLfuzxN66KYNpCN
https://www.youtube.com/channel/UCQkeTZRPWM0SinC2MK0kKdA


Kuva: Harri Nieminen
Lähde: Rise Of Insanity

Make Power Metal Great Again: Metal De Facto, Dreamtale & Everfrost @ On The Rocks, Helsinki 10.2.2024.

Maamme power metal -kartalle vahvaa nousua tekevä Metal De Facto julkaisi kehuja keränneen ”Land Of The Rising Sun Part 1” -albumin 9.2.2024 ja päivää myöhemmin vuorossa oli keikka Helsingin On The Rocksissa.

Vuonna 2019 ilmestynyt yhtyeen debyyttialbumi ”Imperium Romanum” keskittyi teksteissään muinaiseen Rooman valtakuntaan, mutta nyt tarjolle saatiin japanilaiseen kulttuuriin syventyvä kaksiosaisen teemakokonaisuuden ensimmäinen osa.

Esa Orjatsalon (ex-Dreamtale), Mikko Salovaaran (Kiuas), Sami Hinkan (Ensiferum, ssSHhh), Benji Klint-Connellyn (Everfrost) sekä Atte Marttisen (ex-Kivimetsän Druidi) muodostama viisikko täydentyi tuoreelle julkaisulle uudella laulajalla, espanjalaisen Aitor Arrastian astuttua yhtyeen keulille.

Salovaara oli estynyt osallistumaan illan keikalle, mutta apu löytyi lähipiiristä. Tuuraavana kitaristina homman otti haltuun Ensiferumista tuttu Petri Lindroos.

Ennen Metal De Factoa lavalla nähtiin mainio kaksikko, eli illan avannut japanilaisteemoista ideoita ammentava tuoreempi tulokas Everfrost, sekä vuosien varrella vaihtelevilla kokoonpanoilla esiintynyt pitkän linjan powermetal-ryhmä Dreamtale. Dreamtalen nykykokoonpanossa lauluvastuun jakavat Nitte Valo sekä Jarno Vitri.

Tässä kuvagalleria illan tapahtumista.

Everfrost

Dreamtale

Metal De Facto

Teksti ja kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

Infected Rain julkaisi uuden albumin ”Time” ja musiikkivideon ”Lighthouse”

Kuva: Hannu Juutilainen

Infected Rain julkaisi 9.2.2024 kuudennen albumin ”Time”.

Yhtye julkaisi myös uuden videon ”Lighthouse”.

From the shores of our minds to the reality of our lives, ’LIGHTHOUSE’ represents a power that we hold inside of us. This track reminds us that the universe dances to the rhythm of our thoughts. All our thoughts are waves in the endless galaxy of creation. It’s a call to stay strong, to remain devoted to your dreams, and to realize the potential of what you can create. In the grand clockwork of TIME, every second is a chance to surf through your reality, shaping it with the power of your mind. Join us on this journey through TIME, where each song is a tick towards a reality crafted by you, for you.”

Kuuntele levy:

 

Yhtye julkaisi aiemmin levyltä singlen ja musiikkivideon ”Because I Let You”.

”In ’BECAUSE I LET YOU’, we delve into the paradox of love’s pain, exploring how our deepest affections can lead to our greatest wounds. It’s a raw reflection on the vulnerability we expose in love, and how sometimes those we trust most can wield our secrets and fears against us. This song isn’t just about the struggles in relationships; it’s a mirror to the courage it takes to acknowledge and voice this complex reality.”

Yhtye julkaisi aiemmin singlen ja videon ”Never To Return”:

Yhtye kertoo levystä:

TIME is not just an album, it’s a journey, a testament to our evolution as INFECTED RAIN.

Time isn’t just a measure; it’s an ever-flowing river, a constant reminder of our fleeting moments and enduring legacies.

This subject resonates deeply throughout the record, offering to you a chance to reflect on the past, embrace the present, and dream of the future.

With TIME, we invite you to experience the phenomena of time with us, in all its haunting beauty and raw power.”

TIME biisit:
1. BECAUSE I LET YOU
2. DYING LIGHT
3. NEVER TO RETURN
4. LIGHTHOUSE
5. THE ANSWER IS YOU
6. VIVARIUM
7. PANDEMONIUM
8. ENMITY
9. UNPREDICTABLE
10. GAME OF BLAME
11. PAURA
12. A SECOND OR A THOUSAND YEARS

INFECTED RAIN:

  • Lena Scissorhands – Vocals
  • Vidick – Guitar
  • Alice Lane – Bass
  • Eugeniu Voluta – Drums

INFECTED RAIN online:


Lähde: All Noir
Kuva: Hannu Juutilainen

Korpiklaanin ”Aita”-single ja -video pohjustavat tulevaa ”Rankarumpu”-albumia

Kuva: Ossi Neijonen

Tiedote 15.2.2024

Yksi kotimaan kautta aikain menestyneimpiä vientiyhtyeitä, Korpiklaani, julkaisee Rankarumpu-albuminsa huhtikuun 5. päivänä, ja tänään yhtye paljasti levyltä seuraavan kappaleen. Aita-single on höystetty Tuukka Temosen ohjaamalla videolla, jonka voit katsoa alta:

Aita jatkaa samaa mainiota folk metal -kaahausta, josta saatiin esimakua Saunaan-biisillä.

”Aita oli itse asiassa alun perin instrumentaali, tai sellaiseksi sen ainakin tarkoitin. Lähetin demon Jonnelle, ja kun kyselin biisin perään parin päivän kuluttua, niin mieshän oli väsännyt siihen sanat! Ja mainiot sanat tulikin. Olen oikein tyytyväinen pääteeman viuluriffiin sekä välisoiton folk-ilotteluun komppimuljautuksineen”, kappaleen säveltänyt Olli Vänskä kertoo.

”Biisiin oli hyvin helppoa kirjoittaa sanat, joissa tarinan päähenkilö tapaa vanhan miekkosen, joka on päättänyt pitkän matkansa tien päällä ja palaa nyt kotikyläänsä. Ilmassa on tietenkin paljon kysymyksiä siitä mitä hän on matkallaan ympäri maailman nähnyt, mutta vastaukset ovat hyvin suurpiirteisiä ja pääpaino on niissä opetuksissa, joita hän on matkan varrella oppinut”, Jonne Järvelä jatkaa.

Korpiklaani aloittaa ensi viikolla massiivisen kiertueensa, joka vie bändin ympäri maailman. Tähän mennessä julkastut kiertuepäivät ovat:

UK AND IRELAND TOUR 2024
w/ Alestorm & Heidevolk

21.02.    UK    London  –  O2 Forum Kentish Town
22.02.    UK    Norwich –   LCR UEA
23.02.    UK    Nottingham  –  Rock City
24.02.    UK    Bournemouth  –  O2 Academy
25.02.    UK    Bristol  –  O2 Academy
27.02.    UK    Belfast  –  Limelight
28.02.    IE    Dublin  –  Academy
29.02.    UK    Cardiff  –  SU
01.03.    UK    Birmingham  –  O2 Academy
02.03.    UK    Oxford   – O2 Academy
03.03.    UK    Glasgow  –  O2 Academy
05.03.    UK    Manchester  –  O2 Victoria Warehouse
06.03.    UK    Liverpool  –  O2 Academy
07.03.    UK    Leeds  –  O2 Academy
08.03.    UK    Newcastle  –  NX
09.03.    UK    London  –  O2 Forum Kentish Town

RANKARUMPU ALBUM RELEASE SHOWS IN MEXICO 2024
05.04.    MX    Mexico City  –  Foro28 * Album Release Show
06.04.    MX    Monterrey  –  Cafe Iguana

RANKARUMPU NORTH AMERICAN TOUR 2024
w/ Visions Of Atlantis & Illumishade

08.04.    US    Reading  –   Reverb
09.04.    US    New York City  –  Gramercy Theatre
10.04.    US    Boston  –  Brighton Music Hall
11.04.    CA    Montreal  –  La Tulipe
12.04.    CA    Ottawa  –  Brass Monkey
13.04.    CA    Toronto  –  Phoenix Concert Theatre
14.04.    US    Pontiac  –  The Crofoot
15.04.    US    Milwaukee   – Turner Hall
17.04.    US    Minneapolis  –  Skyway Theatre
18.04.    CA    Winnipeg  –  Park Theatre
19.04.    CA    Regina  –  The Exchange
20.04.    CA    Edmonton  –  Starlite Room
21.04.    CA    Calgary  –  Dickens
23.04.    CA    Vancouver  –  Rickshaw Theatre
24.04.    US    Seattle  –  El Corazon
25.04.    US    Portland  –  BossaNova Ballroom
26.04.    US    San Francisco  –  DNA Lounge
27.04.    US    Los Angeles  –  1720
28.04.    US    San Diego  –  Brick By Brick
29.04.    US    Phoenix   – The Nile
01.05.    US    Denver  –  Gothic Theatre
02.05.    US    Lincoln  –  The Bourbon Theater
03.05.    US    Joliet  –  The Forge
04.05.    US    Pittsburgh  –  Mr Smalls Theatre
05.05.    US    Baltimore  –  Baltimore Soundstage

FESTIVAALIT:

29.03.             BE    Mons – Trolls & Legends Festival
21.06.             CH   Grenchen – Summerside Festival
27.-30.06.       FR    Clisson  –  Hellfest
05.07.             FI     Tampere – Tuhdimmat Tahdit
12.07.             FR    Laundresse  –  La Guerre Du Son
28.07.-03.08.  SI     Velenje  –  MetalDays
09.-11.08.       FR    Cercoux  –  Festival 666
09.-11.08.       UK    Walton on Trent   –  Bloodstock Open Air
09.-11.08.       BE    Kortrijk  –  Alcatraz Festival
14.-17.08.       DE    Dinkelsbühl  –  Summer Breeze
15.-17.08.       CZ    Zámek Moravský Krumlov  –  Rock Castle
24.08.             PT    Pindelo dos Milagres  –  Milagre Metaleiro Open Air

EUROPEAN WINTER TOUR 2024
w/ In Extremo & Rauhbein

15.11.    DE    Saarbrücken   – Garage
16.11.    CH    Pratteln  –  Z7
22.11.    DE    Rostock  –  Moya
29.11.    DE    Berlin  –  Columbiahalle
30.11.    DE    Bremen  –  Pier 2
06.12.    DE    Nürnberg  –  KIA Metropol Arena
07.12.    AT    Wien  –  Gasometer
12.12.    DE    Bielefeld  –  Lokschuppen
13.12.    DE    Hannover  –  Swiss Life Hall
14.12.    DE    Dresden  –  Alter Schlachthof
20.12.    DE    Leipzig  –  Haus Auensee
21.12.    DE    Stuttgart   –  Porsche Arena
27.12.    DE    München  –  Zenith
28.12.    DE    Wiesbaden  –  Schlachthof
29.12.    DE    Erfurt  –  Messehalle
30.12.    DE    Köln  –  Palladium

Korpiklaani on:
Jonne Järvelä | Laulu & akustinen kitara
Sami Perttula | Haitari
Olli Vänskä | Viulu
Jarkko Aaltonen | Basso
Kalle ”Cane“ Savijärvi | Kitara
Samuli Mikkonen | Rummut & perkussiot

Tilaa Rankarumpu ennakkoon täältä.

KORPIKLAANI | INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Ossi Neijonen

John Smith Rock Frozen 2023: Kuvagalleriat ja tunnelmat @Paviljonki, Jyväskylä 1.-2.12.2023

Aikamatkustetaan vielä toviksi vuoden 2023 puolelle, kun joulukuun alussa 2023 Jyväskylän Paviljongissa koettiin suurta metalliyhteisöllisyyden juhlaa, sillä sisäfestivaali John Smith Rock Frozen valtasi tapahtumapaikan parin päivän ajaksi.

Tiiviissä yhteistyössä John Smith Rock Festival -kesäfestivaalin kanssa toteutettu tapahtuma tarjosi mielenkiintoisen kattauksen kotimaamme perinteisiä sekä modernin ja uuden ajan metallibändejä, parilla loistavalla ulkomaalaisvahvistuksella höystettynä.

Väittävät, että olisi muitakin tapoja pikkujoulujen viettoon, mutta väärässä ovat… Ei ole! Riittävän raskasta, sopivan sisäsiistiä… Mikäli raskasta jalkaa vipatuttaa, niin tule kokemaan John Smith Rock Festivalista tuttu hekuma kuivissa sisätiloissa parin tuhannen muun tiernahenkilön kanssa. Melko jäätävä kattaus tuttua ja turvallista toimitusta, parilla harvinaisuudemmalla höystettynä. Helppoa ja vaivatonta adventtia, siis. Viihtymistakuu.”

Tunnelma ennen ovien avautumista oli odottavan jännittynyt ja hyvistä ennakkoinfoista huolimatta innokkaimmilla faneilla oli pientä epäselvyyttä jo ennen sisäänpääsyä oikean oven löytämisessä. Lopulta oikea ovi löydettiin ja juhlat olivat valmiina alkamaan.

Paviljongin messuhalli sopi tapahtuman pitopaikaksi hyvin valtavilla tiloillaan, mutta ihmettelin vain yhden lavan hyödyntämistä. Esiintyneiden bändien välissä ei ollut juuri muuta kuin taustamusiikkia ja puheensorinaa – sekä myös varsin pidettyjä ja onnistuneita nimmarointisessioita.

Ruokamyynti, anniskelubaarit sekä paita- ja muu oheistuotemyynti palvelivat hieman sivummalla ja jonoa piisasi aina ohi kulkiessa, vaikka jatkuvasti nousevista hinnoista voi olla montaa mieltä. VIP-lipun haltijoille oli varattu fiksusti oma rajattu alue hyvällä näkyvyydellä lavalle ja alueen sisäpuolella toimi oma ruokailu buffet-tyyliin. Se siitä festarialueen esittelystä, eli mennäänpä tapahtuman bändikattauksen pariin.

1.12.2023

Horizon Ignited

Olin törmännyt muutamia kertoja aiemmin vuonna 2017 Kouvolassa perustetun Horizon Ignitedin nimeen ja bändi on saanut hyvin jalansijaa kotimaassa. Keikka oli mukava avaus festivaalille, biisien sisältäessä yllättävän paljon sinfonisuutta, kitaristin matkiessa kauniilla tavalla viulua.

Bändin raskas yleissoundi miellytti ja kokonaisuudessa oli kieltämättä paljon potentiaalia. Lavalla piti olla kaksi kitaristia, mutta valitettavien teknisten ongelmien myötä toinen kitara jäi pelistä pois. Tästä huolimatta toinen kitaristi tuli lavalle hengailemaan ilman kitaraansa. Kosketinsoittimet toivat soundiin paljon lisää syvyyttä.

Eri laulutyylejä yhdistelevä yhtye sai aikaan ensimmäisen esiintyjän mittapuulla yllättävän valtaisan äänivallin ja lavalla nähtiin kunnon moshaamista. ”Towards The Dying Lands” viimeisenä setin päättäneenä biisinä jäi parhaiten mieleen.

Lost Society

Oman kylän pojat palasivat kotiin. Jyväskylästä lähtöisin oleva thrash metal -pumppu on pidetty vieras ympäri Suomen, mutta kotikaupungissa vastaanotto oli kenties parasta. Lahjakas egyptiläistaustainen laulaja-kitaristi ja keulakuva Samy Elbanna pyysi vuolaasti anteeksi sitä, että kesti näin kauan tulla takaisin kotiin.

Enemmän metalcoren suuntaan kumartava ”If The Sky Came Down” -pitkäsoitto (2022) oli asiaan kuuluvalla tavalla hyvin edustettuna ja nimikappaleen bassosoolo teki allekirjoittaneeseen vaikutuksen. Yleisö alkoi pikku hiljaa heräämään horroksesta ja salissa nähtiin sekä iso pitti että wall of death.

Energisyyttä esityksestä ei puuttunut, kun Elbanna riisui vaivihkaa yläosattomiin paljastaen upeasti tatuoidun rintansa ja hypäten paineaidalle fanien iloksi.

Geoff Tate

Odotin eniten Queensrÿchestä parhaiten tutun Geoff Taten esiintymistä ja eturivissä näytti olleen muutama muukin hänen takiaan paikalle saapunut fani.

Homman nimi oli se, että esityslistalla oli Queensrÿchen monien mielestä paras albumi ”Operation: Mindcrime” (1988). Eikä pelkästään Queensrÿchen, vaan 35-vuotisjuhliaan viettänyttä albumia on suitsutettu jopa koko maailman parhaaksi.

Silti yllättävän monelle albumin materiaali tuntui täysin vieraalta. Hieno tarina on tarkoitettu kuultavaksi alusta loppuun keskeytyksettä ja hyvin siinä onnistuttiin, koska käytännössä tunnin mittainen albumi saatiin puserrettua perinteiseen tunnin mittaiseen soittoaikaan.

Kohokohdiksi nousivat reilu kymmenminuuttinen eepos ”Suite Sister Mary”, ”Don’t Believe ILove” sekä ”Eyes OA Stranger”. Taten ääni oli hyvässä kunnossa ja ruotsalainen taustayhtye hoiti homman hyvin, joskaan ei tietenkään alkuperäisten soittajien veroisesti.

Stam1na

Rehellisesti sanottuna lemiläinen Stam1na ei ole koskaan kuulunut suosikkeiheni ja seurasin esiintymisen etäämmältä. Kaljan- ja lonkeronhuuruiseen festivaaliyleisöön yhtye tuntuu aina uppoavan kuin veitsi voihin ja jo varhain nähtiin riehakas pitti.

Stam1na julkaisi vastikään kymmenennen studioalbuminsa, mikä kantaa loogisesti nimeä ”X” (2023) roomalaisten numeroiden mukaan. Bändin jäsenten yllä olleet identtiset X-paidat sekä naistaustalaulajat tekivät vaikutuksen. Jo lopettamisen partaalla olleelle yhtyeelle on helppo ennustaa vielä pitkää tulevaisuutta.

Stam1nan kymmenes on kuin palatsin mosaiikkilattia. Sen jokainen pala on erilainen mutta tarpeellinen täydentämään kokonaisuuden. Tällaista albumia ette ole ikinä kuulleet, sillä se vaati yhdeksän aiempaa albumia valmistuakseen. Tätä albumia ei olisi voinut tehdä ilman yhdeksää edeltävää albumia. Tämä on debyyttimme rinnalla Stam1nan tärkein albumi”, kuvailee laulaja-kitaristi-säveltäjä-sanoittaja Antti Hyyrynen.

Amaranthe

Ruotsalais-tanskalainen Amaranthe on kulkenut varsin voittoisan tien musiikkipiirien terävimpään kärkeen genrerajoja rikkoen ja päätyen yhä useampien musiikin kuuntelijoiden soittolistoille.

Vuodesta 2008 operoineen aluksi Avalanche-nimeä käyttäneen yhtyeen tavaramerkiksi on muodostunut useamman laulajan kokoonpano, joita on peräti kolme. Kokoonpano on vaihtunut muutamaan otteeseen, ja nyt lavalla nähtiin Elize Rydin sekä Nils Molinin lisäksi ensimmäistä kertaa Mikael Sehlin.

Kitaristi Olof Mörck kertoo Sehlinista seuraavaa:

After a practically global search, and several amazing guest growlers to help us out on shows and tours we finally found just the right person for the job, in our very own Swedish capital of Stockholm! Mikael Sehlin has EVERYTHING it takes to join the AMARANTHE line up, and his versatility and musicality completes and underscores our vision for our new album and the general future for AMARANTHE perfectly. From the deepest guttural grunts to soaring screams Mikael is growling perfection incarnate, so please give a roaring welcome to the new star upon the AMARANTHE firmament!”

Mikael Sehlinin terveiset:

Hello everyone, Mike here! I am very thrilled to tell you I will fill the slot as the new Amaranthe growler and I can’t wait to meet you guys out there! I hope you like the upcoming tracks to which I’ve had the honor recording growls to. Take care and see you soon!”

Keikka sai vauhdikkaan alun, kun rumpupatteriston taakse syöksynyt Morten Løwe Sørensen käynnisti ”Fearlessin”, jonka perään kuultiin todellinen korvamato ”Viral”. Vanhempi ”Digital World” sopi mainiosti joukkoon. Amaranthen erittäin tunnistettavaa linjaa jatkoivat tulevan ”The Catalyst” -albumin (2024) ”Damnation Flame” sekä iki-ihana ”Hunger”.

Mörckillä on ”Damnation Flamesta” seuraavaa sanottavaa:

Damnation Flame breaks new ground for us in many ways, and in all the best ways possible. This is the very first AMARANTHE song to feature symphonic elements, something we’ve wanted to do for a long time, and the darkened vampiric theme melds together perfectly with our take on modern melodic metal! AMARANTHE has always been about being boundless and constantly reinventing ourselves, and by now you know to expect the unexpected. This is 100% pure passion poured into music, as you will no doubt experience yourself from the very first second.”

Vauhdikasta tykitystä jatkoivat ”Maximize”, ”Trinity”, sekä Noora Louhimon kanssa levytetty ”Strong”. Valitettavasti Louhimoa ei tällä kertaa lavalla nähty, mutta ehkä tuo päivä vielä aikanaan koittaa. Amaranthen erikoisempaa sinkkuvetoista tuotantoa edusti ”PvP”, jota ei löydy miltään studioalbumilta. ”PvP” oli Ruotsin joukkueen virallinen hymni kansainvälisissä e-urheilun maailmanmestaruuskilpailuissa.

Toistaiseksi tuoreimman albumin ”Manifestin” (2020) herkkä duetto ”Crystalline” sai arvoisensa esityksen rauhoittaen tunnelmaa. Pian taas mentiin ja fanit saivat makeaa mahan täydeltä, kun tulevan ”The Catalystin” pirteä ”Insatiable” koki live-ensiesityksensä Jyväskylän haltioissaan olleelle yleisölle.

Mörck kommentoi ”Insatiablea”:

As the release of “The Catalyst” draws ever nearer, we are now very proud and super excited to unveil the second single from the album – “Insatiable”! Contrasts collide like a cataclysm in this ultra-heavy, yet outstandingly catchy groove-monster, which bears all the hallmarks of a classic AMARANTHE hit, and then some!”

Afterlife” sekä Elize Rydin keikkabravuuri, kaunis “Amaranthine“, herkistivät tunnelmaa. Varsinaisen setin lopuksi Amaranthe soitti parhaimpia biisejään menneisyydestä, joihin lukeutuivat ”The Nexus” sekä ”Call Out MName”. Loppua kohden tunnelma tiivistyi, kun basisti Johan Andreassen hyppäsi lavan ja yleisön väliin sekä paineaidalle fanien riemuksi.

Vielä oli tilaa kolmelle encorelle, ja aivan viimeisten joukossa soivat rytminen ”Archangel”, mielipiteitä jakava ”That Song” sekä bändin kaikkien aikojen striimatuin ralli ”Drop Dead Cynical”, mikä löytynee hurjan monen treenisoittolistalta. Mielenkiintoisesti ”Helix”-albumi (2018) sivuutettiin tyystin, mutta muuten jokaiselta pitkäsoitolta kuultiin vähintään kaksi kappaletta.

Amaranthen keikka oli toki hyvä ja hyväntuulinen kaikkine pyroineen ja erikoistehosteineen, mutta bändin musiikki on mennyt viime aikoina mielestäni vähän väärään suuntaan loisteliaista alkuajoista. Olof Mörckin soundi on toki metallinen, mutta muuten yhtye kuulostaa yhä enemmän raskaalta popilta kuin metallilta.

Tämä voi olla kuitenkin suurta yleisöä ajatellen vahvuus, ja kaikesta huolimatta aion suunnata 2.3.2024 katsastamaan Amaranthen livekunnon uudestaan Helsingin jäähallin Black Boxiin, jossa heidän lisäkseen esiintyvät Dragonforce sekä Infected Rain.

2.12.2023

Red Eleven

Odotin festivaalin toisen päivän alkajaisiksi Amberian Dawnin esiintymistä, mutta valitettavasti edellisenä iltana sosiaaliseen mediaan tiedotettiin keikan peruuntumisesta sairastapauksen johdosta.

Ilman aikataulun mukaista ensimmäistä esiintyjää ei jääty, sillä Amberian Dawnia paikkaamaan saatiin pikaisella aikataululla paikallinen jyväskyläläinen alternative metal -yhtye Red Eleven.

Kuulin bändistä ensimmäistä kertaa, ja valitettavasti esitys oli ensimmäisen päivän avanneeseen Horizon Ignitediin verrattuna mitäänsanomaton. Groovaava musiikki ei oikein tahtonut upota ensimmäisen esiintyvän artistin haastavassa asemassa yleisöön, jota Faith No More -cover herätteli vähän.

Kiuas

Musiikillisesta monipuolisuudestaan ja vahvoista teemoistaan tunnettu Kiuas kuumeni jälleen helvettiäkin kuumemmaksi ja kunnolliset löylyt olivat taattu, kun hauska ja iloinen yhtye asteli lavalle laulaja Ilja Jalkasen johdolla. Settilista oli täyttä timanttia sisältäen luonnollisesti kaikki klassikot, kuten ”The Spirit Of Ukko”, ”Warrior Soul” sekä ”Across The Snows”.

Kiuas teki hienon kulttuuriteon palatessaan takaisin konserttilavoille alkuperäisessä kokoonpanossaan noin kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen. Yhtye lähtee kiertueelle maaliskuussa 2024 ja esiintyy kuukauden sisään seitsemällä klubilla ympäri Suomen.

Keikat ovat Kiukaan ainoat klubiesiintymiset vuoden 2024 aikana ja niillä tullaan kuulemaan uusittu settilista sekä uutta Kiuas-materiaalia. Kiertue alkaa Tampereen Olympia-korttelista 1.3.2024 ja päättyy Helsingin On The Rocksiin 23.3.2024.

Luvassa ikimuistoisia keikkaelämyksiä, joita ei sovi kenenkään missata, joten nähdään siellä. Me lunastetaan lupaukset ja räjäytetään!” toteaa Kiukaan kitaristi-säveltäjä Mikko Salovaara.

Kiuas on työstänyt uutta musiikkia paluun jälkeen ja sitä tullaan kuulemaan kevään 2024 kiertueen aikana. Lisäksi luvassa on vanhojen albumien julkaisu ensimmäistä kertaa vinyyliformaatissa, sekä niin ikään vinyyli- ja digiformaatissa julkaistava uusi EP “Samooja: Pyhiinvaellus”.

Finntroll

Finntroll on yksi suomalaisista, kansainvälisistä metallisuuruuksista. Useammin muualla kuin meillä livenä soittava peikkoporukka luottaa shamanistiseen metalliin, jonka mystiset tarinat kerrotaan ruotsin kielellä. Orkesteri on 25 toimintavuotensa aikana kasvanut kulttiryhmästä oman, ilmeikkään genrensä kärkibändiksi.

Finntrollin keikka alkoi valitettavasti noin vartin myöhässä. Lavalla vaikutti olleen omituisia teknisiä ongelmia, jotka supistivat setin tyngäksi. Miksaaja antoi ohjeita lavalle, jossa ihmeteltiin yhtä sun toista. Nähtävästi tekniset ongelmat eivät olleet ainoa syy keikan viivästymiselle, sillä bändin lento Saksasta Lufthansan siivillä oli peruttu.

Keulamies Mathias Lillmånsin laulu ei kuulunut alkuun ollenkaan ja livekosketinsoittajan puute teki kokonaisuudesta sekavan. Oli äärimmäisen sääli ja suuri harmi, ettei soundia saatu tarpeeksi hyvin ruuvattua kohdalleen missään vaiheessa.

Finntrollille tulee antaa ehdottomasti uusi mahdollisuus, sillä nämä suippokorvaiset otukset ovat genrensä kärkikastia niin Suomessa kuin ulkomailla. Maaliskuun lopulla pääsiäisen korvilla 2024 koittaa lyhyt klubikiertue Rytmihäiriön kanssa. Luvassa on neljä erikoista iltaa täynnä metallin moninaisia heijastumia, joista ensimmäinen on 27.3.2024 Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella sekä viimeinen 30.3.2024 Turun Apollossa.

Turmion Kätilöt

Turmion Kätilöt on yksi niistä artisteista, jonka voi olettaa näkevänsä käytännössä jokaisella vähänkään raskaammalla festivaalilla Suomessa. Huikealla tahdilla ympäri Suomea sekä maailmaa keikkaileva ryhmä savolaisia on jättänyt jälkeään kotimaan metalliskeneen jo 20 vuotta. Suomen kielellä laulavalle yhtyeelle kotimaa ei enää riitä, vaan Eurooppaa on jo valloitettu ja tuloillaan on pari keikkaa Japanissa.

Nyt teemana oli tuorein pitkäsoitto ”Omen X” (2023). Kätilöiden diskometalli kahden laulajan voimin toimii saumattoman siistillä tavalla ja on hauska huomata, kuinka yleisö laulaa antaumuksella lyriikat ulkoa esimerkiksi ”Teurastaja”-klassikossa.

Turmion Kätilöiden perustajan ja päälaulajan MC Raaka Peen (Petja Turunen) tytär Netta Turunen kävi lavalla laulamassa ainakin kappaleet ”Isä Meidän”, ”Viha ja Rakkaus” sekä ”Sikiö”. Heleä naisääni toi mahtavaa kontrastia muuten varsin miesvoittoiseen kokoonpanoon ja oli herkkää nähdä ja kuulla kaksikko samalla lavalla jakamassa musiikin ilosanomaa.


Orbit Culture

En ollut kuunnellut Orbit Culturen musiikkia ennakkoon, joten en tarkalleen tiennyt mitä odottaa. Päällimmäisenä adjektiivina keikasta jäi mieleen brutaalius. Parista kitarasta lähti aivan mieletön soundi, basson tehostaessa kokemusta. Valojuovat ja savuefektit toivat pelkistettyyn lavaan näyttävyyttä.

Jo varhain käynnissä oli iso circle pit ja kun soundi jatkoi muuttumistaan, moneen kertaan ajattelin mielessäni, että mitä helvettiä oikein tapahtuu. Musiikillisesta annista tuli mieleen lähinnä Meshuggah, sisältäen myös puhdasta laulua. Taustanauhalta kuului mielenkiintoisia kosketinmelodioita.

Huimalla intensiteetillä esiintynyt yhtye oli sen verran riehakas, etteivät edes mikit meinanneet pysyä telineissään, vaan crew’n jäsen juoksi niitä vähän väliä paikkaamaan. Mielenkiintoisesti yksi mikrofoni vietiin kokonaan pois, eikä uutta tuotu takaisin.

Kokemus oli hämmentävä uuden aallon teknisesti taitavien soittajien parissa ja hämmästelin Orbit Culturen poikkeuksellisen laajaa fanikuntaa jo tässä vaiheessa bändin uraa. Bändi tuuttasi menemään aivan saatanan kovaa, eikä desibeleissä säästelty, vaikkei aivan Slayerin tasolle yllettykään. Korvatulpat korvissa tuntui kuin niitä ei olisi ollutkaan. Orbit Culture pokkasi siis ylivoimaisesti tämän festivaalin desibeliennätyksen voittaneen artistin tittelin.

Lavalla häärinyt crew’n jäsen, kuka kuvasi jatkuvasti videota bändistä ja yleisöstä häiritsi kokemusta negatiivisella tavalla. Keikan loppua kohden laulaja-kitaristi saapui eturiviin kahden onnellisen fanin luokse, jotka saivat soittaa kitaraansa.


Amorphis

Amorphis perustettiin vuonna 1990 ja kuuluu itseoikeutetusti Suomen legendaarisimpiin metallibändeihin erityisesti underground-piireissä debyyttialbumi ”The Karelian Isthmuksen” (1992), ”Privilege Of Evil” -EP:n (1993) sekä klassikko ”Tales From The Thousand Lakesin” (1994) myötä. Sittemmin laulajan paikalla toiminut Pasi Koskinen siirtyi syrjään ja tilalle tuli Lohjan lahja maailmalle, Tomi Joutsen.

Amorphiksen ”Halo”-albumi (2022) on ollut ulkona jo tovin ja yhtye on kiertänyt maailmaa ahkeralla tavalla. Olin aiemmin paikalla nykyisen kiertueen keikalla esimerkiksi Jämsän Himoksella 2022, jossa hyytävän kylmissä olosuhteissa esiintynyt yhtye jätti hieman kylmäksi teknisten ongelmien ja tasapaksun settilistan vesittäessä show’ta. Pelkästään ”Halo”-kiertueella Amorphiksen lukuisia kertoja jo nähneenä pelkäsin jälleen pahinta, mutta mitä vielä.

Nyt teknisistä ongelmista ei ollut onneksi tietoakaan ja keikka starttasi perinteisesti tuoreimman albumin ”Northwards”, ”On The Dark Waters” sekä ”The Moon” -kolmikolla. Nämä usein radiossa soineet biisit kuulostivat Jyväskylän yössä poikkeuksellisen hyviltä ja voi olla, että pääsin biiseihin sisään riittävän monen kuuntelukerran jälkeen. Erityisesti Esa Holopaisen sävellykset sekä kitaramelodiat ovat vertaansa vailla. Teemoina ovat myyttiset pohjoisen tarinat vuosituhansien takaa.

Death OA King” toimi vallan mainiosti, mutta kritisoin yllätyksetöntä kappalevalintaa. Se siitä kritisoinnista. Vihdoinkin Amorphis päätti tuulettaa settilistaa oikein huolella ja biisikimara ”The Smoke”, ”The Castaway” sekä ”Magic And Mayhem” oli aivan yhtä juhlaa! Todella kovat biisivalinnat sekä erittäin tervetulleet muutokset settiin, jotka toimivat allekirjoittaneelle täydellisellä tavalla.

Tähän vuodenaikaan varsin ajankohtainen ”Black Winter Day” on yksi Amorphiksen peruspilareista ja olisi vaikea kuvitella esiintyminen ilman tätä klassikkoa. ”Silver Bride” sekä ”Wrong Direction” jatkoivat melankolista, mutta melodista uudemman ajan tuotantoa.

Edellisen ”Queen Of Time” -albumin (2018) kauniilla ”Amongst Starsilla” vierailee hollantilainen erityisesti The Gatheringista tuttu laulajatar Anneke van Giersbergen, ja Anneke saatiin lavalle mukaan screenien välityksellä, hänen lauluosuuksiensa soljuessa saumattomasti taustanauhalta.

Yllätykset eivät olleet vielä ohi, sillä Amorphis päätti vetää pari todellista ässää hihastaan. Hyvin harvoin pääsee todistamaan mitään vastaavaa, mutta niin vain Amorphis päätti esittää yleisölle ensiksi ”Halo”-albumin Tour Editionilta löytyvän harvinaisen bonusraidan ”The Wolf”, jota seurasi ”Queen Of Timen” bonusraita ”Brother And Sister”. Molemmat saivat näin ollen live-ensiesityksensä!

My Kantele” pitkän ja rauhallisen akustisen outron kera on aina yhtä mahtavaa kuultavaa ja tyylikkäät melodiat valtasivat koko mielen saaden unohtamaan kaiken muun. Livemusiikki on juuri tässä parhaimmillaan.

Keulamies Joutsen jutusteli biisien väleissä yleisölle tuttavallisen leikkisällä tavalla ilman kiirettä. Hän mainitsi bändin saapuneen juuri kattavalta Euroopan kiertueelta ja ei tunnelma kuulemma Suomessakaan pöllömpää ole, vaikka jossain vaiheessa Paviljongin salissa oli Joutsenen mukaan yhtä hiljaista kuin Japanissa.

Seuraavaksi vuorossa oli selvästi ennakkoon harjoiteltu bändiesittely ja ensimmäisenä jäsenistä esiteltiin kitaristi Tomi Koivusaari. Joutsen mainitsi vastikään julkaistun Koivusaaren sooloalbumin saatesanoilla ”Oliks sen nimi Cunt? Tsekatkaa Bjørkø (2023).”  Koivusaari päätyi soittamaan pätkän Slayerin ”Raining Bloodia”, johon Joutsen heitti: ”Oliks se tällaista musaa? Toi kuulosti mun mielestä ihan Slayeriltä.”

Joutsen otti puheeksi myös korona-aikana Helsingin Tavastia-klubilla poikkeuksellisesti ilman yleisöä kuvatun ja äänitetyn ”Queen Of Time (Live At Tavastia 2021)” -julkaisun, eikä promootion merkitystä voi näinä päivinä aliarvioida. Basisti Olli-Pekka Laine valitsi paitansa mukaisesti Black Sabbathin ja bassolla soitettu ”N.I.B.” sai kansan villiintymään.

Rumpali Jan Rechberger ei syystä tai toisesta soittanut tunnistettavaa biisiä. Kolmien koskettimien takana seissyt Santeri Kallio revitteli omassa osuudessaan Deep Purplen ”Perfect Strangersilla” ja kitaristi Esa Holopainen AC/DC:n ”Back IBlackillä”. Aivan ratkiriemukasta heittäytymistä, mikä sai hymyn huulille!

Jättihitti ”House OSleep” ei ole varmaan koskaan jäänyt soittamatta julkaisunsa jälkeen ja niin vain tälläkin kertaa Paviljongin yössä yleisö yhtyi valtaisaan yhteislauluun kertosäkeessä. ”Queen Of Timen” sekä kyseisen albumin kiertueen aina avannut mahtipontinen ”The Bee” vaihdettiin nyt aivan loppuun, mikä oli hyvä päätös kaikessa eeppisyydessään pidennetyn intron kera.

Kiinnitin huomiota keikan aikana Joutsenen tyylikkään vaatetuksen yläosaan, minkä selkämyksessä luki varsin suomalaiseen tyyliin ”parhaani tein, se ei riittänyt”. Tällä kertaa se riitti. Tuntui, että aivan kaikki palaset loksahtivat kerralla kohdalleen ja kyseessä oli ellei paras, mutta ainakin yksi parhaista Amorphis-keikoista tähän mennessä!

Bändin sisusta ja omistautuneisuudesta kertoi se, että Joutsenen mukaan menomatkalla tapahtumapaikalle liian korkea rekka ajoi siltaan ja tavaraa tuli päälle, mutta bändi olisi saapunut perille vaikka kävellen. Hienon keikan kruunasivat yleisöön heitetyt Amorphis-aiheiset tarrat Joutsenen signeerauksen sekä päivämäärän kera. Kiitos Amorphis!

Yhteenveto

Kokonaisuudessaan John Smith Rock Frozen oli erittäin onnistunut tapahtuma ja tämän kaltaisia sisäfestivaaleja ei ole liikaa tarjolla. Toivotaan, että konsepti saa jatkoa. Muistakaa ostaa konsertti- sekä festarilippuja ja tukea tapahtumakulttuuria! Yksi erittäin hyvä vaihtoehto tulevan kesän laajasta festaritarjonnasta on John Smith Rock Festival Laukaan sydämessä idyllisessä ympäristössä järven rannalla auringon laskiessa horisonttiin.

Raportti: Riku Juutilainen
Kuvat: Iitu Purhonen ©Metalliluola

Metallibändi Northvoid julkaisi uuden singlen ”Silenced”

Kuva: Northvoid

Tiedote 8.2.2024

“Silenced” on Northvoid-bändin ensimmäinen single-julkaisu vuodelle 2024. “Silenced” on jatkoa marraskuussa 2022 julkaistulle esikois-EP:lle “Echoes From North” ja toukokuussa 2023 julkaistulle singlelle “Of Northland”.

“Silenced” on energisyydellään ja massiivisuudellaan jotain sellaista, jota Northvoid ei ole aiemmin tehnyt. Silencedin myötä bändi ottaa jälleen uuden askeleen kohti musiikkityyliä, johon se on olemassaolonsa ajan pyrkinyt. Kappaleen ytimen muodostaa mahtipontisten kitaroiden, basson ja rumpujen yhteistyö, johon on sovitettu yhä enemmän perinteistä deathmetal soundia kunnioittava laulumelodia. Kokonaisuutta tukee taustalla soiva kosketinsoittimilla luotu pohjoista melankoliaa kuvaava äänimaailma. Kappaleen aggressiivisuus osoittaa sitä asennetta mihin pohjolan pakkasissa olemme tottuneet.

Northvoid on perustettu tammikuussa 2020. Soittokokemusta eri metallimusiikin syövereistä löytyy aina -90 luvun puolivälistä saakka. Bändin juuret ovat syvällä Pohjois-Karjalassa, Nurmeksessa. Jäsenet ovat tunteneet toisensa lapsuudesta saakka. Musiikkiin ammennetaan vaikutteita erämaiden ja korpien kätköistä, takamailta. Pohjoinen, pakkasten kovettama asenne ja melankolisuus heijastuvat bändin musiikissa, jota luonnehditaan melodiseksi ja raskaaksi, kuitenkin groovaavaksi vyörytykseksi. Musiikkiin on haettu monipuolisuutta metallimusiikin eri genreistä.

 

Kokoonpano:

  • Markus Heikkinen: kitarat
  • Timo Korkalainen: rummut
  • Kimmo Timonen: laulut
  • Risto Aittola: basso

Sosiaalinen media:

Kansitaide: Northvoid/Markus Heikkinen

Lähde ja kuva: Norhtvoid

Mainos

Viimeisimmät:

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa