Silver Bullet – Shadowfall (2023)

MAINOS:




Kotimainen voimametalliryhmä Silver Bullet julkaisi odotetun kolmosalbuminsa pahaenteisesti perjantaina 13. päivä. Edeltäjä ”Mooncult” näki päivänvalon vuonna 2019 ja bändissä ehti tapahtua tällä välillä muutos laulajan tontilla. Nils Nordlingin saappaita täyttämään löytyi Uruguaysta kotoisin oleva Bruno Proveschi.

Uutta ”Shadowfall”-täyspitkää pohjustettiin maukkailla ennakkoherkuilla ja odotukset kasvoivat suuriksi. Edelliset kaksi albumia (”Screamworks” ja ”Mooncult”) olivat molemmat hyviä, mutta niistä jäi sellainen maku, ettei vielä kuultu Silver Bulletia täydessä potentiaalissa. Ennakkomaistiaisten perusteella nyt jos koskaan olisi mahdollista iskeä pöytään kova levy, joka voisi olla odotusten arvoinen.

Silver Bullet tarjoaa uuden musiikkinsa mahtipontisena, jylhänä ja hyvin tehtynä kuten aiemmin. Tällä kertaa kaikki osa-alueet pysyvät nätisti aisoissa, eikä erityisesti mainittu mahtipontisuus mene yli. Liian usein tässä genressä biisit pumpataan ääriään myöten täyteen ja tällöin hukkuvat punainen lanka sekä musiikin sielukkuus. Tämä sudenkuoppa vältetään mainiosti ja sävellykset pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.

”Shadowfall” on vahva kokonaisuus, josta on vaikea nostaa esiin yksittäisiä kappaleita. Levy pitää otteessaan kuuntelukerta kuuntelukerralta, eikä 10 biisin joukkoon ole laskettu skipattavia fillereitä. Toisaalta mitään Gamma RaynRebellion In Dreamlandin” tai Blind GuardianinWelcome To Dyingin” kaltaisia klassikkohittejä ei löydy, mutta ”Shadowfall” pärjää mainiosti tällaisenaan.

Kyseessä on nimenomaan vahva kokonaisuus, jonka kuuntele mielellään kerralla alusta loppuun yhä uudestaan. Toki tarttuvuutta löytyy myös yksittäisistä hetkistä, sillä esimerkiksi päätösraita ”The Thirteen Nailsin” kertosäettä on vaikea olla unohtamatta, ”The Ones To Fallin” lennokkaista melodioista ei voi olla pitämättä tai ”… And Then Comes Oblivionin” tunnelmoivampaan lähestymistapaan on vaikea olla sulamatta osaksi.

Silver Bullet tekee kolmannella levyllään kovan tempun ja lyö molemmat aiemmat teoksensa. Bändi on tehnyt laadukkaan albumin, joka tulee kestämään aikaa ja tulee olemaan virstanpylväs Silver Bulletin uralla, josta ei ole helppoa laittaa paremmaksi. Kyseessä on ehdottomasti mm. The Lightbringer Of SwedeninThe New World Orderin” ohella yksi alkuvuoden kovimmista power metal-albumeista. Tsekatkaa tämä!

8½/10

Miika Manninen

1. Overture To Armageddon
2. Shadow Of A Curse
3. The Ones To Fall
4. Creatures Of The Night
5. Soul Reaver
6. …And Then Comes Oblivion
7. Nighthunter
8. Dusk Of Dawn
9. Falling Down
10. The Thirteen Nails

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.