Sanctuary (USA): Helsingin-keikka siirtyy noin vuodella

Amerikkalainen thrash metal -legenda Suomeen vuonna 2022.

Kuva: SANCTUARY
MAINOS:



Tiedote 26.7.2021

Sanctuary soittaa Helsingin On the Rocksissa tiistaina 30. elokuuta 2022.

Yhdysvaltalaisen Sanctuary-yhtyeen keikka Suomessa siirtyy vajaalla vuodella ja raikaa kesän 2022 lopulla Helsingissä. Samana iltana soittaa myös progressiivinen metallipumppu Halcyon Way.
Sanctuary perustettiin Seattlessa vuonna 1985. Yhtyeen debyyttialbumi Refuge Denied ilmestyi vuonna 1987. Levyn tuotti Megadethin Dave Mustaine. Kiertueet Megadethin ja muiden sen ajan metallisuuruuksien kanssa nostivat Sanctuaryn vahvaan rynnistykseen, joka kuitenkin stoppasi yhtyeen sisäisiin erimielisyyksiin vuonna 1991. Sitä ennen Sanctuary oli ehtinyt julkaista albumin Into the Mirror Black.

Sanctuary kokoontui uudelleen alkuperäiskokoonpanossaan vuonna 2010. Sen jälkeen bändiltä on ilmestynyt kolme albumia, joista Transmutation-pitkäsoitto on vuodelta 2020.

Suomeen saapuvassa kokoonpanossa on mukana kaksi alkuperäisjäsentä: kitaristi Lenny Rutledge ja rumpali Dave Budbill. Vuonna 2017 kuolleen laulaja Warrel Danen tilalla ääntelee myös Witherfallin keulasta tuttu Joseph Michael ja bassoa Sanctuaryssä soittaa George Hernandez. Toista kitaraa kiertueella kurittaa Joey Conception.

Into the Mirror Black -albumin kolmekymmentävuotisjuhla lähettää Sanctuaryn kiertueelle ympäri maailman ja osansa siitä saa myös Suomi. Vuoden 2022 elokuussa Helsingissä kuullaan ja nähdään, millaisen siivun Seattlen rujoa rockmaaperää Sanctuary tuo mukanaan.

www.sanctuaryofficial.com

www.halcyonway.com
rocks.fi
nem.fi

ti 30.8.2022
Helsinki, On the Rocks
SANCTUARY (USA)
support: HALCYON WAY (USA)
“Into the Mirror Black 30th Anniversary Tour”
liput: 25,50 e (Tiketti), 28 e ovelta

– 28.9.2021 keikalle hankitut liput kelpaavat sellaisinaan uutena päivänä
– palauta lippuja 26.9.2021 asti: www.tiketti.fi/palautalippuja

Lähde: Nem Agency Oy

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.