SkiZma – Unfairytales (2022)

MAINOS:




SkiZma on Kuhmosta tuleva progressiivista metallia soittava yhtye ja elokuussa ilmestynyt ”Unfairytales” on heidän kolmas albuminsa. Vuonna 2018 julkaistu ”Anthrovoid” oli mielenkiintoinen, mutta lopulta hieman harmaaksi jäänyt kokonaisuus. On siis jännittävä kuulla, mitä bändi on saanut aikaan neljässä vuodessa.

Heti alkuun varoituksen sana. Mikäli levyltä odottaa progressiivista ilmaisua tarttuvimmillaan, kannattaa siirtyä seuraavaan kohteeseen. ”Unfairytales” ei nimittäin ole helppo kokonaisuus ja vaatii paljon tutustumista avautuakseen.

Biiseissä on joitain suoraviivaisempia osia, mutta pääsääntöisesti koukut uivat syvällä. Jopa liian syvällä hieman suoraviivaisemman musiikin ystävien näkökulmasta. Tästä huolimatta työn jälki on ammattimaista ja erityisesti laulupuoli (niin puhdas kuin örinä) on osaavasti toteutettu.

Yhtye parantaa edelliseen albumiinsa nähden, mutta kuten alussa todettiin, helppo levy tämä ei ole. Kokonaisuudesta saavat varmasti enemmän irti ne, jotka nauttivat metallinsa progressiivisen haastavana sekä runsaasti sulattelua vaativana. Muille suoritus jää elämään lähinnä ok-tason tekeleenä.

7-/10

Miika Manninen

1. Heads Of Tales
2. Slot Machine
3. Anomalines
4. Division
5. Paradigm Flip
6. Unfortuneteller
7. The Odds
8. The Invisible Sleight Of Hand
9. Misdealer

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.