Dream Theater oli 20 vuotta sitten mielenkiintoisen haasteen edessä. Takana oli mestariteos ”Metropolis Pt.2: Scenes From A Memory” sekä lähes yhtä mahtipontinen tuplalevy ”Six Degrees Of Inner Turbulence”. Yhtye oli esittänyt kiertueilla kokonaisia tulkintoja Iron Maidenin ja Metallican klassikkolevyistä ”The Number Of The Beast” sekä ”Master Of Puppets”, ja nyt teki tietoisen ratkaisun siirtää vaihdetta raskaammalle, ja julkaista suoraviivaisemman metallialbumin. Kahden vahvasti moni-ilmeisemmän ja teemoihin perustuneen teoksen jälkeen tavoite oli säveltää bändin mittapuulla kompaktimpia 7–8 minuutin kappaleita.

Tässä ei aivan onnistuttu ja biisien pituudet kasvoivat kirjoitusvaiheessa muutaman minuutin. Sovitukset ylsivät joka tapauksessa tavoitteeseen ja kitaristi John Petruccin riffit viritettiin entistä alemmas. Levytykset kestivät vain muutaman viikon keväällä 2003, eli nopeassa tahdissa perusmatto saatiin asetettua paikalleen. Erinäisiä korjauksia tehtiin sitten myöhemmin saman kesän aikana.

Marraskuussa 2003 ilmestynyt ”Train Of Thought” edusti aikanaan yhtyeen raskainta osastoa ja oli vielä astetta jykevämpi kannanotto täällä suunnassa ilahduttaneen ”Six Degrees Of Inner Turbulencen” jälkeen.

Raskaus ei lyö yli melodisuudesta, vaan seitsemässä kappaleessa on myös mukavasti tarttuvuutta. ”Scenes From A Memoryn” loistavuutta ei uhata, mutta albumi on bändin uran parhaita onnistumisia. Dream Theater ei silti tässä kuulosta Iron Maidenilta tai Metallicalta vaan ”Train Of Thought” on ennen kaikkea ytimeltään progressiivista heavy metallia.

20 vuotta myöhemmin yksittäiset kappaleet soivat hämmästyttävän vahvoina. Rumpali Mike Portnoyn alkoholismia luodannut ”This Dying Soul” sisältää neljännen ja viidennen osan 12-osan saagasta, joka jatkuisi vielä kuluneen vuosikymmenen loppuun. Tämä ja Portnoyn suhdetta isäpuoleensa vihaisella otteella käsitellyt “Honor Thy Father” edustavat tylyintä osastoa, ja kasvavat muutaman kuuntelukerran jälkeen levyn kohokohdiksi.

Toisessa ääripäässä herkkyydellään vakuuttava ”Vacant” kertoi poikkeuksellisen lyhyessä ajassa traagisen tarinan laulaja James LaBrien tyttären äkillisestä kohtauksesta, joka vei lapsen koomaan. Onneksi tytär toipui koettelemuksesta. Lopuksi yhteismitaltaan 25 minuuttia kellottavat instrumentaali ”Stream Of Conciousness” sekä ”In The Name Of God” esittelevät ryhmän musiikillista taituruutta erinomaisella tavalla.

Levy jakoi yhtyeen faneja, sillä kaikki eivät arvostaneet raskaampaa otetta. Toisaalta Dream Theater sai taakseen uutta yleisöä ja aikakausi oli sopiva uusille tuulille. Arvioissa vastaanotto oli pääsääntöisesti positiivinen. Tuolloin vielä hommansa osanneen Kevin Shirleyn miksaus täydentää Petruccin ja Portnoyn tuotantoa hienosti. Harmillisesti yhtye ei jatkanut näissä merkeissä siirtyen jossain määrin perinteisemmille sekä tylsemmille vesille tulevilla julkaisuilla. ”Train Of Thoughtin” tasolle ei ylletty enää ennen Portnoyn poistumista riveistä vuosikymmen myöhemmin. Rumpalin nyt palattua bändiin, tulevaisuus näyttää kuinka laadukasta progressiivista metallia viisikko vielä saa aikaan.

8½/10

Ville Krannila

1.As I Am
2.This Dying Soul
3.Endless Sacrifice
4.Honor Thy Father
5.Vacant
6.Stream Of Consciousness
7.In The Name Of God