Huhtikuun lopussa julkaistulla ”Kiviristi”-EP:llään pahuuden alkulähteillä vieraillut Vainaja on tehnyt lyriikkavideon kappaleeseen ”Polku”. Videolla perehdytään Vainajan kirkon kansanperinteeseen perustuviin loitsuihin, joiden uskottiin avaavan suorittajalleen portin tuonpuoleiseen. Kappaleen sanoitukset pohjautuvat Pohjanmaalta löydettyihin teksteihin, joiden kirjoittajana pidetään myyttistä Wilhelm Waenaata.
Tuore EP jatkaa Suomen 1800-luvun historiaan pohjautuvaa Vainajan kirkon legendaa ja sillä valoitetaan aikaa ennen tapahtumia, joihin perehdyttiin Vainajan kahdella aiemmalla konseptialbumilla ”Kadotetut” (2014) ja ”Verenvalaja” (2016). ”Kiviristi” on ensimmäinen osa tulevaa kolmatta levyä, jonka vielä nimeämätön jälkimmäinen puolisko on parhaillaan työstön alla. Yhtyeen suunnitelmissa on myöhemmin julkaista kummatkin osat myös albumikokonaisuutena.
KOKOONPANO
Wilhelm – laulu & basso
Kristian – kitarat
Aukusti – rummut & perkussiot
DISKOGRAFIA
Kahleiden kantaja single (2012)
Kadotetut (Svart Records 2014)
Verenvalaja (Svart Records 2016)
Kiviristi EP (2020)
Tamperelainen synth hard rock -yhtye Neon Angel on tehnyt sopimuksen Sliptrick Recordsin kanssa ja julkaisee debyyttialbuminsa ”Neon Light District” 8.9.2020. Uutta musiikkinäytettä ”Another Kind Of Love” -kappaleesta saa kuunteluun alta.
Yhtyettä kuvataan seuraavasti:
Rising from the infamous streets of Tampere, Finland, the new hard rock band Neon Angel is ready to extend its wings. Carrying out a mission for the “gods of rock’n’roll”, the five-piece always delivers, both on-stage and off. Their hook-laden songs are a true celebration of melody and power, continuing the legacy of bands such as Heart, Dio and Whitesnake. With classic references and a modern touch, Neon Angel is out to reinvigorate the best aspects of 80’s music, bringing the classic hard rock sound to the 2020’s.
The core of the band’s sound is formed by their thunderous rhythm section (Johannes on drums, Tomas on bass), with the dynamic alliance of guitar (Tuomas) and synth (Juho) adding melodic flavor and richness to the texture. Their singer, Johanna, is the perfect fit, interpreting the diverse cavalcade of songs they have to offer. Her voice ranges from an in-your-face attitude and straight-out rockin’ style to the more delicate tones present in their slower, atmospheric songs.
Jäsenet:
Johanna Eteläkari – Vocals
Tuomas Saari – Guitar
Juho Savikurki – Synth
Tomas Kurki – Bass
Johannes Lahti- Drums
Helloweenin United Alive II-kiertue siirtyy ensi vuoteen ja tästä johtuen myös lokakuun konsertti 29.10.2020 Helsingin Jäähallilla siirtyy. Konsertille on löydetty korvaava päivämäärä torstaille 13. toukokuuta 2021. Vuoden 2020 keikalle ostetut liput käyvät sellaisenaan uudelle keikkapäivämäärälle.
Jos uusi päivämäärä ei sovi, tulee olla yhteydessä Ticketmasteriin.Lippujen palautus täytyy tehdä 1.8.2020 mennessä.
Samalla yhtye kertoi lykkäävänsä odotetun ja parhaillaan miksattavana olevan studioalbuminsa julkaisun alkuvuoteen 2021. Kiertueella lämmittelijäksi kiinnitetyn Accept-klassikoita soittavan Dirkschneiderin mahdollisesta esiintymisestä ei ole vielä tietoa.
SIIRTYVÄ KEIKKA:
HELLOWEEN (DE): United Alive II
To 29.10.2020 Black Box, Jäähalli, Helsinki
UUSI PÄIVÄMÄÄRÄ:
HELLOWEEN (DE): United Alive II
To 13.5.2021 Black Box, Jäähalli, Helsinki
Ovet klo 18, ikärajaton / rajattu anniskelualue
LIPUT:
Liput palvelumaksuineen alkaen 53 € Ticketmasterista.
U.D.O.:n ja Bundeswehr-orkesterin yhteistyössä esittämä musiikkivideo ”Where The Angels Fly” on katsottavissa. Kyseessä on eksklusiivinen single, joka on omistettu koronaa vastaan taisteleville terveydenhoidon ammattilaisille ympäri maailmaa.
Videolla ja kappaleessa esiintyvät myös Udo Dirkschneiderin entiset Accept-bänditoverit Peter Baltes sekä Stefan Kaufmann.
U.D.O.:n heinäkuussa ilmestyvällä ”We Are One” -albumilla yhtyeen kanssa esiintyy 60 hengen Saksan Puolustusvoimien Das Musikkorps der Bundeswehr, jonka kanssa U.D.O.:n oli tarkoitus soittaa ”Metal Heart” -juhlakeikka Wackenissa elokuussa 2020. Festarit on peruttu tältä vuodelta.
”We Are One” -albumi ilmestyy 17.7.2020 ja ennakkotilausta saa jätettyä linkistä.
1. Pandemonium
2. We Are One
3. Love And Sin
4. Future Is The Reason Why
5. Children Of The World
6. Blindfold (The Last Defender)
7. Blackout
8. Mother Earth
9. Rebel Town
10. Natural Forces
11. Neon Diamond
12. Beyond Gravity
13. Here We Go Again
14. We Strike Back
15. Beyond Good And Evil
Poikkeusolot ovat siirtäneet livekeikat verkkoon. Tampereen Tullikamari ja oululainen 45 Special järjestävät kesäkuun 12.-13. päivinä Stayin’ Alive Festivalin, jossa lähetys loikkii kahden legendaarisen liveklubin lavoilla.
Tapahtuman viimeinen julkistettava esiintyjä on Stam1na, jonka viime lauantaina Helsingin Kulttuuritalolta striimattu keikka oli menestys. Lemin metalli-ihme täydentää festivaalin ohjelman lauantaina 13. kesäkuuta.
Muita Stayin’ Alive Festivalin tähtiä ovat perjantaina soittavat Vesterinen Yhtyeineen, Katri Ylander Duo, Eläkeläiset, Jaakko Laitinen ja Väärä Raha ja Popeda. Stam1nan lisäksi lauantaina esiintyvät Noora Louhimo Trio, Mokoma, Terveet Kädet ja Apocalyptica.
Stayin’ Alive Festival on seurattavissa ilmaiseksi festivaalin verkkosivulla StayAlive.fi ja Facebookin kautta. Tapahtumaan on myös myynnissä erllaisia tukilippuja ja oheistuotteita.
Käynnissä olevan koronakriisi on ruokkinut livealan luovaa, tee-se-itse–pohjaista ajattelua. 45 Special on ollut aktiivinen striimikeikkojen järjestäjä jo viikkoja. Tullikamarin Klubia on puolestaan remontoitu lattiasta kattoon tauon aikana. Stayin’ Alive Festival tulee olemaan uudistuneen Klubin neitsyttilaisuus.
Tullikamarin promoottori Tero Viikari toivoo, että ihmiset sukeltavat sisään Stayin’ Alive Festivalin tunnelmaan:
Kannustan ihmisiä kasvattamaan omaa festarikokemustaan ja nauttimaan siitä. Jokainen voi näyttää maailmalle, että olemme yhä elossa. Hyvä idea on pystyttää oma festarialue vaikkapa parvekkeelle, pihalle tai terassille ja virittää ääni ja kuva niin hyviksi kuin suinkin.
Stayin’ Alive Festival (Tullikamari/Tampere & 45 Special/Oulu & maailmanlaajuinen Internetin ihmemaa).
Tapahtuman aikataulu on tässä:
perjantai 12.6.2020
klo 18.30 portit avataan
klo 19 Vesterinen Yhtyeineen
klo 20 Katri Ylander Duo
klo 21 Eläkeläiset
klo 22 Jaakko Laitinen ja Väärä Raha
klo 23 Popeda
lauantai 13.6.2020
klo 18.30 portit avataan
klo 19 Stam1na
klo 20 Noora Louhimo Trio
klo 21 Mokoma
klo 22 Terveet Kädet
klo 23 Apocalyptica
Esiintyjien, 45 Specialin ja Tullikamarin lisäksi festivaalin mahdollistavat Tampereen ja Oulun kaupungit, Saha Prod, Livepaletti, Soundon, Colossal Order, Creative Crue, Base Solutions ja GEST.
Tapahtuman virallinen, ainoa oikea verkkosivusto: StayAlive.fi
Belphegor on joutunut siirtämään koronaviruspandemian vuoksi seuraavan levynsä julkaisun tältä kesältä keväälle 2021. Yhtye on valmistellut seuraajaa vuoden 2017 ”Totenritual”-albumille jo pidemmän aikaa, rumpuosuudet on nauhoitettu ja parhaillaan viimeistellään kitara- sekä bassoraitoja.
Vokalisti Helmuth kommentoi:
Because of the global pandemic, we must push the release of the still-untitled LP back to early 2021.
We have been composing this new album since what feels like forever. Drums have already been recorded before the outbreak in February this year at Fascination Street Studios in Sweden.
Since mid-March. Serpenth and I have kept busy by tracking guitars and bass for the new album.
Belphegor will report to you with news on the progress of this album, so keep an eye out!
Helsingistä ponnistava uusi grindcore-kokoonpano Fearmonger on
julkaissut ”Ikaros”-nimeä kantavan debyytti-EP:nsä. ”Ikaros” julkaistaan digijulkaisun lisäksi pienenä C-kasettieränä.
Bändin debyytti-EP on työstetty karanteenioloissa DIY-tyyliin ja
nojaakin temaattisesti koronapandemiaan.
Yhtyeen perustajat ovat Eetu Vehkaoja (Enslavery, Liha) ja Atte Karm
(Liha, Neurosurgery).
Bleed From Within julkaisi uuden levynsä ”Fracture” 29.5.2020. Tom Armstrongin kuvaama ja Craig Gowansin kanssa yhdessä ohjattu video kappaleesta ”Fracture” katseltavissa alla:
Yhtye kommentoi kappaletta: “A departure from our typical approach, Fracture proved to be a massive challenge during the writing process. We’ve pushed ourselves as song writers on this album and this track in particular is a perfect example of how we are evolving as a group. The lyrics are also brutally honest. I’m sure our fans will be able to relate.”
Yksi historian aliarvostetuimmista death metal -levyistä on ruotsalaisen Entrailsin vuonna 2010 ilmestynyt debyytti ”Tales From The Morgue.” Bändiin tutustuminen aloitettiin vuoden 2011 ”Tomb Awaits” –levystä, mutta tästä oli muiden arvioiden perusteella lupa odottaa vielä parempaa. Ja albumi lunasti kiistatta odotukset.
Lyhyt intro asettaa tunnelman karmeiden tapahtumien keskelle ruumishuoneelle ja sen jälkeen räjähtää. Tarjolla on räkäistä menoa heti alkumetreistä, Entrails tarjoilee vanhan koulukunnan tunnelmaa perinteisten ruotsalaisten death metal pumppujen hengessä. Yllätyksenä ei tule se, että bändi on aloittanut toimintansa ja julkaissut ensimmäiset demonsa jo 1990-luvun alussa. Yhtye oli 10 vuotta telakalla kunnes kitaristi Jimmy Lundqvist kasasi Entrailsin uudestaan vuonna 2008 tuoreiden jäsenten kera ja parhaillaan valmistellaan jo kuudetta täyspitkää.
Perinteisen tavaran lisäksi Entrailsilla on mukana myös tunteellisempaa fiilistelyä mikä erottaa sen heti edukseen monesta muusta yrittäjästä. Esimerkiksi ykkösbiisissä kuultava kitarasoolokuvio on todella hieno. Monessa kappaleessa soolot erottuvat joukosta soundiltaan ja soittotyyli tarjoilee loistavaa kontrastia. Riffeissä on eräänlaisia melankolisia polkuja, mikä nostaa pisteitä. Lisäksi laulaja Jocke Svenssonilla on juuri sopivan brutaali ja räkäinen ääni tämän kaltaiseen metalliin.
Sovitusten osalta ei ole tyydytty aivan helpoimpiin ratkaisuihin, vaikka aluksi siltä saattaa vaikuttaa. Tunnelmallisten kitaramelodioiden saattelemana tempoa kasvatellaan sopivissa kohdissa. Kuin huomaamatta vauhtia on eri asteikolla ja sen jälkeen isketään vakuuttava riffi kehiin. ”Tales From The Morgue” on todellinen niskantappoalbumi. Erilaiset tempot tuovat vaihtelua ja vaikuttavat paljolti siihen, että levyä jaksaa kuunnella yhä uudelleen kyllästymättä.
On vaikea nostaa yhtä biisiä muiden yli ja kaikki kappaleet toimivat muodostaen todella vakuuttavan kokonaisuuden. Hetki hengähdystaukoa tulee ”Triumph Of The Sinnersissa,” jossa tunnelmoidaan alussa, mutta hiljaisempi ote ei kauaa kestä ja minuutin kohdalla on vauhtia koneessa jälleen-
Albumin kokonaiskesto on 44 minuuttia ja aika kuluu nopeasti, mielenkiinnon pysyessä jatkuvasti yllä. Tällaisia levyjä on ilo kuulla nykyaikana. Tuotanto ja sovitukset on toteutettu old school -tyylillä ilman turhia kikkailuja. Sävellykset, laulu ja koko paketti ovat olleet tällä bändillä hienosti kasassa debyytistä lähtien. Ei voi kuin kumartaa länsinaapurin suuntaan, jos tämä levy olisi julkaistu bändin aloittaessa toimintaansa vuonna 1990, kyseessä olisi takuuvarma ja tunnustettu klassikko.
9/10
Ville Krannila
1) Tales From The Morgue
2) Blood Red
3) Voices
4) Breath Of Blood
5) Entrails
6) Stormy Death
7) Euthanasia
8) Evil Obsession
9) Triumph Of The Sinners
10) The Morgue
11) The Curse Of Death
Saksalainen pitkän linjan power metal -yhtye Primal Fear julkaisi 5.9.2025 uuden albuminsa "Domination".
Levyltä julkaistiin "I Am The Primal Fear" - lyriikkavideo.
Kuuntele levy:
Levyltä julkaistiin aiemmin...