Brittiheavyn veteraani Saxon aloitti renessanssikautensa 1990-luvun puolivälissä. Metallin synkällä kaudella uransa alusta lähtien epätasaisista kokonaisuuksista kärsinyt bändi ryhdistäytyi merkittävästi ja alkoi suoltaa kiitettävän tason pitkäsoittoja, joissa kokonaisuus ei painottunut ainoastaan parin johtotähden varaan, vaan laatu kantoi alusta loppuun saakka.
Vuoden 2001 ”Killing Ground” oli väkevä suoritus ja seuranneella kiertueella Saxon iskussa. Muutama vuosi myöhemmin kauppoihin saapunut “Lionheart” sai nimensä legendaariselta keskiajan ristiretkien kuninkaalta ja tuossa kohtaa kokoonpanossa oli tapahtunut muutos. Rumpalina vuodesta 1998 toiminut saksalainen Fritz Randow oli jättänyt bändin samana vuonna, ja hänen edeltäjänsä, yhtyeen pitkäaikaisin kannuttaja Nigel Glockler palasi pysyvästi kehiin vuonna 2005, sementoiden kokoonpanon pysyväksi aina pari vuotta sitten tapahtuneeseen kitaristi Paul Quinnin poistumiseen saakka. Välissä Stratovariuksessa vaikuttava Jörg Michael esitti ”Lionheart”-albumin rumpuosuudet.
Tuottajaksi saatiin samalla tavalla tekijänimi, Helloweenin parasta antia 2000-luvun vaihteessa tarjonnut Charlie Bauernfeind, ja nauhoitukset tehtiin Lincolnshiren Bostonissa. Lopputulos on onnistunut ja hyvin linjassa koko tämän vuosituhannen Saxon-tuotannon kanssa.
Albumi avataan huippukovalla biisikolmikolla. ”Witchfinder General” on perinteinen Saxon-vauhtiraita, ja tässä kohtaa perinteisellä tarkoitetaan raskaampaa sekä repivämpää sovitusta, ilman keulamies Biff Byfordin turhaa viheltelyä. Mathew Hopkinsin 1600-luvun noitavainometodeista on tehty kappaleita usean artistin toimesta, ja on vaikea pistää paremmaksi Cathedralin vuoden 1995 tulkinnasta. Tästä huolimatta Biff repii keuhkoistaan kitaristien riffitulituksen saattelemana niin energisen äänivallin, ettei kuulija voi olla tempautumatta mukaan.
”Man And Machine” jatkaa vielä raskaammissa tunnelmissa, ja nyt esiin nousee takuuvarma Jörg Michaelin suoritus. Michaelin soundi ei ole aivan yhtä keskiössä kuin 1990-luvun Running Wild– ja Stratovarius-levyillä, mutta mies osaa työnsä vakuuttavasti tuoden sovituksiin merkittävällä tavalla jykevyyttä.
Lyhyen intron jälkeen kelttiläistä tunnelmaa perinteiseen heavy metalliin erinomaisesti yhdistävä nimikappale “Lionheart” pyyhkii 20 vuoden takaisella sukulaisellaan ”Crusader” lattiaa. Kyseessä on yksi Saxonin uran parhaista esityksistä, joka harmillisesti on sivuutettu livekeikoilla vuoden 2019 jälkeen. Myös muut levyn biisit ovat loistaneet viime vuosina poissaolollaan, vaikka alkuperäisellä kiertueella niistä lähes jokainen kuultiin.
Kuten usein Saxonin kohdalla, Englannin ja muiden maanosien historiasta inspiraatiota ammentavat tarinat saavat lukemaan Biffin sanoituksia erilaisella mielenkiinnolla. Folkmaisia sävyjä sisältävä ”Jack Tars” johdattaa ”English Man ’o’ War” -anthemiin, joka jälleen seilaa kelttiläisillä aalloilla vahvan riffin sekä Michaelin rumputulituksen tukemana.
Melodisempi ”Beyond The Grave” valikoitui ei yllätyksettä albumin singleksi ja videoksi. Biisissä Biff luotaa kuoleman jälkeisen elämän saloja, kun taas ”To Live By The Sword” peilaa samurain elämäntapaa. Biff todella koettelee äänijänteitään useassa kohtaa, ja Quinn sekä Doug Scarratt varsinaisesti omaa osaamistaan korostamatta maalaavat kitaroillaan hienoja maisemia.
”Lionheart” on peruselementiltään erinomainen metallilevy, joka jälleen kerran vahvistaa Saxonin uran alun ja viime vuosien väliin sijoittuneen kultakauden asemaa. Bändi nautti myös tuolloin uudella tavalla arvostusta, joka on jatkunut näihin päiviin saakka.
Musiikillinen noste kantoi vielä seuraavan levyn ”The Inner Sanctum” läpi, mutta sen jälkeen Saxonin vauhti on uuden materiaalin osalta paria poikkeusta lukuunottamatta hyytynyt. Tuoreilla pitkäsoitoilla on ollut hetkensä, mutta bändi on turhan usein lähtenyt tavoittelemaan 1980-luvun alun rock-henkeä ja ”Wheels Of Steelin” toistoa, kun parempana vaihtoehtona olisi ollut pysyminen metallin teräksenkirkkaalla tiellä.
”Lionheartin” brittiläisen mytologian aarrearkusta ammennetut hetket herättävät joka tapauksessa mielenkiintoisia ajatuksia raskaammasta versiosta Ten-yhtyeestä. Jos albumi ei ole tuttu, vahva suositus tarkistaa tämä moderni klassikko.
9/10
Ville Krannila
1.Witchfinder General
2.Man And Machine
3.The Return
4.Lionheart
5.Beyond The Grave
6.Justice
7.To Live By The Sword
8.Jack Tars
9.English Man ´O´ War
10.Searching For Atlantis
11.Flying On The Edge
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}