Tammikuun lopulla XII – Kouvostomolli -albuminsa julkaissut Viikate saapui ”Missä molli mojahtaa” -kiertueellaan Kainuuseen. Yhtyeen tunnistettava melankolinen rautalanka-metalli veti yleisöä talon täydeltä ja liput myytiin loppuun ovelta. Lavan eteen tiivistyi hyvissä ajoin ennen soiton alkamista tiheä seinämä yhtyeen ihailijoita.
Viikate saapui lavalle perinteisesti ”Haaskalinnut saalistaa” -intron sekä yleisön kannustuksen saattamana. Lähes puolitoistatuntinen setti lähti käyntiin uuden albumin aloitusbiisillä ”Elämä on katiska” ja keikan edetessä kuultiin lähes koko uuden levyn tuotanto, sopivasti vanhoilla suosikeilla höystettynä. Varsinkin ”Tervaskanto”, ”Viina, Terva & Hauta” sekä ”Pohjoista Viljaa” -kappaleet irrottivat yleisöstä sekä ääntä, että liikettä jopa niin, että lavan edessä lattia tärisi tuntuvasti. Encorena kuultiin myös Motörheadin ”Iron Horse/Born To Lose” coverversio ”Rauta-airot”, jonka Kaarle oikeutetusti omisti edesmenneen Lemmy Kilmisterin muistolle.
Erityisesti mieltä lämmitti bändin selvästi näkyvä sisäinen kemia ja taito ottaa yleisö haltuun. Välispiikit olivat hersyvän mustan huumorin sävyttämiä, särmästä huolimatta selvästi positiivisella ja hyväntuulisella otteella. Kaarle Viikate menisi stand up -koomikkonakin, miehellä on siinä määrin sana hallussa. Myös bändin jäsenten keskinäinen sanailu oli luontevaa ja hauskaa. Miesten esiintymisessä oli myös liikettä, meininkiä ja swengiä, joka tekee oman vivahteensa yhdistettynä bändin pinnalle päin vakavaan ja melankoliseen imagoon.
Ammattimaisuus ja hyvä asenne keikkatyöhön kuului myös äänentoistossa. Volyymitaso oli Kulman tiloihin sopiva, soittimet ja laulu kuului pääosin tasapainossa. Hetkittäin Kaarlen kitarointi jäi hieman muiden soittimien alle eturiviin kuultuna ja kertaalleen Arvon mikistä katkesi virta välispiikkien aikana.
Viikatteella vaikuttaisi olevan vankka paikallinen kannatus, ja Kaarlen lupaus tulla piakkoin uudelleen otettiin vastaan asiaankuuluvan riehakkaasti.
Teksti ja kuvat: Raisa Krogerus (c)Metalliluola
Artikkelikuva: Viikate
Mercyful Faten konsertista Kööpenhaminasta 12.3.1982 on ilmestynyt YouTubeen lyhyt video kappaleesta ”Into The Coven.” Kyseessä on tällä hetkellä varhaisin tiedossa oleva bändin kuvattu keikkataltiointi. Yhtye oli perustettu vasta edellisenä vuonna ja esiintymishetkellä oli julkaissut ainoastaan kolme demoa. Ensimmäinen EP ilmestyi keikkaa seuranneena syksynä ja debyyttialbumi ”Melissa” vuonna 1983.
Omnium Gatherum julkaisi odotetun uuden levynsä ”Grey Heavens” 19.2. Metalliluolan tuoreen arvion levystä saa lukuun tästä. Uutta kiekkoa juhlistaaksemme haastatteluun saapui yhtyeen kitaristi Markus Vanhala, ja aiheet liikkuivat uuden levyn tyylillisestä suuntauksesta sitä edeltäneisiin sinkkukappaleisiin, videoihin ja bändin keikkailuelämään.
Uusi ”Grey Heavens”-albuminne on nyt julkaistu. Miten kuvailisit levyä erityisesti suhteessa bändin aiempaan tuotantoon?
Taattua tuttua turvallista OG huttua, mutta ehkäpä hieman turboahdetussa muodossa. Pelkonen (Jukka, vokalisti) karjuu ja banjot kaihoaa. ”Beyond”in jälkeen ehkä otettiin pienoinen askel takaisinpäin enemmän vanhakantaisempaan OG dödöön. Enemmän sinne ”New World Shadows”in ja ”Redshift”in maastoon, koska tuntui että halusi tehdä vähän räväkämmän rätyytyslevyn tällä kertaa. Laulajataiteilija-Pelkonen pyysi, että tee lyhyempiä runttausbiisejä ja tuottajamme Teemu Aalto taasen pyysi enemmän kitarahevostelua mukaan, joten minähän se asiakaspalvelijana sekä renkinä tein työtä käskettyä pitääkseen ministerit tyytyväisenä.
Levy esittelee monipuolisemman Omnium Gatherumin. Oliko kyseessä tietoinen ratkaisu lähteä ”levittämään siipiä”?
Aikalailla itsellä on tapana tehdä siltä miltä sillä hetkellä tuntuu, ja levyt ovat oman aikakautensa äänimaisemia. Tällä kertaa oli tällainen jurakausi päällä. Halu oli tehdä hiukkasen naamalle ampuvampi kokonaisuus tällä erää, eräänlainen Imperiumin Vastaiskumme, eli lähteä suoraan sutimaan tantereelle ja lopettaa konfliktiin, ja jättää ne viipyilyt vähemmälle tällä erää. Samalla ehkä enemmän myös livetilanteeseen suunniteltu kokonaisuus ja halutaan saada päät hyörimään ja nyrkit sutimaan.
Millainen prosessi uusien kappaleiden sävellys tällä kertaa oli?
Uudet biisit ja riffit itsessään alkoivat vyöryä aika helpolla vaikkakin hitaasti kovalevylle kevään 2014 jenkkirundimme hyvän jälkipyykin jälkitoreissa, josta ehkä tämä vahvasti livekeskeinen näkemys biisejä kohtaan heijastui. Jenkkilässä oli vain niin helvetin hyvä meininki keikoilla, verrattuna nyt vaikkapa Härmän peruspönöttelyyn. Sovituksiin ja lauluihin kiinnitettiin tällä kertaa huomattavasti enemmän huomiota. Teoreettisena viitekehyksenä oli e-mollin (eh) lisäksi sanoa mölyllinen ilmaisunsa tiiviimmässä, kenties ehkä kirosananana ”tarttuvammassa” muodossa, jotta se ainainen ”proge” –termi ei killuisi ensimmäisenä meistä puhuttaessa. Koska sitä emme aina oikein meidän kontekstista puhuttaessa ymmärrä. Emme me mitään suorinta punkkia kylläkään olla, muttei sitten todellakaan mitään kimuranttia teknissuoritteista progeinsinööräystäkään..
Millä tavoin suhtautumisesi säveltämiseen on muuttunut parinkymmenen vuoden aikana?
Ainahan se tavallaan yhtä vaikeaa on. Etenkin homman aloittaminen, ja jos siihen jotain taikatemppua olisi, niin levyähän pukkaisi täältä joka toinen kuukausi. Kerran-pari joka levyn luomisprosessissa tulee eteen se fiilis, että ”game over, tämä oli tässä” ja ”parhaat riffit on jo tehty ja kynä tylsänä”, eli perustaiteilija mentaliteettia sekä kitinää, niin kuin asiaan kuuluu. Nykyään osaan tosin pitää aina bändin levykokonaisuuden valmiiksi saamisen jälkeen sävellystaukoa projektista ja keskittää luovaa toimintaa eri projekteihin, esim. Insomniumiin ja Wolftrappiin. Pidän hommat pikemminkin projektiluonteisina enkä väkerrä koko ajan materiaalia johonkin laariin. Pitää huomattavasti paremmin kokonaisuuden kasassa ja pääkopan paremmalla tolalla.
Levyltä on aiemmin lohkaistu kaksi videobiisiä ”Skyline” sekä ”Frontiers” Miksi nämä kappaleet valikoituivat albumin maistiaisiksi?
”Skyline” julkaistiin viime vuoden jenkkirundia varten Insomniumin kanssa splitti 7” lp:nä ja ehkä vähän jopa vittuillaksemmekin kokeilimme levyn erilaisinta biisiä ekaksi julkaisuksi hämmentämään ihmisiä. Reaktio kun on aina hyvästä, on se hyvä tai huono, vaan kunhan ei mikään välimallin ”8 miinus, ihan kiva”. Biisi tuntui nimenomaan jakavan ihmisiä vahvasti puolesta sekä vastaan. ”Frontiers” taas on helvetin hyvä kappale ja esittelee tämän albumin yleismenoa aikas vahvasti.
Kerrotko hieman videoiden taustasta, oliko kyseessä kuinka iso tuotanto?
Alun perin video käsikirjoitettiin eri lokaatioon Kotkan satamassa, mutta kun tulimme ohjaajan kanssa tonteille tarkastamaan ja tekemään kuvakäsikirjoitusta niin kyseistä rakennusta nostettiinkin juuri sillä hetkellä palasina kaivurilla kuorma-auton lavalle. Eli siinäpä meni paikka nopeasti uusiksi, ja uusi löydettiin vanhasta satamasta. Tämä kyseinen kaoliinisiilo. Helvetin kylmä siellä oli talvella siilossa koko päivä heilua ja kaoliini sekä linnunpaska pöllysi ja täytti keuhkot kuvatessa. Jaakko Mäntymaa ohjasi videon ja aivan tarpeeksi isollaan oli hommat meidän leegiolle. Kuvauskopterikin meillä oli mukana alun alkaen, mutta sepä tipahti esikuvauksissa Itämeren pohjaan tallenteet salaisesti sisällään.
Mistä bändin nimi Omnium Gatherum aikanaan syntyi?
Silloinen kosketinsoittajamme nappasi teesin lääkäri-isänsä lääketieteen sanakirjasta. Itsehän en nimestä silloin perustanut, mutta kahdessakymmenessä vuodessa olen opetellut pitämään heh. Omituinen sekoitus, friikkisirkus, kummallinen kokoontuminen –tämmöiseen muotoon nimi taipuu härmäksi. Eli vähän samansuuntaista kuin Mötley Crüe.
Ketkä kitaristit ovat vaikuttaneet eniten omaan soittoosi?
Alussa kolme kovinta olivat Iron Maidenin Adrian Smith, Ozzyn Randy Rhoads sekä Edward Van Halen. Noissa liemissä on meikäläisen karttuperusta pohjaan poltettu. Tuohon tuherrukseen sittemmin jälkeenpäin vaikuttivat vahvasti Roope Latvalat, John Petruccit, Yngwie Malmsteenit, Jeff Watersit, Marty Friedmanit, Paul Gilbertit, Steve Lukatherit, Chuck Schuldinerit, David Gilmourit sun muut suhaajat. Aina olen diggaillut enemmin melodisesta ja tyylikkäästä soitosta enemmin kuin hypernopeasta tahi vaikeasta tekniikkahevostelusta. Musiikki se kun ei ole kilpailu, paitsi kaveribändejä ja kylänmiehiä vastaan, hehheh.
Millaisena koet markkinat tällä hetkellä Omnium Gatherumin musiikille, ovatko yleisömäärät kasvussa?
Suunta on aina ollut hidasta nousua joka levyllä ja aina on saavutettu joitain uusia tasoja, ja edelleenkin näyttää siltä tämän tulevan julkaisun kanssa. Meillä ei ikinä ole ollut ns. isoa koneistoa takanamme ja ollaan melko UG-lafkoilta käsin näprätty menemään ja mentykin puu edellä perseeseen monissa hommissa ja opittu hommat mulauksen kautta. Hommasta osaa myös sitten nauttia sen takia, että ilmaiseksi ei kyllä ole mitään saatu ja joka hommasta on tapeltu ja uhrattu eikä periksi annettu. Itse on taottu, tehty ja kansa käännytetty. Kyllä nämä kaikki hommat sitten vielä jollakin levyllä kärähtää, kun hiukka vielä odotellaan ja puuhastellaan.
Uusi kiertue lähestyy ja luvassa on kotimaan lisäksi Euroopan kiertuetta. Millaisia suunnitelmia on jatkolle live-esiintymisten osalta?
Edellisellä albumilla saatiin vihdoin tuo Jenkkipää ja Aasian markkinat aukaistua, ja sotatantereen laajennushan se hevituristeilla aina mielessä. Suomesta aloitellaan ja Euroopan kiertueen kautta festarikesään tykitellään. Syksyllä on sitten luvassa Pohjois-Amerikan pitkä ekskursio sekä ilmeisesti toinen Euroopan rundi. Siinähän se vuosi sitten alkaisi paketissa olla.
Kuinka nopeasti pääset kiertue-elämään kiinni ja millä keinoilla pidät homman mielenkiintoisena vai meneekö se ennemmin tai myöhemmin saman toistamiseksi?
Tämä bändi on aivan paras veljesjengi kiertää ja kaikki diggaavat toistensa seurasta, mikä tekee homman aikalailla mielenkiintoisemmaksi kuin olla joku ”soolotykki” vieraassa ympäristössä. Kiertää parhaiden kavereidensa kanssa maailmaa, turisteilee eri paikoissa menemään, soittaa heviä kansalle ja juo siinä sivussa olutta. Eipä siihen paljon enempää mukavan tekemiseen tarvita.
Miten koet esiintymispaikat, pidätkö enemmän pienemmistä klubeista vai suurista festarilavoista?
Kaikki on aina tietenkin keissi kohtaista, ja jokaisella asialla on puolensa. Lähtökohtaisesti ehkä kuitenkin yleisellä tasolla diggailen klubeista enemmän kuin suurista festareista. Hiki, sekoilu ja intiimiys kuuluu tähän tyylilajiin ja isoilla open aireilla nämä arvot ovat vähän tiessään.
Oletko huolestunut klubikeikkojen nykytilasta ja mitkä ovat ne keinot jolla ihmiset saadaan kotisohvalta katsomaan elävää musiikkia?
Metalli on taas vaipumassa marginaaliin, ainakin Suomessa, ja se on ihan hyvä vaan. Itse en kaipaa Idols-Areja, Euroviisu-Lordeja, hevikuorosotia tai kaiken maailman Katri Helenoita poseeraamassa nahkabyysissä Marshallipinon edessä… Nyt hommassa on jälleen vähän aidompi aromi, kuten silloin jurakaudella joskus kun aloitettiin ja hommassa oli jopa vaaran tuntua. Kun sitä kysyntää kuitenkin edelleen löytyy joten se riittänee. Yleisesti ottaen ihmiset ovat kyllä sosiaalisten medioiden kautta laiskistuneet aivan helvetisti, mikä on perseestä. Kaikki on saatavilla, mikä on tavallaan hyvä asia, mutta se taas läskistää ihmiset kotisohvilleen viihdeövereihinsä.
Kiitos haastattelusta. Viimeiset sanat Metalliluolan lukijoille?
Nähdään keikoilla joita tässä keväällä Suomessa on harvan valikoidusti. Nauttikaa harmaasta, on se sitten taivaanranta, hius, Matlock tai OG:n levy!
Haastattelu: Ville Krannila & Juha Karvonen
Kuvat: Yhtyeen promokuvat
[three_fourth]Vuosi oli 1997 ja power metal rankassa nosteessa. Kotimainen Stratovarius porskutti yhtenä tyylisuunnan kaikkein suurimmista ja kauneimmista. Reilua vuotta aiemmin julkaistu ”Episode” oli antanut myrskyvaroituksen tulevasta ja pitkätukat ympäri Eurooppaa odottivat vesi kielellä sen seuraajaa sekä pohtivat samalla, pystyisikö bändi pistämään vieläkin paremmaksi.
Nämä levyjen keskinäiset paremmuudet toisiinsa nähden ovat aina tietysti makuasioita, mutta tässä osoitteessa ”Visions” on Stratovariuksen pitkän ja vaiherikkaan uran kruununjalokivi. Juuri se albumi, jolta löytyvät ne kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat kappaleet. Albumi, joka määrittelee koko bändin olemuksen. Albumi, johon aina tulee palattua ja jota kuunnellessa on helppo unohtaa myöhempien aikojen sekoilut, jotka olivat lähellä lopettaa koko bändin. Lyhyesti sanottuna ”Visions” on Klassikko isolla Koolla.
Lähtölaukauksen levylle antaa keskitempoinen ”The Kiss Of Judas”. Basson ja rumpujen yhteistyönä lähtevä biisi kasvaa kitaran ja koskettimien mukaan tulleessa armottomasti eteneväksi melodiseksi jyräksi ja kertosäkeeseen sekä viimeistään sooloja edeltävään väliosaan tultaessa ollaan jo niin massiivisissa mittasuhteissa, että paisuttelu alkaa melkein hirvittää. Kitaristi Timo Tolkin ja kosketinsoittaja Jens Johanssonin yhteistyö melodia- ja soolo-osuuksissa on upeaa kuultavaa. Timo Kotipellon laulu on voimakasta ja tarkkaa. Miehen paljon parjattu englanti on reilusti parempaa kuin 2000-luvun äänitteillä. Olipahan aloitus!
Parempaa ja kaikkein parasta on luvassa, sillä toinen biisi on albumin ja koko bändin anthem-raita ja jokaisen metalliin vähänkään perehtyneen taatusti tuntema ”Black Diamond”, jonka intron cembalomelodia on kuin suoraan keskiaikaisesta lastenlaulusta. Melodia, tuplabassaritykitys sekä Kotipellon upea laulusuoritus vievät vastustamattomasti mennessään. Tolkki ja Johansson taistelevat jälleen keskenään ja tälläkin kertaa mittelö päättyy ratkaisemattomaan. Vetää sanattomaksi.
Kolmantena tuleva ”Forever Free” alkaa komealla kitarariffillä ja jatkaa ”Black Diamondin” hengessä vauhdilla, mutta ei mitenkään saavuta samoja sfäärejä kuin edeltäjänsä. Toisaalta olisiko se edes mahdollista? Kyseessä on silti ehta Stratobiisi kaikkine tunnistettavine mausteineen ja se säilyikin keikkasetissä pitkät ajat julkaisunsa jälkeen.
”Before The Winter” tiputtaa vauhdit toiseen äärilaitaan ja Kotipellon tulkinta vaihtuu julistavasta sekä uhmakkaasta kaihoisaan ja melankoliseen. Toki kertosäkeessä kajautetaan taas korkealta ja kovaa, mutta muuten kappaleen tunnelma on ikävöivä ja kaipaava. En kauheasti ole hitaiden biisien perään, mutta tämä tunnelmointi herkistää niin, että jonkinlaista roskaa tuntuu työntävän silmäkulmaan…
Viides kappale tottelee nimeä ”Legions”. Biisi on osoitettu fanijoukoille ympäri maailman ja lyriikat kertovat kuinka vaikeuksista huolimatta ja kovista ajoista selvinneenä edelleen ollaan tien päällä. ”Legions” alkaa rouhealla erittäin stratomaisella kitarariffillä ja tuplabassarit takovat tahtia. Kertosäkeen ”Never give up, never give in, we´re stronger than steel, we´re the Legions of the twilight” -rivit kertovat kaiken oleellisen. Omaan korvaani ehdottomasti yksi ”Visionsin” kirkkaimmista helmistä.
”The Abyss Of Your Eyes” laskee jälleen vauhteja, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole mikään balladi. Biisissä on junttaava rumpu-basso -komppi, jonka päälle kitarariffi tuo vielä lisää raskautta. Kosketinsoitinmelodia keventää tunnelmaa ja antaa biisille sen tarvitsemaa ilmaa. Tämän tyylinen kappale löytyy lähes jokaiselta Stratovariuksen sekä myös Tolkin myöhempien aikojen sooloprojektien levyiltä.
”Holy Light” on soitinvirtuoosien taidonnäyte. Kyseessä on siis instrumentaalikappale, joka aluksi jaksaa innostaa, mutta käy loppua kohden hivenen tylsäksi. Nopeaa soittoa ja useita eri osia sisältävä veto on osastoa ”musiikkia muusikoille” eikä kestä kuuntelua kovin montaa kertaa. Toki näin taitavien soittajien albumilla biisin olemassa olon voi oikeuttaa.
Jos Stratovarius on aiemminkin lainaillut ”Keeper Of The Seven Keysien” aikaiselta Helloweenilta yhtä sun toista, ”Paradise” on tämän ihailun korkeimman muodon selkein kiteytymä. Täytyy olla kuuro, jos biisistä ei jossain kohtaa tule mieleen ”Keeper Part 1:n” ”Future World”. Kyseessä on kuitenkin hieno melodinen rallatus, jota kuunnellessa tulee mieleen Tolkin jossain haastattelussaan mainitsema lukkarinrakkaus Suomi-iskelmään. ”Paradise” on silkkaa iskelmää särökitaroilla. Hienoja melodioita sisältävä ”Paradise” on myös ”Visionsin” ainoa biisi, jolta löytyy rauhallisempi ja maalaileva kitarasoolo. Aina ei Tolkinkaan tarvitse tiluttaa valon nopeudella ja silti kuulostaa komealta.
”Coming Home” saa osakseen levyn tylsimmän kappaleen viitan. Jollain toisella albumilla biisi voisi toimia hetkellisen rauhan tuovana tunnelmapalana, mutta ”Visionsilla” on niin kovaa materiaalia, että tässä kontekstissa se ikävä kyllä jää lapsipuolen asemaan. ”Before The Winter” jo sitä paitsi putsasi balladien palkintopöydän.
Albumin päätöksenä toimii nimiraita ”Visions (Southern Cross)” ja tässä kappaleessa paisutellaan niin maailmanlopun tunnelmissa, että oksat pois kuin suutarin joulukuusesta. Biisi koostuu useasta eri osasta, jotka kuitenkin sekä musiikillisesti, että tarinallisesti nivoutuvat saumattomasti yhteen. Maailman tilanne ei todellakaan näytä hyvältä, mutta loppua kohden kuitenkin aurinko alkaa paistaa risukasaan ja kaikkea toivoa ei olla vielä menetetty. ”Visions (Southern Cross)” sisältää oikeastaan kaiken bändiltä nimeltä Stratovarius. On nopeaa osaa, on hitaampaa, on melodioita, on näppäilyä…yksinkertaisesti kaikkea ja tämä on pelkästään hyvällä sanottu. Loistava lopetus loistavalle levylle.
”Visionsin” kappalemateriaali on erittäin kuranttia ja vakuuttavaa laatua. Tolkin sävellyskynä oli 1990-luvun puolivälin jälkeen partaveitsenterävä eikä varsinaisia ohilaukauksia löydy. Ainoastaan levyn jälkimmäinen ja ylimääräinen hidas biisi ”Coming Home” sekä instrumentaali ”Holy Light” täyttävät jossain määrin fillereiden kriteerit, mutta nekin kuitenkin omalla tavallaan paikkansa albumikokonaisuudessa puoltavat.
Albumin tuotanto on leveä ja tuhti olematta kuitenkaan tunkkainen ja täyteen ahdettu. Tässä onkin suuri ero nykypäivän Stratovarius-soundiin. Tosin sama suuntaus on nykyään lähes kaikilla metallilevyillä. Vuonna 1997 Stratovarius kuitenkin sai tallennettua loistavia biisejä juuri oikeanlaisilla soundeilla, jotka tekivät kappaleille oikeutta parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta jokainen levy on aina oman aikansa kuva kappaleineen, soundeineen ja kansigrafiikoineen. Niin myös ”Visions”. 1990-luvun loppupuolen Stratovarius kuulosti tältä ja hyvä niin.
Stratovarius ja ”Visions” näyttivät tietä power metal -genrelle, jonka elinkaari jäi loppujen lopuksi melko lyhyeksi. Tai ainakin sen kultakausi jäi. Kopioita alkoi ilmestyä kiihtyvällä tahdilla kuin niitä kuuluisia sieniä sateella, mutta useat näistä hännystelijöistä eivät päässeet lähellekään esikuvaansa. ”Visionsilla” Stratovarius onnistui tekemään musiikistaan koukuttavaa sekä monipuolista ja samalla kuitenkin yksinkertaista ja helppoa kuunnella. Basisti Jari Kainulaisen ja rumpali Jörg Michaelin luoman tanakan perustan päälle virtuoosit Tolkki ja Johansson maalailivat isoilla pensseleillään ja kerman kakun päälle vatkasi laulaja Kotipelto suvereenilla, täydellisellä laulullaan. Tällainen magia ja lähes täydellinen onnistuminen tapahtuu yleensä vain kerran elämässä ja suurimmalle osalle bändejä sitä ei tapahdu ikinä. Stratovariukselle se tapahtui ”Visionsilla”. Albumilla, jolla lähes kaikki tähdet olivat oikeassa asennossa ja jota 20 vuotta myöhemminkin voi kyllästymättä kuunnella. Kiitos Stratovarius ”Visionsista”. Sen ansiosta maailmani on parempi paikka.
9½/ 10
Teemu Kuosmanen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
The Kiss Of Judas
Black Diamond
Forever Free
Before The Winter
Legions
The Abyss Of Your Eyes
Holy Light
Paradise
Coming Home
Visions (Southern Cross)
[/one_fourth_last]
Kunnioitettavan kahdenkymmenen vuoden rajapyykin saavuttanut Omnium Gatherum on veistellyt kasaan melodisen death metalin ystävien iloksi järjestyksessään seitsemännen studioalbuminsa. Ahkerana keikkailijana tunnettu yhtye tarjoilee tyylilleen uskollisena keskitempoista, modernia ja positiivisella tavalla suomalaisen kuuloista melokuoloa.
Oma kosketukseni orkesteriin on juuri keikkailun kautta. Eksyin taannoin todistamaan iltamia, joissa tämä erittäin vakuuttava ja hyväntuulinen rytmiryhmä jyräsi pitkälle toista (ellei jopa kolmatta?) tuntia – ja taisi olla ensimmäinen kerta kun todistin yhdenkään bändin pitävän väliajan metallikeikalla. Yleisö oli shown alusta loppuun liekeissä, ja pienessä nousujohteisessa musiikki upposi myös allekirjoittaneeseen oikein mukavasti. Mutta miten ”Sekalainen kokoonpano” sitten toimii uusimmalla levyllään?
Albumin avaava ”The Pit” potkaisee koneen käytiin varsin ripeällä poljennolla. Yhtyeen tavaramekinomainen melodinen kitarointi ja matala murinalaulu ovat vahvasti läsnä. Matka kohti harmaita taivaita jatkuu kakkosraidan ja sinkkulohkaisun ”Skylinen” siivittämänä. Matalalla murjovat rytmikkäät riffit ja kaihoisat kitaraliidit kiidättävät kappaletta eteenpäin höyryveturin tavoin. Kyseessä on yksi alkuvuoden kovimpia kotimaisia heavy-ralleja.
Matkanteko hidastuu hieman loppua kohden, ja tuntuu että viiltävimmät ideat ja terävimmät koukut ovat käytetty jo levyn alkupuolella. Toisaalta levyn tunnelmakin muuttuu hieman alun suoraviivaisesta paahdosta loppupuolen maalailevampaa ilmaisua kohden. Keskitempoinen tunnelmointi ei jaksa pitää hyppysissään aivan kalkkiviivoille asti.
Harmaan taivaan kirkkaimpina loistaviksi tähdiksi nousevat edellämainittujen ”The Pitin” ja ”Skylinen” ohella loppupuolen mainio, jopa slovari-henkinen tunnelmapala ”Ophidian Sunrise”.
Äänimaailmaltaan albumi on kristallinkirkasta murjomista – nautittavaa kuultavaa sortumatta kuitenkaan liialliseen siloitteluun. Levy toimii kenties parhaiten kuulokkeista kuunneltuna, jolloin hienoon ja vivahteikkaaseen kitarointiin on helpompi heittäytyä täysillä mukaan. Itselleni Omnium Gatherum on jatkossakin ehdottomasti livebändi. Loistavaa kappalemateriaalia on ripoteltu levyltä toiselle, mutta kotimaisen melokuolon vannoutuneimmille ystäville myös ”Grey Heavens” on varma valinta.
7/10
Markus Salmela
1.The Pit
2.Skyline
3.Frontiers
4.Majesty and Silence
5.Rejuvenate!
6.Foundation
7.The Great Liberation
8.Ophidian Sunrise
9.These Grey Heavens
10.Storm Front
Oululainen voimametallin kuningasyhtye Afterworld on palaamassa kehiin uudella albumilla myöhemmin tänä vuonna. Levytyssessiot ovat parhaillaan loppusuoralla Mastervox-studioilla. Bändin edellinen albumi ”Connecting Animals” julkaistiin vuonna 2000. Mukana tulevalla kiekolla ovat taustalaulajina Voice Of Finlandista tutut Aki Louhela sekä Inga Söder.
Metalliluolan toimittaja ja pitkän linjan muusikko Ilkka Järvenpää oli myös eilen paikalla laulamassa levylle taustoja, raportin ja kuvan mukaan luvassa on takuuvarmaa power metal-juhlaa:
Ritchie Blackmore on ilmoittanut jättävänsä Deep Purplen Rock And Roll Hall Of Fame-liittämisjuhlan huhtikuussa väliin. Yllättäen syy ei kuitenkaan ole mustan ritarin omassa kielteisessä kannassa asiaan. Blackmoren antamassa tiedotteessa mies kertoo olleensa ylpeä kunnianosoituksesta ja keskustelleensa järjestäjien kanssa mahdollisesta aktiivisesta osallistumisesta, kunnes Purplen nykyinen kiertuemanageri Bruce Payne oli ilmoittanut, ettei Blackmorella ole asiaa paikalle. Ritchien erimielisyydet bändin nykyisten managerien kanssa ovat tiedossa, ja olivat yksi syy kitaristin poistumiselle Deep Purplen riveistä lähes 25 vuotta sitten.
Ainoat jäsenet jotka tähän mennessä ovat virallisesti vahvistaneet osallistumisensa ovat MKIII:sta tutut David Coverdale ja Glenn Hughes. Rumpali Ian Paicen uskotaan myös osallistuvan. Erityisesti Ian Gillan on ilmoittanut paheksuvansa nykyisten jäsenten kitaristi Steve Morsen ja kosketinsoittaja Don Aireyn poisjättämistä kunnian saavien joukosta.
Rock And Roll Hall Of Fame-seremonia järjestetään New Yorkissa 8.4.2016.
Tevana3 -yhtyeeltä ilmestyy maaliskuussa uusi levy, ”Peräpohjolan takana”. Levy esittelee monipuolisen kattauksen sähkökanteleella soitettua metallimusiikkia. Bändi on julkaissut näytteeksi albumilta kappaleet ”Kurimuksen musta kulkku”, ”Rakennan taas” ja ”Maksani teutova” YouTubessa.
Tevana3:n tunnusomainen black metalia, doom metalia ja psykedeelistä rockia yhdistelevä soundimaailma on saanut täydennystä. Uudella julkaisulla vaikutteita on otettu edellämainittujen tyylien lisäksi myös perinteisestä heavy metalista, thrash metalista, punkista ja jopa etno-ambientistä. Sanoitukset käsittelevät suomalaista mytologiaa, uudestisyntymistä, ihmismielen tunteita ja luontomystiikkaa.
”Peräpohjolan takana” -albumin julkaisee Aavetaajuus, rajoitettuna C-kasettipainoksena.
-Halusimme tehdä kunnianosoituksen vanhalle formaatille, kertoo Tevana3:n sähkökanneltaja ja laulaja, Juha Jyrkäs. -Olemme vielä sitä sukupolvea, joka on mankalta kuunnellut kasetteja ja kopioinut lempibändien musiikkia LP-levyiltä C-kaseteille.
Tevana3 – Peräpohjolan takana Julkaisuvuosi: 2016
Julkaisija: Aavetaajuus
ATMC001
A-puoli:
1. Čuorvvas
2. Kurimuksen musta kulkku
3. Suttakin pahempi koito
4. Raajat auki
5. Rakennan taas
Suomen ehdottomasti kymiläisin ja todennäköisesti myös sekä persoonallisin että sympaattisin metallifestivaali Dark River Festival järjestetään yhä edelleen Kotkassa ja tänä vuonna päivämäärät ovat 12.-13.8.2016. Raskaan viikonlopun musiikillinen skaala ulottuu aina vanhan koulukunnan thrash metalista nuoremman polven metalcoreen.
Festivaalien pääesiintyjänä toimii viime syksynä pitkän hiljaiselon jälkeen menestyksekkään Silvër Horizon -albuminsa julkaissut Diablo. Tapahtumassa koetaan myös viime vuosina pitkin ja poikin maailmaa kiertäneet oman kylän pojat Omnium Gatherum sekä harvakseltaan Suomessa keikkaileva Korpiklaani. Viime vuonna onnistunut coverbändi-kokeilu innosti ottamaan vastaavia kokoonpanoja mukaan myös tänä vuonna. Näistä lainaversiota tulkitsevista kokoonpanoista yksi ehdottomasti mielenkiintoisimmista on Trio Niskalaukauksen materiaalia esittävä Duo Ohtanappi.
Päiväkohtaiset aikataulut sekä lipunmyynnin aloitus hintatietoineen ilmoitetaan heti kun mahdollista.
Dark River Festival 2016 tähän mennessä kiinnitetyt bändit:
Diablo
Korpiklaani
Omnium Gatherum
Duo Ohtanappi plays Trio Niskalaukaus
Bloodred Hourglass
A.R.G.
Khroma
One Morning Left
Tomb Of Finland
ssSHEENSss
Assemble The Chariots
Deathproof
Macdeth plays Megadeth
Sepultribute plays Sepultura
Dark Avenger plays Manowar
Loput varmistuneet esiintyjät ilmoitetaan myöhemmin.
Entombed A.D. on julkaissut uuden videon kappaleesta ”The Winner Has Lost”. Biisi löytyy yhtyeen viikon kuluttua julkaistavalta ”Dead Dawn” albumilta. Bändiltä on myös tulossa yhteistyössä Warpigs-panimon kanssa uusi Imperial Stout- tyylinen olut, jonka kerrotaan olevan sekoitus ”Beer Geek Breakfast” ja ”Dark Lord”-ohrapirtelöitä. Entombed A.D. oli panimon pubissa Kööpenhaminassa valmistelemassa olutta ja samassa yhteydessä tuli tieto myös uuden videon tarpeesta. Yhtye päätyi kuvaamaan omat maistajaisensa ja lopputulos on katsottavissa alta:
Tiedote 23.10.2025
Lahtelainen melodisen metallin kvartetti Pineland Moor julkaisi tulevalta EP:ltään toisen singlen ”Floating on Unknown”. Pakonomaisista ajatuksista inspiraatiota saaneella kappaleella yhtye syventää soundiaan ja...
