Scorpions oli vuonna 1993 ehtinyt urallaan siihen pisteeseen, että yhdessä supertuottaja Bruce Fairbairnin (AC/DC, Aerosmith, Bon Jovi) työstetty ”Face The Heat” oli tämän Hannoverin ylpeyden studioalbumi nro 12. Levy täyttää komeat 30 vuotta, joten otetaan se uudelleen syyniin.
Ennen ”Face The Heatia” Skorppareita kohtasi kokoonpanomuutos, sillä pitkäaikainen basisti Francis Buchholz jätti bändin ja tilalle tuli Ralph Rieckermann. Lisää muutoksia oli näköpiirissä, sillä Buchholzin tavoin lähes 20 vuotta riveissä vaikuttanut rumpali Hermann Rarebell hyppäsi pois Scorpions-laivasta vuonna 1995 ja korvaajaksi saatiin James Kottak.
Levyn julkaisun aikaan elettiin musiikkimaailmassa grungen ja vaihtoehtorockin kulta-aikaa. Tähän muuttuneeseen maailmaan pyrki myös Scorpions sopeutumaan parhaansa mukaan. Avausbiisiksi valikoitui kokonaisuuden paras ja raskain biisi ”Alien Nation”, joka oli synkintä ja raskainta Scorpionsia miesmuistiin. Kappale on komea avaus ja en voi välttyä ajatukselta, voi kun Scorpions olisi pitänyt tallan pohjassa ja tehnyt vastaavaa kamaa koko levyllisen.
Näin ei käynyt. ”No Pain No Gain” on geneerinen kasarirokkari, jonka voisi kuvitella hyvin tusina-toimintaleffan soundtrackille tai futisjoukkueen kannatuslauluksi. ”Someone To Touch” petraa tästä ollen kuin suora muistutus bändin 1980-luvun materiaalista, valitettavasti vain albumiraita-tasolla.
”Under The Same Sun” on kuin jättihitti ”Wind Of Change” -part II, siis rauhaa ja rakkautta maailmaan. Valitettavasti biisi on pakonomainen balladi, joka ei saa suuntaamaan rauhanmarssille. ”Unholy Alliance” on rankempi rokkari, joka kärsii pienestä päämäärättömyydestä rumpukomppien osalta.
Jos jotain Scorpions osaa, se on balladit. ”Under The Same Sun” ei osunut maaliin, mutta tilanne on toinen ”Womanin” osalta. Klaus Meine laulaa komeasti ja Matthias Jabsin vakuuttavat, blues-henkiset Stratocaster-lickit ovat hienoa kuultavaa.
”Hate To Be Nice” on jälleen muistutus Scorpionsin 1980-luvun materiaalista ja mikä siinä, biisi on mukiinmenevä. ”Taxman Woman” on nopea rokkari, joka ei innosta. Valitettavasti samaa voidaan sanoa ”Ship Of Fools”- ”Nightmare Avenue” -kaksikosta. Raskaampaa otetta yritetään tarjota, mutta päämäärättömyys tuntuu vaivaavan bändiä. Levyn päättävä balladi ”Lonely Nights” on selkeä tason nosto, mutta ei pärjää bändin klassikkoslovareille. Joissain versioissa samaan raitaan on upotettu kammottava tulkinta Elviksen hitistä ”His Latest Flame”.
”Face The Heat” on asiallinen levy, joka kärsii siitä, ettei Scorpions ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Halutaan miellyttää vanhoja faneja, mutta samalla halutaan sopeutua valtavirtaan. Lopputulos on sekava ja päämäärätön levy, joka on kuitenkin tuotannon ja yhtyeen esityksen osalta paikoitellen asiallista kuunneltavaa. Ei tämän tason ammattimiehet roskaa päästä käsistään. Albumille on päätynyt yksi todellinen ässä, eli ”Alien Nation”, joten siitä plussa numeron perään.
6+/10
Ilkka Järvenpää
1. Alien Nation
2. No Pain No Gain
3. Someone To Touch
4. Under The Same Sun
5. Unholy Alliance
6. Woman
7. Hate To Be Nice
8. Taxman Woman
9. Nightmare Avenue
10. Lonely Nights
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}