Tehtyään kolme levyä peräkkäin Mutt Langen suuren ja perfektionistisen tuotantotavan kanssa, AC/DC halusi vuonna 1983 palata takaisin perusasioihin tuottaen ensimmäistä kertaa seuraavan albumin ”Flick Of The Switch” itse.

40 vuotta täyttäneen levyn tekoprosessi muistutti edellisen vuosikymmenen laulaja Bon Scottin aikakauden toimintaa. Kymmenen kappaletta riipaistiin kasaan ja iskettiin LP:lle livenä ilman turhia jälkiäänityksiä, lisäyksiä tai muita kikkailuja. Monet unohtavat, että tämä levy nauhoitettiin Bahamalla kuuluisassa Compass Point -studiossa, joka edusti siihen aikaan huipputeknologiaa. ”Flick Of The Switch” kuulostaa yhä tänä päivänä todella hyvältä ja 2000-luvulla sille tehty remasterointi on myös onnistunut.

Kaikkein tärkeimmäksi näiden 37 minuutin aikana nousevat siitä huolimatta kappaleet. Bändin edellinen albumi ”For Those About To Rock” kärsi lievästä ideoiden puutteesta, ja paineet luoda toinen ”Back In Black” heti perään olivat säveltäjille kovat.

”Flick Of The Switchillä” AC/DC on yksinkertaisesti AC/DC ja esittelee musiikistaan sen parhaat puolet. Levy on myös pituudeltaan juuri sopiva, sen parissa aika kuluu kuin siivillä eikä kyllästymistä pääse missään vaiheessa tapahtumaan.

Australian (tai Skotlannin, miten asian näkee) kovimman vientituotteen vahvasti groovaavan tavaramerkkisoundin kohokohtia ovat avauskappale ”Rising Power” ja nimibiisi. ”Rising Power” saattaa nousta omassa AC/DC-rankingissa jopa top-5 kappaleeksi. Nopeata Chuck Berry -vaikutteista menoa saadaan ”Landslidella” ja singlenä julkaistu ”Guns For Hire” sekä ”This House Is On Fire” iskevät tarttuvuudellaan.

Pakko mainita lisäksi loppupuolelta löytyvä helmi ”Badlands,” joka koukuttaa loistavalla riffillään sekä kertosäkeellään. AC/DC:n kaikki levyt eivät yllä tämän kaltaiseen tasaiseen korkealla tasolla olevaan suorittamiseen. Biiseissä on myös vaihtelevuutta, jonka puutteesta yhtyettä on usein syytetty. Nopeat ja keskitempoiset riffit seuraavat toisiaan ja bändin perinteistä bluespohjaista soundia on löydettävissä kappaleiden sisältä.

Brian Johnsonin ääni on loistavassa kunnossa ja sanoituksista löytyvät ne tutut kaksimieliset heitot. Parasta antia tällä osastolla tarjoaa ”Badlands”: ”I got a 45 that’ll make you fry, Burn your chassis lassie like the 4th of July.” Alkuperäinen rumpali Phil Rudd oli jättänyt bändin jo levyn ilmestyessä, ja tulisi palaamaan riveihin vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Hänen soittotyylinsä on aina ollut olennainen osa bändiä ja tällä albumilla mies on varmassa tikissä. Lopuksi kitaraveljekset Angus ja Malcolm Young hoitavat etulinjan takuuvarmaan tyyliin. Angusin soolotyöskentely on tutun tehokasta ja tukee hienosti kappaleiden rytmiä ja Malcolmin riffejä.

”Flick Of The Switch” seisoo ylpeänä minkä tahansa AC/DC-merkkiteoksen rinnalla ja on viimeinen todella klassinen yhtyeen levy. Seuraavilla kiekoilla nimittäin ajauduttiin selvästi epätasaisempaan ulosantiin, vaikka hienoja yksittäisiä biisejä on yhtyeeltä myös myöhempinä vuosina ilmestynyt.

9/10

Ville Krannila

1.Rising Power
2.This House Is On Fire
3.Flick Of The Switch
4.Nervous Shakedown
5.Landslide
6.Guns For Hire
7.Deep In The Hole
8.Bedlam In Belgium
9.Badlands
10.Brain Shake