Kahdeksan studiolevyä viidessä vuodessa hakee edelleen vertaistaan, ja Uriah Heepin voimat alkoivat kesällä 1975 olla loppu. ”Return To Fantasylla” levy-yhtiö Bronze oli vaikean tehtävän edessä, mutta kiitettävästi promootioon suunnattiin panoksia ja ulos saatiin normaalikiertuevelvotteiden lisäksi kaksi singleä.
LP ei ole noussut samankaltaiseksi klassikoksi kuin bändin aiemmat 1970-luvun teokset. Osittain kyse oli väistämättömästi luovan energian hiipumisesta uskomattoman tiiviin julkaisutahdin vuoksi. Osittain myös jäsenten elämään vaikuttaneet päihderiippuvuudet, jatkuva kiertäminen ja miehistövaihdokset kuuluivat lopputuloksessa.
Vokalisti David Byron oli pahimmassa kierteessä, ja tarinoiden mukaan loppuvuosina taiteili baarista kadun yli studioon kahta täyttä cocktail-lasia kantaen ja läikkymisen välttäminen kiinnosti laulajaa selvästi enemmän kuin varsinaiset nauhoitukset. Ken Hensleyn harteille oli jo pidemmän aikaa kaatunut päävastuu sävellyksistä. Valitettavasti samalla miehen ego oli lipunut korkealle kattojen yläpuolelle, ja välit Byroniin olivat tulehtuneet.
Kaiken lisäksi kustannusoikeudelliset riidat sisäisesti ja yhtyeen manageri/tuottaja Gerry Bronin kanssa johtivat siihen, että edellisen levyn kolmesta yksin Hensleylle kreditoidusta kappaleesta ”Return To Fantasylla” pudottiin kahteen. Se kuka biisit oikeasti kirjoitti, lienee kokonaan toinen kysymys.
Bändin tunnetuin kokoonpano oli hajonnut vakavasta heroiiniaddiktiosta kärsineen basisti Gary Thainin erottamiseen. Thain menehtyi traagisesti joulukuussa 1975. Hänen korvaajakseen kiinnitettiin King Crimsonissa ja Roxy Musicissa jo suosion harjalle päässyt John Wetton, joka omasi bassotaitojen ohella selkeän laulajan kyvyn. Wetton nousi paremmin esille vasta seuranneella ”High And Mighty” -pitkäsoitolla, mutta on kertonut olleensa tyytyväinen päästyään vahvasti progressiivisen vaiheen jälkeen esittämään suoraviivaisempaa rock-musiikkia.
”Return To Fantasy” -LP:n käynnistävä nimikappale on ainoana yksittäisenä esityksenä jäänyt elämään settilistoihin ja best of -kokoelmiin. Biisi on hieno osoitus yhtyeen lahjakkuudesta ja siitä, että parhaimmillaan Uriah Heep seisoi ylpeänä minkä tahansa rinnalla, jota selvästi suositummat Led Zeppelin ja Deep Purple aikoinaan julkaisivat.
Valitettavasti polttoaine haihtui tämän jälkeen tankista vielä nopeammin kuin edeltäneellä ”Wonderworldilla”. Edelleen biisit eivät ole huonoja, mutta kovin hajuttomia ja vailla koukkuja sekä tuttua energiaa. ”Prima Donna” omaa aihion merkittäväksi rock’n’roll -konserttistandardiksi, mutta maaliin ei päästä. Vasta lopussa saadaan toivoa päätösraita ”A Year To A Day” merkeissä. Usein bändi sai viimeisellä kappaleella loihdittua jotain eeppistä ja tunnelmallista. Erityisesti Byron loistaa kauniissa ja koruttomassa sovituksessa, joka jättää lopputuloksesta paremman maun. Vokalisti jää muualla poikkeuksellisesti kappaleissa varjoon ja tuntuu esiintyvän epätyypillisen pidättyväisesti.
Bron joutui tilapäisesti sivuun tuottajan tehtävistä tämän albumin myötä ja yhtyeen kanssa koetut hankaluudet ovat jälkikäteen helposti ymmärrettävissä. Managerin rooli oli vahvasti kaksijakoinen ja puolueellinen, ”Return To Fantasyn” äänimaailma on materiaalin tavoin ponneton. Kansitaide on kieltämättä yksi bändin historian tyylikkäimpiä, ja siitä vastasi brittiläinen artisti Dave Field.
7/10
Ville Krannila
1.Return To Fantasy
2.Shady Lady
3.Devil’s Daughter
4.Beautiful Dream
5.Prima Donna
6.Your Turn To Remember
7.Showdown
8.Why Did You Go
9.A Year Or A Day
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}