Seitsemänteen albumiin tultaessa Saxon oli onnistunut lyömään itsensä läpi brittiläisen uuden aallon hevibändinä ja yhtyeen 1980-luvun alun jälki levyrintamalla oli murhaavaa. ”Wheels Of Steel” (1980), ”Strong Arm Of The Law” (1980) sekä ”Denim And Leather” (1981) oli sellainen tripla, jolle oli hyvä lähteä rakentamaan jatkoa.
Julkaisuvauhti oli tuohon aikaan albumi per vuosi, ellei tiheämpi ja Saxon onnistui tekemään kelpo levyjä yksi toisensa jälkeen. Vuoteen 1985 tultaessa metallimaailmassa puhalsivat jo uudet tuulet. Hair metal ja kevyempi soundimaailma oli päivän sana ja tähän kelkkaan Saxon hyppäsi.
Tämä ei ollut hyvä juttu kun ajattelee ”Innocence Is No Excusen” soundimaailmaa. Vaikka LP:llä on kelpo biisejä, ne kärsivät levyn tuotannosta. Erityisesti rumpusoundit ovat läiskyvät ja sähköiset. Ne on myös miksattu yllättävän ylös. Vokalisti Biff Byford on todennut yhtyeen kadottaneen osan identiteetistään tämän levyn myötä.
Kuten sanottua, hyviä biisejä on mukana. Heti albumin avaava ”Rockin’ Again” on vahva ja jylhä avaus, jonka komea laulumelodia saa odottamaan kokonaisuudelta hyvää. Harmi vain, että sen jälkeen mennään pop-suohon, jota kappaleet ”Call Of The Wild” ja ”Back On The Streets” edustavat. Biisit voisivat kuulua Bon Jovin tai vastaavan tukkahevibändin levyille, mutta Saxonin esittäminä ne kuulostavat oudoilta.
Onneksi ”Devil Rides Out” rokkaa tykimmin ja synkemmin (mikäli se tällä levyllä on mahdollista) nostaen toiveita loppualbumia ajatellen. Seuraavana tuleva ”Rock’n’Roll Gypsy” on ripeä vetäisy, joka toimii hienosti ja kaiken kaikkiaan A-puolesta selvitään vielä kuivin jaloin.
B-puolen kärkeen lyödään kokonaisuuden paras raita ”Broken Heroes,” joka on kaikessa komeudessaan loistava. Tätä biisiä on tullut soitettua vuosien varrella kotona niin usein, etteivät karmeat soundit häiritse ja niihin on tottunut.
Harmi vain, ettei taso säily tämän pidemmälle, vaan kasarimylly laitetaan pyörimään taas toden teolla. ”Gonna Shout” ja ”Everybody Up” ovat tyhjänpäiväisiä kappaleita, mistä ei muistijälkiä jää ja mielessä käy kannattaako tätä edes kuunnella loppuun.
Sähkörumpujen lätinä täyttää myös seuraavana tulevan ”Raise Some Hellin” äänimaiseman, mutta tässä on sentään jotain vanhalta kunnon Saxonilta kuulostavaa – kun vain unohtaa kaiken maailman efektit ja kilkkeet, mitä biisiin on kylvetty enemmän kuin tohtori määrää.
Seuraavaksi lyödään pesään lisää vauhtia ja kierroksia. ”Give It Everything You’ve Got” tuo jollain tavalla mieleen edellisen albumin ”Crusaderin”. Tuplabassarikomppi ja kertosäehokema toimivat oudolla tavalla, vaikka melodia ei häikäise. Kyseessä on rivakampi ja ennen kaikkea rokimpi veisu kaiken kasarihömpän jälkeen. Ja siihen albumi sitten päättyy. Olo on kusetettu.
Pikkupoikana tätä levyä tuli fanitettua kympillä, mutta nyt joutuu tunnustamaan karun faktan. Muutama hieno biisi ei hyvää albumia tee ja Saxonin katalogissa ”Innocence Is No Excuse” jää sinne viimeiseen kolmannekseen. Hyvin harvoin tämä enää tulee soittimeen kaivettua. En tiedä olisiko rouheampi soundimaailma pelastanut kappalekavalkadia, tuskin. Siedettävämmän se siitä olisi tehnyt, mutta ei paljon muuta.
Vanhempi metalliväki taatusti tietää bändin ”kovat luut”, mutta nuorisolle tiedoksi, että Saxon tekee edelleen heavya ja vereviä julkaisuja on tullut aivan viime vuosina ja erityisesti tällä vuosituhannella. Kokeilkaa esimerkiksi vuoden 2007 ”The Inner Sanctumia”, jos ette usko. Siinä on kiekko, jolle kannattaa antaa kuuntelukerta toisensa perään.
6½/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.Rockin’ Again
2.Call Of The Wild
3.Back On The Streets
4.Devil Rides Out
5.Rock’n’Roll Gypsy
6.Broken Heroes
7.Gonna Shout
8.Everybody Up
9.Raise Some Hell
10.Give It Everything You’ve Got
Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.
 Metalliluolan arvio, Tomi Nousiainen-Gunnar.){kind=link}