Thrash – yhtye Justice Theory julkaisi uuden singlen ”Welcome To The Family”

Jyväskyläläinen thrash metal -yhtye Justice Theory on julkaissut uuden singlen.

Welcome To The Family on Justice Theoryn kolmas single-julkaisu, ja se julkaistiin tänään 26.3.2017. Kappaleen tekoprosessi saatiin pakettiin kun bändin kitaristi/laulaja Valtteri toi kappaleeseen viimeisen lisäyksen lisäämällä siihen yhdet vaikuttavimmista sanoituksistaan. Idea lyriikkaan lähti kappaleen rajusta räväkkyydestä ja vauhdikkaasta energiasta, mikä saikin lopulta bändin valitsemaan juuri tämän kappaleen seuraavaksi sinkukseen. Sanoitukset kertovat henkilöstä, joka on saanut tarpeekseen normien valtaamasta maailmasta, ja ryhtyy kapinaan. Henkilö kehottaa muita tähän älyttömyyteen kyllästyneitä rikkomaan rajansa ja liittymään mukaan perheeseen.

Justice Theoryn kitaristi/laulaja Valtteri kommentoi singleä :

”Päätettiin seuraavaksi julkaista energinen ralli, kun edellinen singlemme ”Unbroken” esitteli meidän massiivisempaa puoltamme. Biisin suurimpina vaikutteina toimi ehdottomasti meidän ensimmäinen singlemme ”Necessary Evil”, sekä Anthrax-tyyppinen ”kieliposkella, mutta täysillä” – asenne. Welcome To The Family on erittäin onnistunut kappale, ja takuulla tulee räjäyttämään pankin tulevilla keikoilla!

Tämä biisi on omistettu meitä pitkään tukeneille ystäville ja faneille, jotka ovat alusta asti uskoneet ja luottaneet meidän tekemiseen. Suuri kiitos teille!”

Linkkejä:
https://www.facebook.com/JusticeTheoryband/

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän