Tämän vuoden festarikauden avasi hyvään maineeseen noussut SteelFest Open Air, jonne Metalliluolan toimitus suuntasi ensimmäistä kertaa. Kahden päivän festarit oli kerännyt mielenkiintoisia ja yllättävänkin kovatasoisia nimiä molemmille päiville. Anaal Nathrakhin ja Melecheshin peruuntumiset olivat harmittavia, eivätkä korvaavat yhtyeet niitä pystyneet täysin paikkaamaan, vaikka Moonsorrow monien iloksi festareille saatinkin.
Perjantai 15.5.
Perjantaina saavuimme paikalle hyvissä ajoin ennen Satanic Warmasterin esiintymistä, joka oli sisälavalla aikaisessa vaiheessa jo klo 17.30. Portithan aukesivat klo 16 ja Steelfestin sai korkata ensimmäinen esiintyjä Axegressor sisälavalla. Steelfestin järjestystoimenpiteet olivat erinomaisesti hoidettu. Portilla ei jonoja ollut ja keltaliivisiä työntekijöitä näkyi joka puolella. Sisääntulon yhteyteen oli sijoitettu myös kaupallinen toiminta myyntikojuineen ja ruokapisteineen. Bändipaidat sai ostettu alueelle pystytetystä teltasta. Palvelunopeus oli ainoa asia mikä olisi saanut olla hiukan rivakampaa. Valikoimaa oli kumminkin laajasti ja hintataso alhainen. Virvokkeiden myynti sujui kohtuullisen hyvin, vaikka sisäalueella perjantaina hiukan suurempia jonoja nähtiinkin. Hintataso oli jo totuttuun tyyliin kalliinpuoleinen, mutta olosuhteet huomioiden hyvästä ja toimivasta palvelusta maksaa mielellään. Anniskelualue oli lähes koko festarialueelle ylettyvä, mikä sai erityistä plussaa.
Sisähallissa täsmällisesti aloittanut Satanic Warmaster oli yksi illan odotetuimpia esiintyjiä. Vähän nihkeästi alkanut keikka kaatui lopulta suoraan sanottuna huonoihin soundeihin. Vaikka Werwolfin ääni olikin livetilanteessa vahva, niin musiikin tasapainoisuudesta ei ollut tietoakaan. Kitarat hävisivät ihmeellisesti muun tasapaksun bassomölyn taakse, mikä hävitti sen hohdon mihin Satanic Warmasterin musiikki pohjautuu. Lyhyeen settilistaan ei mahtunut kuin yksi kappale uudelta levyltä, mikä tuntui lievältä vääryydeltä. Aikainen esiintymisaika toi varmasti omat ongelmansa keikan tunnelmaan eikä yleisössä nähty sen suurempaa innostuneisuutta.
Mustaa thrashia tarjoili seuraavaksi sisäpuolella Tel Avivista kotoisen oleva Dim Aura. Bändin raivokas esiintymistyyli vei kieltämättä mukanaan, ja musiikillinen yhdistelmä black metal-tyylistä vokalisointia ja tempoltaan raivokasta thrashia oli mielenkiintoinen. Julman näköiset maskimiehet soittivat intensiivisesti, mutta studiopuoleen verrattuna kumisevat soundit uhkasivat tehdä musiikista monotonista muhennosta. Lupaava yhtye joka tapauksessa, johon kannattaa tutustua tarkemmin.
Ulkolavalla klo 19 esiintynyt Ahvenmaalta lähtöisin oleva Vorum oli päivän positiivisimpia yllättäjiä. Perinteinen ja eteenpäin rymistelevä death metal upposi yleisöön kuin veitsi tuoreeseen lihaan. Bändi vastasi myös päivän parhaimmista esiintymisistä. Soittamisen ilo tarttui yleisöön ja sai vielä kohmeessa olevat katsojat liikehtimään. Vorumin riffityöskentely ja tiukat kitaraleadit tekivät Metalliluolan toimitukseen vaikutuksen ja keikan jälkeen yhtyeen albumi Poisoned Void käytiinkin poimiassa talteen. (Tästä levyarviota tulossa myöhemmin).
Illan hämärtyessä suuntasimme sisälavalle kuuntelemaan Venäläistä Temnozoria, joka olikin jäänyt suhteellisen tuntemattomaksi yhtyeeksi. Yhtyeen folk-tyylinen black metal oli kieltämättä mielenkiintoisen kuuloista. Puhtaat lauluosuudet ja yhteislaulut upposi yleisöön ja pieni osa seisoikin käsiojossa oikeistolaistyylillä. Poskihuiluilla luodut hypnoottiset sävelet jäivät nakertamaan päähän loppuillan ajaksi. Seurasimme keikkaa lähinnä istumapaikoilta kolpakot kädessä ja saimmekin festarielämään kyllästyneen kohteliaan nuoren miehen kertomaan suomen tulevaisuudesta. Hän on tekemässä muutosta ja parin vuoden päästä tämä hevimies tullaan näkemään vaalityössä. Onnea ja menestystä jos satut lukemaan tämän raportin. Soundillisesti Temnozor oli yllättävänkin hyvä, vaikka pientä puuroutumista oli paikoin havaittavissa yhtyeen kuin myös tulevan poliitikon suusta.
Illan kruunasi itseoikeutetusti ulkolavalla Unleashed, vaikka Dark Funeral vielä sisähallissa keikan puolen yön jälkeen heittikin. Johnny Hedlund todisti jälleen olevansa yksi death metallin kovimmista keulamiehistä. Basso tiukasti tanassa mies johdatteli bändin läpi kymmenkunta tankin lailla jyräävää ruotsalaista death metal ammusta. Uudelta ”Dawn Of The Nine” albumilta soitettiin kaksi biisiä, joista ”Where Is Your God Now?” toimi livenäkin sen verran murskaavasti, ettei ole mikään ihme jos tämä kappale jää pysyväksi Unleashed-keikkaklassikoksi. Soundit olivat ehkä viikonlopun parhaimmat, kitaroiden ja basson vakuuttavan yhdistelmän jyrätessä. Hedlundin lisäksi esiin on nostettava soolokitaristi Fredik Folkare, joka todella loisti osoittaen taitavaa soittimen hallintaa ja nostaen biisien rankkuutta omalta osaltaan vielä pykälän lisää.
Unleashedin kappalearsenaali toimi erittäin hyvin livetilanteessa ja vanhat 1990-luvun ”If They Had Eyes” sekä ”The Longships Are Coming” tuntuivat saavan aivan uuden nosteen siipiensä alle SteelFestin lavalla ja kylmenevässä yössä kärvistelevä yleisö sai niistä lämpöä ja energiaa. Poimintoja otettiin lähes koko uran varrelta ja ilta päättyi pitin pyöriessä raikaavaan ”Hammer Battallion Unleashed” yhteislauluun. Aikataulua noudattaen tasan puolelta öin soitto ulkona loppui.
Perjantai-illan pääesiintyjä Dark Funeral jäi omista aikataulullisista seikoista näkemättä, mutta paikalla olleiden kommentit vaihtuivat ylistyksistä pettymyksiin totuuden ollessa varmasti jossain siellä välissä.
Lauantai 16.5
Toisena festaripäivänä saavuimme ajoissa paikalle tarkistamaan Torture Killerin livekunnon kahden vuoden keikkatauon jälkeen. Pikaisella vilkaisulla kansaa vaikutti olevan hieman vähemmän verrattuna edelliseen päivään ja lauantain aikana ne vähäisetkin jonot olivat loppuun saakka selvästi lyhempiä. Pisin odotusaika lienee ollut paitakojulla, jossa Dead Congregationin huppari saatiin käsiin noin viiden minuutin seisoskelun jälkeen. Edellisen päivän tapaan päälavan loppupuolen esiintyjien myyntituotteet ilmestyivät tarjolle vasta myöhemmin illalla.
Torture Killer on pitänyt taukoa esiintymisistä, mutta siitä ei ollut merkkiäkään kun keikka lähti käyntiin. Noin puolen tunnin settilista tuntui harmittavan lyhyeltä, mutta sitäkin paremmalta. Soundillisesti Torture Killer kuulosti juuri niin hyvältä kuin yhtyeeltä saattoikin odottaa. Phobia-levyn kappaleet potkivat kuulijoita kasvoihin ja mosh-pit pyöri tasaiseen tahtiin. Taas tuli todistettua se, että Torture Killer on ehdoton livebändi, joka klubi-olosuhteissa pistää vieläkin kovemman vaihteen silmään. Settilistan parhaimmistoa olivat” Written In Blood” sekä takuuvarma livebiisi ”I Bathe In Their Blood”. Pessi Haltsonen murisi vakuuttavasti, eikä muidenkaan jäsenien soittokuntoa voinut ruosteiseksi sanoa.
Black metal yhtye Sargeist meuhasi omaan tyyliinsä varsin vakuuttavasti. Jälleen kerran paikan akustiikka teki kuuntelemisen vaikeaksi, mutta paikkaa vaihtamalla elämys nousi lähelle yhtyeen asettamaa tasoa. Tästä jatkettiinkin suoraan ulkolavalle, missä Sotajumala teroitteli kirveitään. Mynnin johdolla bändi veti ammattimiesten otteella keikkansa läpi. Sotajumala ei jostain syystä jaksanut tällä kertaa sen suuremmin innostaa, joten keikkaa seurattiin herrasmiesmäisesti vähän kauempaa.
Yksi lauantain mielenkiintoisimmista vieraista oli kreikkalainen Dead Congregation. Yhtyeen kaksi täyspitkää ovat sen verran kovia tekeleitä, joten odotukset olivat korkealla. Kreikan kuolonmetallin lähettiläät esiintyivät nöyrästi ja tahkosivat koko setin edestä semmoista voimaa mitä harvoin suomen mantereella nähdään. Ainoa asia mikä jäi harmittamaan oli aavistuksen tasapaksut soundit. Keikan alun olimme aivan lavan edessä, missä tämän huomasi parhaiten. Vaikka kitarat eivät viiltäneetkään niin terävästi kuin odottaa saattoi, niin Dead Congregation vastasi yhdestä festareiden parhaimmasta keikoista. Setin viimeinen biisi ”Teeth into Red” veti niskat täysin jumiin ja pitissä kävi taas kuhina.
Steelfestin kruunasi yksi death metallin legendaarisimmista yhtyeistä; Hollannin ylpeys Asphyx. ”Vermin” potkaisi shown käyntiin erinomaisesti. Alusta lähtien bändi ai antanut armoa vaan takoi rautaisella ammattitaidolla biisit perille ja yleisö oli liekeissä. Keulamies Martin Van Drunen vaikutti olevan erittäin hyvällä tuulella tarinoiden yleisölle kappaleiden välissä, kehuen useaan otteeseen suomalaista lonkeroa ja lopuksi omistaen päätöskappaleen ”Last One On Earth” itseoikeutetusti äskettäin kuolleelle blueslegendalle B.B. Kingille sekä Ronnie James Diolle, jonka kuolemasta tuli keikkapäivänä kuluneeksi tasan viisi vuotta.
Settilistasta ei juuri valittamista ole, joskin tunnin soittoaika tuntui jälleen valitettavan lyhyeltä. Uudemmasta materiaalista loistava ”We Doom You To Death,” vastustamattoman pääriffinsä kera niskoja koetellut ”Scorbutics” sekä murskaava ”Death The Brutal Way” toimivat hienosti vanhojen klassikoiden ”MS Bismarck” sekä ”Asphyx (Forgotten War)” rinnalla. Asphyxin voima livetilanteessakin ovat vahvat sovitukset, jotka pitävät mielenkiinnon yllä ja tempaavat yleisön mukaansa, laadukas soittotaito sekä tietenkin Van Drunenin omaleimainen laulutyyli, joka jaksaa aina säväyttää.
Soundit olivat pääesiintyjällä jälleen kerran ensiluokkaiset, mikä jonkin verran ihmetytti Metalliluolan toimitusta. Lähinnä pohdimme, miten samalla lavalla päivän aikana esiintyvillä bändeillä oli noinkin suuret erot äänimaailmassa. Yhdelläkin kitaralla Asphyx vyörytti sellaista äänivallia, että yleisö tempautui väkisin mukaan suvantovaiheissakin. Myös perustajajäsenen Bob Bagchusin rummuissa korvannut Stefan Hüskens hoiti homman paremmin kuin vakuuttavasti. Bändi päätti festivaalit osaltamme jokseenkin täydellisellä tavalla. Kuten edellisenä ilta aikataulu ei antanut myöden viimeisen esiintyjän eli sisäpuolella konsertoineen Nokturnal Mortumin seuraamiseen.
Kokonaisuutena ei voi kuin kiitellä SteelFestin järjestelyjä ja festareiden yleistä tunnelmaa. Ruuhkia ei ollut missään vaiheessa, sää lievää kylmyyttä lukuun ottamatta oli tapahtumalle suosiollinen, istumaan pääsi aina kun siltä tuntui ja sisätiloista pääsi nopeasti hakemaan lämpöä ja uutta virtaa koneeseen. WC- ja tarjoilupuoli toimi myös kokonaisuutena mukavasti. Ruokaa ja juomaa oli yleiseen festarilinjaan nähden hyvin monipuolisesti. Mikäli bänditarjonta säilyy mielenkiintoisena, tulee Metalliluola olemaan paikalla varmasti myös tulevaisuudessa.
Raportti ja kuvat: Juha Karvonen & Ville Krannila
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
