Koti Blogi Sivu 2222

W.A.S.P. Suomeen lokakuussa!

W.A.S.P. saapuu Suomeen lokakuussa 2015 osana uuden ”Golgotha” albuminsa maailmankiertuetta. Bändi soittaa Suomessa neljä keikkaa seuraavalla aikataululla:

7.10.2015 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
9.10.2015 Helsinki, Kulttuuritalo
10.10.2015 Oulu, Areena
11.10.2015 Tampere, Pakkahuone

Liput tulevat myyntiin 10.8.2015. Liput myy Tiketti ja Oulussa Lippupalvelu. ”Golgotha” julkaistaan 2.10.2015.

waspalbum

RASKASTA JOULUA KUULLAAN JÄLLEEN NIIN LIVENÄ KUIN LEVYLLÄ.

kansiok

Huippusuosittu Raskasta Joulua -kiertue starttaa jälleen pikkujoulukauden 24.11. Viime vuonna 10-vuotisjuhlaa viettänyt konserttikonsepti vietiin jo areenatasolle eikä tänäkään vuonna vähempään tyydytä. Nyt vuorossa ovat maamme suurimmat konserttisalit, areenat ja jäähallit. Mukana ovat mm. Tampereen TähtiAreena, Turun Logomo ja Espoon Barona Areena. Yhteensä 24 konserttia käsittävä kiertue huipentuu 20.12. Viking Gracelle.

Yhdestä keikasta vuonna 2003 alkunsa saanut Raskasta Joulua on kasvanut mittavaksi konserttikonseptiksi, joka on monelle kuulijalle osa joulunajan perinnettä. Kiertueet ovat olleet viime vuosina liki kauttaaltaan loppuunmyytyjä.

Kiertueella nähdään vaihtuvia solisteja ja tänä vuonna mukana matkaavat mm. Tony Kakko, JP Leppäluoto, Elize Ryd, Antti Railio, Ari Koivunen, Ville Tuomi, Antony Parviainen, Pasi Rantanen, Tommi ”Tuple” Salmela ja Kimmo Blom. Kiertueen sivustolta selviää kullakin paikkakunnalla esiintyvät solistit. Yli kaksituntisissa konserteissa kuullaan ikivihreitä joululauluja rock- ja heavysovituksin sekä valikoituja muita raskaamman rockin helmiä.

Orkesterin rivistöön lukeutuvat koko idean isä kitaristi Erkka Korhonen, rumpali Mirka Rantanen, kitaristi Tuomas Wäinölä, basisti Erkki Silvennoinnen ja kosketinsoittaja Vili Ollila. ”Perinteisiä joululauluja on esitetty tietyllä tavalla vuosikymmenet. Rock-sukupolven aikakaudella ajattelimme päivittää heille nämä kappaleet!”, kommentoi menestysideaa Erkka Korhonen.
Neljä julkaistua Raskasta Joulua -levyä ovat kiitäneet huimiin myyntilukuihin saavuttaen niin kulta- kuin platinamyyntirajoja. Marraskuussa on luvassa uutta materiaalia, kun Raskasta Joulua -unplugged-levy saapuu kauppoihin.

Lipunmyynti kiertueelle alkaa Tiketissä, Lippupisteessä ja Lippupalvelussa perjantaina 7.8 (Kuopion keikan osalta keskiviikkona 12.8.). Tarkista kunkin kiertuepaikkakunnan ennakkolipunmyyntipaikka:
https://www.facebook.com/raskastajoulua/events

Raskasta Joulua 2015 -kiertue:
24.11. Iisalmi, Eino Säisä -sali
25.11. Kajaani, Kaukametsäsali
26.11. Kuhmo, Kuhmotalo
27.11. Kokkola, Snellman-sali
28.11. Rovaniemi, Lappi Areena
29.11. Oulu, Madetojan sali
30.11. Raahe, Raahesali
1.12. Ylivieska, Akustiikka
2.12. Savonlinna, Savonlinnasali
4.12. Turku, Logomo
5.12. Ilmajoki, Ilmajoki-halli
7.12. Joensuu, Carelia-sali
8.12. Varkaus, Warkaus-sali
9.12. Hämeenlinna, Verkatehdas
10.12. Mikkeli, Mikaeli
11.12. Jyväskylä, Paviljonki
12.12. Kuopio, Niiralan jäähalli
13.12. Pori, Promenadisali
14.12. Lahti, Sibeliustalo
15.12. Kuusankoski, Kuusaasali
17.12. Lappeenranta, Lappeenranta-sali
18.12. Espoo, Barona Areena
19.12. Tampere, TähtiAreena
20.12. Viking Line, Viking Grace (Turku)

Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.
http://www.masterevents.fi/
raskasta joulua

Hel Rocksin live minifestari: Go to Hel!

Hel Rocksin ensimmäisen syntymäpäivän kunniaksi järjestämme juhlat, ja juhlimme yhdessä samalla Helsingin lahjakkaan musiikkivalokuvaajan Marco Manzin syntymäpäivää. Hel Rocks ylpeänä esittää ensimmäisen live minifestarinsa: Go To Hel!

Illan pääesiintyjänä toimii Mustan Kuun Lapset. He soittavat vanhoja suosikkeja, sekä myös upouusia kappaleita ensimmäistä kertaa Helsingissä sitten vuoden 2007. Mukana on yhtyeen uusi basisti Ville Pelkonen.

Tapahtumassa nähdään myös yhtye Vorum, joka tulee soittamaan mielipuolista death metalliaan Ahvenanmaalta.

Eikä tässä vielä kaikki, mukana on myös old-school thrash metallia soittava Malicious Death, joka kylvää tuhoa esiintymisellään.

Tapahtuman aloittaa ”Death Punk of War”- genren edustaja Nuclear Führer.

Konsertti:
Mustan Kuun Lapset, Vorum, Malicious Death, Nuclear Führer
PE 04.09.2015 PRKL Club, Helsinki
Ovet klo 22, ensimmäinen bändi klo 22.30
Liput 13€ (sis.narikka) ovelta

Liput 13€ (sis. narikka) ovelta

hel rocks

Nyt vuorossa Ghost ja uusi biisi nimeltä ”Majesty”.

Ennakkomaistiaisia tippuu tasaiseen tappavaan tahtiin. Nyt vuorossa suureen suosioon noussut Ghost ja uusi kappale nimeltä ”Majesty”. Biisi löytyy mm. Spotifystä sekä Apple Musicista, mutta voit kuunnella sen myös tästä:

ghostmelioracd

Pentagram – Day Of Reckoning (1987)

[three_fourth]Pentagramin vaikutus doomin ja mustan metallin kehitykseen juontuu 1970-luvulle, jolloin yhtye kiersi ahkerasti levyttäen myös useita demoja ja kasvattaen fanikuntaansa. Jo vuonna 1971 perustettu yhtye nousi nopeasti kulttisuosioon ja vaihtoi nimeäänkin myöhemmin pariin otteeseen. Yhdessä myöhemmin perustettujen Saint Vituksen ja Troublen kanssa valettiin näin Amerikan pään doom metallin peruskivi.

Pentagramin debyyttilevy ”Relentless” (aikanaan tunnettiin myös nimellä ”Pentagram”) saatiin ulos vasta vuonna 1985 ja nyt käsittelyssä oleva ”Day Of Reckoning” oli yhtyeen toinen täyspitkä julkaisu kaksi vuotta myöhemmin. Bändin imago nojasi jo tässä vaiheessa niitteihin, meikkeihin sekä mustaan nahkaan. Sanoitukset käsittelivät pääasiallisesti okkultismia sen eri muodoissa. Yhtyeen vetovoima perustui aikanaan ainoana alkuperäisjäsenenä vuosi toisensa jälkeen säilyneen Bobby Lieblingin persoonalliseen ja koruttomaan laulutyyliin sekä niin ikään pitkään mukana olleen Victor Griffinin omintakeiseen kitaransoittoon. Sävellykset tällä levyllä ovat myös kaikki tämän kaksikon käsialaa.

Nyt kuuntelussa on Peacevillen uudelleen vuonna 1993 julkaisema versio levystä, jossa kappalejärjestystä on osittain laitettu uusiksi. Merkittävin ero musiikin osalta löytyy rumpuraidoista. Bändin tunnetuimmassa kokoonpanossa toiminut Joe Hasselvander soitti alkuperäisessä versiossa rumpuja ainoastaan ”Burning Savior”- kappaleessa, mutta nauhoitti uusiksi kaikki osuudet tähän remasteriin. Rummut kuulostavatkin asiaan mukaisen jykeviltä ja Hasselvander soittaa läpi levyn varsin kekseliäästi viljellen erilaisia rytmityksiä ja fillejä.

Pentagram laittaa albumilla tiskiin reilun puolituntisen verran doomahtavaa heviä ja jossain määrin NWOBHM-ajan soundia, jota ei voi pitää mitenkään erityisen raskaana. Jo toisessa kappaleessa ”Evil Seed” kuullaan selkeitä doomsävyjä. Myös yhtymät vanhaan Black Sabbathiin ovat vahvat, eikä vähiten niitä korosta Lieblingin ”alright, won’t you listen!” huudot kappaleen puolivälissä. Biisi tuntuu seuraavan läheltä ”Electric Funeralia.” Ero Black Sabbathiin löytyy melodisemmasta otteesta, jonkin verran moniulotteisemmista sovituksista ja selvästi paremmasta laulajasta. Sen sijaan Black Sabbathin huippukauden tasoisia kappaleita ei Pentagram ole tälle levylle saanut aikaiseksi. Aiemmin mainittu ”Burning Savior” on myös tämän levyn pisin kappale ja sisältää hyvää työskentelyä erityisesti Griffiniltä, mutta väistämättä homma laahaa ja pahasti. Biisit on sävelletty 1970-luvulla ja siltä ne myös kuulostavat, vaikka levytysvuosi olikin myöhäisempi.

Bändin kulttisuosio on vankkumaton ja tämäkin levy on kerännyt hyviä arvosteluja ympäri maailman. Itse en kuitenkaan pidä tätä doom metallin kehityksen kannalta kovin merkittävänä albumina, toisin kuin ehkä bändin debyyttiä, joka sekin ilmestyi 10 vuotta liian myöhään. Jos tämä levy olisi ilmestynyt vaikkapa vuonna 1977, olisi Pentagram voinut nousta aikanaan aivan eri tasolle. Verrattuna esimerkiksi Candlemassin vuosina 1986–1987 julkaisemiin yhä ajattomilta kuulostaviin doomgenren kulmakiviin, Pentagramin musiikki ja tuotanto ei ole vanhentunut lainkaan yhtä hyvin. Bändillä on kiistatonta musiikillista lahjakkuutta, mutta se viimeinen askel mestariluokkaan jää puuttumaan.

Itselleni uudempi Pentagram-materiaali on selvästi parempaa ja bändiin tutustuvalle suosittelen mieluummin esimerkiksi vuoden 2011 ”Last Rites”- levyä, jolla soundimaailma ja kappaleet on saatu paremmin vastaamaan nykypäivän vaatimustasoa. Yhtyeeltä on tulossa pian uusi levy ”Curious Volume”, joka luonnollisesti katsastetaan ja Pentagram myös esiintyy Jyväskylässä marraskuussa. Tämä ”Day Of Reckoning” on vahvasti nostalginen katsaus muinaisuuteen ja jossain määrin muinaiselta se kuulostaakin. ”Now Satan makes your rules!” uhkaa Bobby Liebling ja ehkä joku saattaa sängyn alle piiloutua.

7 / 10

Ville Krannila

[/three_fourth] [one_fourth_last]

pentagram

1.Day Of Reckoning
2.Evil Seed
3.Broken Vows
4.When The Screams Come
5.Burning Savior
6.Madman
7.Wartime[/one_fourth_last]

Ja uutta Disturbedin kappaletta kuunneltavissa…

Disturbed pisti tulevalta albumiltaan uuden biisin lyriikkavideon muodossa ulos.  Kappaleen nimi on ”What Are You Waiting For” ja sen voit kuunnella alta:

disturbedimmortalizedcover

 

Immortalized – niminen albumi ilmestyy parin viikon päästä elokuun 21.pvä.

Q5 julkaisee uuden levyn vuonna 2016

Vuoden 1984 debyyttialbumillaan ”Steel The Light” kulttisuosioon noussut Q5 tekee paluun uuden levyn merkeissä. Bändi on allekirjoittanut sopimuksen Frontiers-levymerkille ja albumi julkaistaan ensi vuonna. Q5 nähtiin livenä jo vuoden 2014 Sweden Rock festivaaleilla. Esiintymisen oli tarkoitus jäädä ainutkertaiseksi, mutta tunnelmat yhtyeessä olivat onnistuneen keikan jälkeen erittäin positiiviset ja jatko on nyt tosiasia.

Lisää aiheesta

Death metal legenda Grave julkaisee uuden albumin lokakuussa.

grave 3
Ruotsin death metal ylpeys Grave on saanut uuden albuminsa nauhoitukset päätökseen. Levy kantaa nimeä ”Out Of Respect For The Dead” ja se julkaistaan lokakuussa Century Median toimesta. Levyltä on lohkaistu ensimmäinen kappale, jonka voit kuunnella alta:

Grave:
Ola Lindgren – guitar, vocals
Mika Lagrén – guitar
Tobias Cristiansson – bass, vocals
Ronnie Bergerstål – drums

https://soundcloud.com/centurymedia/grave-redeemed-through-hate


Alice Cooperin ”Hollywood Vampires” julkaistaan syyskuussa

hollywoodvampiresalbum

Alice Cooperin pitkään valmistelema 1970-luvun kuuluisaa juomakerhoa tributoiva Hollywood Vampires julkaisee saman nimisen albuminsa 11.9. Cooperin kanssa projektia ovat työstäneet tuottaja Bob Ezrin, Aerosmith-kitaristi Joe Perry sekä näyttelijänä paremmin tunnettu Johnny Depp. Lisäksi mukana levyllä on melkoinen kirjo tähtiesiintyjiä Slashista, Brian Johnsoniin sekä äskettäin edes menneeseen Sir Christopher Leehen. ”Hollywood Vampires” sisältää cover-versioita 1970-luvun heavy-klassikoista ja kaksi uutta sävellystä. Levyn trailerin ja lyhyen kappalenäytteen katsottavissa alta:

Kappalelista:

1.The Last Vampire
2.Raise The Dead
3.My Generation
4.Whole Lotta Love
5.I Got A Line
6.Five To One/Break On Through
7.One/Jump Into The Fire
8.Come And Get It
9.Jeepster
10.Cold Turkey
11.Manic Depression
12.Itchycoo Park
13.School’s Out/Another Brick In The Wall Pt. 2
14.Dead Drunk Friends

Kaleidobolt: Kaleidobolt (2015)

[three_fourth]Kaleidobolt on vuonna 2014 perustettu Helsinkiläinen voimatrio, joka on ollut mahdolista bongata omien keikkojen lisäksi mm. Jex Thothin, St. Vituksen ja Blue Pillsin lämppärinä. Keikkailun lisäksi bändi on ehtinyt varsin lyhyen historiansa aikana äänittämään 14.8.15 julkaistavan, ytimekkäästi Kaleidoboltiksi nimetyn debyyttilevyn. Tämän levyn sai Metalliluolan toimittaja käsiinsä ja sen arvioiminen osoittautui haastavaksi, mutta miellyttäväksi tehtäväksi.

Kaleidobolt avaa levynsä alkuaikojen Black Sabbathin ja Kingston Wallin äpärälapselta kuulostavalla Rocket to the moonilla. Kipale sisältää useita mainioita Sabbath-henkisiä riffejä ja on pakko todeta, että kitaristi-vokalisti Sampo Kääriäinen kuulostaa varsinkin kipaleen rauhallisessa väliosassa melkoisesti nuorelta Ozzylta,. Mahtava avaus, joka huipentuu biisin lopussa olevaan loppurymistelyyn. Toisena kipaleena bändi heittää peliin lisää Sabbath-henkisyyttä viisussa Momentum. Hyvin Tony Iommi-henkisellä riffillä varustettu kappale on mainio runttaus, joka pistää vanhan liiton miehen etsimään automaattisesti kylmää kaljaa. Vajaan kolmen minuutin runttauksen jälkeen orkesteri suuntaa kipaleen aivan muihin tunnelmiin pitkän fiilistely-osan myötä. Bändi ei tyydy tähän, vaan Herrat nostavat yli seitsemän minuuttisen biisin tunnelman vielä kappaleen lopussa uudelleen kattoon mainion riffittelyn ja pitkän kitarasoolon myötä. Erityismaininta on annettava kappaleen lopussa olevan mainion kitarasoolon alla jylläävän rytmisektion (Marco Menestrinna, basso ja Valtteri Lindholm, rummut) yhteistyölle: tarjolla on melkoista korvakarkkia.

Levyn kolmas biisi Into the Crevasse starttaa rauhallisesti, mutta pian Kaleidobolt suuntaa härskisti suoraan Spacerockin perimmäisiin fiiliksiin rokaten välillä hyvinkin Hawkwind-hengessä. Levyn neljäs biisi, nerokkaasti nimetty Liskodisko, nosti odotukset jo pelkällä nimellään korkealle. Kappale alkaa pitkällä jazz-henkisellä jamilla, liukuen siitä pitkän intron myötä kohti Liskodiskoa, jossa house bändinä soittaa pitkälle Acid tripille unohtunut Cream. Jälleen kerran Kaleidobolt pystyy lataamaan biisin monia erilaisia tunnelmia ja vaikka välillä tuntuu siltä, että homma karkaisi käsistä näin ei kuitenkaan tapahdu.

Lähes 8 minuuttia pitkän Liskodiskon jälkeen Kaleidobolt tarjoaa viidentenä biisinä mainion bassoriffin myötä vastustamattomasti eteenpäin puskevan Mountain manin. Bändi ei vieläkään suostu lipeämään tasostaan, vaan rokkaa yhä vastustamattomasti. Loistava debyyttilevy päättyy hiipien käynnistyvään massiiviseen Showdowniin. Kyseinen instrumentaali-biisi on mainio päätös tälle hienolle levylle.

Tässäpä se oli: 6 biisiä ja 42 minuuttia mainiota pörinää ja häröilyä. Pakko todeta, että Kaleidoboltin debyytti on häkellyttävän hyvä levy. Trion soundi on hyvällä tapaa live-henkinen ja sopivasti retro ainakin minun makuuni. Mikäli Ozzyn aikainen Black Sabbath, Hawkwind, Cream ja Kingston Wall kolahtavat, niin Kaleidobolt sopii sinulle. Levyä voi myös suositella jokaiselle Stoner rockista ja psykedelisestä raskaasta rokista tykkäävälle. Itse voin todeta, että Kaleidobolt oli minulle uusi tuttavuus, mutta voin jo nyt ennustaa, että ystävyydestämme tulee pitkä. Loistava debyyttilevy, joka nostaa odotukset bändin uran suhteen melkoisen korkealle.

9/10

Ilkka Järvenpää

[/three_fourth]
[one_fourth_last]
kaleidobolt
01 Rocket To The Moon
02 Momentum
03 Into The Crevasse
04 Liskodisko
05 Mountain Man
06 Showdown[/one_fourth_last]

Mainos

Viimeisimmät:

Yhden miehen dark folk -yhtye Nobody julkaisi ”Saint Devil In The...

Tiedote 8.5.2025 Yhden miehen dark folk -yhtye Nobody julkaisi uuden EP:n "Saint Devil in the Fields" 8.5.2025 Inverse Recordsin kautta. KUUNTELE EP suoratoistopalveluissa: https://push.fm/fl/nobody-saint-devil Tuomas Kauppinen kommentoi singleä: "Saint Devil in the...

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa