Heinäkuun puolessa välissä on perinteisesti juhlittu Pohjois-Karjalan kunnailla musiikin, kesän ja rakkauden nimissä.

Tänä vuonna Ilosaari yhdisti muun muassa suomi-iskelmän uutta aaltoa, rap-musiikkia ja black metallia ja kaikkea siltä väliltä.

Metallin ja muun raskaamman musiikin ystävälle festari tarjosi niin useammin tavattavia iloja kuin harvinaisempaakin herkkua, Stam1nasta ja Mokomasta Behemotiin ja Gogol Bordelloon.

Huolimatta kirjavasta tarjonnasta festarivieraat juhlivat enimmäkseen sulassa sovussa. Ilosaari on yksi harvoista suurista suomalaisista festareista, joilla esiintyy nimekkäitä artisteja laidasta laitaan. Profiloitumattomuus on herättänyt keskustelua, viimeksi tämänkertaisen tapahtuman vieraiden keskuudessa.

Metalliluolan tiimiä ei kuitenkaan artistikattauksen kirjavuus haitannut. Tarjonnan monipuolisuus mahdollistaa festareilla viihtymisen sellaisellakin porukalla, jossa ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä. Festareilla tulee myös vahingossa altistuttua erilaisille vaikutteille, eikä näkökulman avartaminen ole koskaan paha asia.

Perjantai 13.7.2018 – Käynnistymisvaikeuksia ja iloista juhlakansaa

Viikonloppu käynnistyi hikisissä olosuhteissa auringon porottaessa armottomasti juhlaväen niskaan. Juhlan lähtökiihdytys yski hieman tuoreen sirurannekkeen aiheuttaessa ongelmia. Laitevian vuoksi portit saatiin avattua vasta tuntia suunniteltua myohemmin, ja festarin päälavalla avannut poppari Evelina aloitti keikkansa käytännössä tyhjälle permannolle juhlaväen vielä jonottaessa turvatarkastuksessa.

Teknisen toteutuksen kankeus maistui myös festarisovelluksen päivityksissä ja aikataulumuutosten informoinnissa. Bändien soittoaikojen muutokset eivät kiirineet kaikille, ja Dizzee Rascalia odottaneet saattoivatkin huomata tulleensa katsomaan Beast In Blackia ja toisin päin.

Beast In Blackin kanssa samaan aikaan Soundi-lavan pölyisessä helteessä rokkimimmi Mara Balls bändeineen tanssitti muutamaa kourallista paikalle löytäneitä katsojia. Mara Ballsin uniikki ja aidon retro ote rokkiin olisi ansainnut mielestäni enemmänkin kuulijoita, mutta kilpailu festareille ajoissa saapuneita vieraista oli kova, ja lavan edessä tuskaisen kuuma. Tätä bändiä kannattaa pitää silmällä ja tyypata myös sisätiloissa mahdollisuude tullen! (RK)

Ansaitusti yhä suuremmille lavoille kurkotteleva Beast in Black tanssitti kansaa hikisen perjantaipäivän kääntyessä iltaan. Anton Kabasen luotsaama joukko heitti energisen keikan, jossa ei hittejä säästelty. Beast in Blackin show veti Ilosaaren tähtiteltan lähes ääriään myöden täyteen, huolimatta siitä, että aikataulumuutokset eivät kuuleman mukaan olleet tavoittaneet aivan kaikkia yhtyeen faneja. Mutta mikäli jotain voi päätellä hiestä läpi kastuneesta ja tyytyväinen virne kasvoillaan paikalta poistuvasta juhlakansasta, oli kiinnitys ollut osuva valinta festivaalin laajaan tarjontaan. (MS)

Joskus tuntuu, että Mokoma käy kaikilla samoilla festareilla kuin minä, eikä se haittaa yhtään. Jokaisella festarilla bändiä tulee fiilisteltyä joka tapauksessa enemmän tai vähemmän, eikä Mokoma pettänyt Ilosaaressakaan. En myöskään ollut aatoksissani ainoa, sillä yhtye veti Metelli-teltan turvoksiin hikistä, moshaavaa, keinuvaa ja mukana laulavaa festariväkeä.

Toukokuussa julkaistun ”Hengen pitimet” -albumin kappaleet Tahdon ihmeet takaisin, Kesytä perkeleet ja Kepeät mullat toimivat livenä mukavasti, mutta itselle vielä kaikkein rakkaimmin soivat toistuvien todistettujen livevetojen kultaamat Kuollut, kuoleempi, kuollein ja iki-ihanat Kuu saa valtansa auringolta sekä Hei hei heinäkuu. (RK)

Yksi viikonlopun odotetuimpia yhtyeitä oli ehdottomasti Gogol Bordello. Pitkän linjan folkpunk-kokoonpano sai rentolavalle kerääntyneen yleisön yllytettyä mukaansa riehakkaaseen tanssiin. Maailmanmusiikista, punkista, siirtolaisjuuristaan ja ties mistä aineksista musiikkinsa koostava poppoo on kuin luotu livetilanteisiin: laulaja, kitaristi ja showmies Eugene Hütz piti yleisön tiukasti otteessaan, eikä muunkaan rytmiryhmän meno sieltä verkkaisimmasta päästä ollut. Taudin lailla tarttuva kappalemateriaali on kuin omiaan tanssittavaksi paljain jaloin hiekkarannalla, illan kääntyessä lämpöiseen kesäyöhön. Gypsy Punk! (MS)

Ilosaaren ja Joensuun kaupunginorkesterin yhteistyö ei ole uusi juttu, vaan Laulurinteellä on soineet sinfoniat myös muun muuassa vuonna 2008 Mike Pattonin ja viime vuonna Insomniumin kanssa.

CMX on ollut yleensä aika eleetön livebändi, jopa siinä määrin, että kitaristi Timo Rasion ottaessa kitaroineen kipakampia pyörähdyksiä, on tätä kommentoitu hämmästyneenä. Muun muassa tästä syystä yhtye mahtui kaupunginorkesterilta jäävään lavan kulmaan mukavasti, A.W. Yrjänän valloittaessa luonnollisesti keulapaikan lavan reunalta jyhkeine olemuksineen ja samettisine äänineen.

Setissä kuultiin myös odotetut Mikään ei vie sitä pois, Nainen tanssii tangoa sekä Ruoste. Kokonaisuudessaan settilistassa vilisi kattavasti kappaleita yhtyeen mittavan uran varrelta. Settiin valitut biisit sopivat lavakokoonpanolle, kuten kaupunginorkesterin sekä veteraaniyhtyeen ammattitaidolle sopii. (RK)

Perjantai-illan pääesiintyjä ei esittelyitä kaipaa. Nightwish ei ollut Ilosaaressa ensimmäistä, eikä varmasti viimeistä kertaa. Lähestulkoon kotinkentillään soitellut yhtye vetää tätä nykyä sen verran korkealla tasolla, että erinomainen, viihdyttävä ja taatusti pääsylipun arvoinen show on jo itsestäänselvyys. Näin oli tälläkin kertaa. Erinomaisessa vireessä (jälleen) ollut orkesteri oli koostanut settinsä tuttuun tapaan suurimmista hiteistään ja muutamasta harvinaisemmasta makupalasta. Ilosaaressa tuo täky oli itselläni jo lähes unholaan vaipunut kivenkova ”Sacrament Of Wilderness”, joka aiheuttikin pakonomaisen tarpeen nostaa pirunsarvet kohti itäsuomalaista yötaivasta. Esitys päätettiin jo lähes tavaramerkin mukaisesti maittavalla ilotulituksella. Parhautta. (MS)

Lauantai 14.7. – Kansa kuumalla nurmikolla

Lämpötila nousi entisestään, mutta Ilosaarirockin pääpäivää jaksettiin juhlia huolella. Nestehukka ja sitä oluella paikanneet työllistivät takuuvarmasti varsinkin ensiapuväkeä, mutta heidän kiireisyytensä vuoksi emme lähteneet otaksumaamme varmistamaan.

Lauantaisen aamupäivän potkaisi käyntiin kovassa nousukiidossa oleva Shiraz Lane, jonka peruspositiivinen hard rock putoaa kuulijakuntaan varmasti laajalla rintamalla. Aamu-uninen Joensuu heräteltiin erittäin energisellä lavashow:lla, jossa ei voimia säästelty. Pohjatyöt on tehty kunnolla, sillä yhtyeen esiintyminen oli vaivatonta, iloista ja ennen kaikkea hyvän kuuloista – ja tämän huomasi myös mukaan heittäytynyt yleisö. Näistä herroista kuullaan vielä! (MS)

Avaa sanakirja kohdasta ”festaribändi”, ja katso mitä löytyy. Veikkaan että määritelmän takaa löytyy orkesteri nimeltä Huora. Kyseisen laulu- ja soitinyhtyeen raivokas energia ja tarttuva materiaali on kuin tehty lyömään löylyä iloiseen juhlakansaan. Ilosaaren seesteinen lauantaipäivä muuttui hetkessä riehakkakksi nyrkkimereksi. Faneille, tutuille ja kylänmiehille tarjoiltiin ”Hukutaan Paskaan” -albumilta tuttujen takuuhittien lisäksi muutama uudempi veto, sekä yksi täysin uusi kappale. Anni Lötjönen on yksi tämän hetken parhaita laulajia, eikä naisen live-energialla näytä olevan rajoja.

Viime kevättalvella kuin varkain julkisuuteen ilmestynyt, kotimaisen musiikin dream team, ex-Amorphis basisti Niclas Etelävuoren kipparoima Flat Earth esiintyi Ilosaaressa toisen kerran uransa aikana ja ensimmäisen kerran festareilla. Yhtye on julkaissut vasta yhden sinkun, nimeltään ”Blame”, jota on tosin soitettu esimerkiksi Radio Rockilla ahkerasti kevään aikana ahkerasti.

Grunge-vaikutteista rockia soittava Flat Earth koostuu kokeneista muusikoista, ja hienoisen alkujännitysvaikutelman jälkeen kokemus näytti ottavan lavalla myös vallan. Amorphiksessa lähes kaksi vuosikymmentä vaikuttaneen Etelävuoren lisäksi rumpujen takana takoo HIMistä ja Hallattaresta tuttu Mika ”Kaasu” Karppinen ja kitaristina toimii myös niin ikään HIMin Mikko ”Linde” Lindström. Yhtyeen solistina kuullaan Polanski-yhtyeen pehmeäraspista Anttoni Pikkaraista.

Ehkä samaan aikaan tapahtuva naku-uinnin maailmanennätysyritys tai Flat Earthin tuntemattomuus suurelle yleisölle verotti aluksi katsojia, mutta keikan edetessä rennon rokin tahtiin saapui keinahtelemaan enemmän väkeä, vaikka Metelli-teltan varjoon olisi vielä mahtunut mukavasti lisääkin. (RK)

Huolimatta siitä, että Stam1nan keikoilla tuntuu soivan aina esimerkiksi varsinkin livenä konekivääritulen tai höyryjyrän kaltainen ”Panzerfaust”, on paikka aina täyteen ammuttu riehuvaa, mukana laulavaa ja nyrkkiä puivaa väkeä. Jostain syystä tärhäkkyydestään ja raskaudestaan huolimatta Stam1na uppoaa suomalaisiin kuin kuuma veitsi voihin, huolimatta kansan muista musiikillisista kiinnostuksenkohteista, iästä tai sosiaalisesta statuksesta. Ei ole syyttä suotta Lemille suotu metallipääkaupungin arvonimeä! (RK)

Helteinen Joensuu veti hetkeksi pakkasen puolelle, kun Norjan metalliylpeys Satyricon astui paketoimaan lauantain livetarjontaa. Esitystä voisi kuvailla sanaparilla ”lämmin” ja ”kylmä”. Musiikki itsessään oli kylmää, raakaa ja paikoin hyvinkin nopeatempoista. Esitys jälleen etenkin vokaaleista vastaavan Satyrin osalta erittäin lämminhenkistä. Mies oli selvästi otettu yhtyeen osalleen saamasta huomiosta, eikä hän peitellyt kiitollisuuttaan. Settilista koostui hyvästä otannasta bändin laajaa tarjontaa. Raskaimmin tänne osoitteeseen kolahtelivat uudempaa tuotantoa edustava ”Deep Calleth Upon Deep” , sekä ikivihreä ”Mother North”. (MS)

Sunnuntai 15.7.2018 – Kotimaista osaamista ja mustaa metallia helteessä

Sunnuntaina helle kohosi lähemmäs kolmeakymmentä astetta, mutta juhlaväki ei kuumuudesta lannistunut. Vesipisteille jonotettiin hieman loppuunmyytyä perjantaita vähemmän, mutta useilla anniskelualueilla tiskille sai kuulemma jonottaa ajan kanssa.

Perinteistä poikabändimeininkiä ja puhelaulua ennakkoluulottomasti metal coreen yhdistävä oululainen Blind Channel aloitti sunnuntain pienelle, mutta sitäkin omistautuneemmalle yleisölle. Huolimatta siitä, ettei bändin musiikki putoa itselle, oli nuorten miesten tarttuvaa energiaa ja helteessä jammailevaa ja pomppivaa yleisöä pakko ihailla.

Toukokuussa lämpimästi vastaanotetun ”Queen Of Time” -albuminsa julkaissut Amorphis esiintyi iltapäivän paahteessa päälavalla. Anniskelualue ja lavan edusta olivat tiiviisti kansoitettuja, mutta muuten katsomaan olisi mahtunut enemmänkin väkeä. Paahde kentällä ei ollut pelkästään epämukava, vaan suorastaan tuskainen. Siinä mielessä keikkaa mahdollisesti kauempaa varjoissa kuunnelleet harhaoppiset saavat ymmärrykseni, vaikka itse en olisi Amorphista edes varjon suhteellisen viileyden vuoksi jättänyt väliin.

Settilista rakentui luonnollisesti pitkäti tuoreelle tuotannolle, mutta kokonaisuutena myös varhaisempia kappaleita kuultiin. Skyforgerilta mukaan poimittu ”Silver Bride” ja Tales from the thousand lakesin ”The Castaways” edustavat kuitenkin melodista ja helppoa materiaalia levyiltään. Kokonaisuuden punainen lanka tuntui olevan melodisuus, vaikka solisti Tomi Joutsen lupasi jo kertaalleen piknikjuustojen menevän väärään kurkkuun.

Negrospirituaaleja ja black metalia yhdistelevä Zeal & Ardor tempaisi itsensä kerta heitolla festarin suosikkeihin visuaalisesti sopusointuisella ja musiikillisesti makuheroja hyväilevällä showllaan. Hypnoottiset mustat gospel chantit yhdistettynä raivoisiin bläkkisrepäisyihin veivät mennessään sekä Metalliluolan edustajat, että tiiviisti pakatun teltallisen festarijuhlijoiden sieluja. Tämän jälkeen epäilytti, jäikö Behemothin seremoniaa varten yhtään rahtusta sielusta luovutettavaksi. (RK)

Festivaalin raskaamman osaston päätti arvolleen sopivasti Puolan ylpeys Behemoth. Varmana livebändinä tunnettu poppoo toimitti taidettaan vahvoin ottein: Tulta, savuja, valoshow:ta, koreografiaa ja taitavaa soitantaa riitti koko 75 minuutin ajaksi. Allekirjoittanutta ei Behemoth ole ollut onnistunut täysin vakuuttamaan ennen Ilosaaren keikkaa. Yhtyeen intensiivinen esiintyminen vaatii täyden huomion, eikä puolivaloilla kaljateltasta käsin nautittu show pääse mitenkään oikeuksiinsa. Korjasin tuon virheen heittäytymällä rohkeasti yleisön keskelle ja antautumalla saatanallisten rituaalien vietäväksi.

Oli myös ilo huomata, kuinka hyvin Behemoth soitti yhteen: Nokkamiehensä Nergalin ilmeisen vahvasta imagosta huolimatta lavalla nähtiin ennen kaikkea kokonainen bändi. Esiintymistä rytmittävä, useimmissa kappaleissa toistuva marssimusiikkia muistuttava poljenta toimii huomattavasti paremmin livenä kuin levyllä, ja tutut kappaleet saivatkin aivan uutta eloa visuaalisesti näyttävän esiintymisen myötä. Kovimmin kolahti kuitenkin ”perinteisempää” bläkkistä muistuttava ”Decade ov Therion”, jonka olemassaolon olin jo tyystin unohtanut. Kannatti taas käydä! (MS)

Huolimatta jo uuvuttavan puolelle kivunneesta helteestä, cashless-rannekkeen rahansiirtojen pykimisistä ja vessajonoista, oli Ilosaari-viikonloppu jälleen täynnä iloisia kohtaamisia, uusia löytöjä ja vanhoja ystäviä. Rakkauden kesä 2018 sai arvoisensa juhlan.

Pulmien vastapainoksi järjestelyissä oli myös paljon hyvää ja ystävällisiä hymyjä. Erityisen kivaa oli monipuolinen ruokatarjonta, joka tarjosi paljon vaihtoehtoja myös erikoisruokavalioisille.

Toivottavasti Ilosaarirock pitää kiinni laadukkaasta ja monpuolisesta kattauksestaan, niin lavoilla kuin ruokakojuillakin!

Raportti ja kuvat: Raisa Krogerus & Markus Salmela ©Metalliluola