Gibsonille oma levy-yhtiö, ensimmäinen julkaisu on Slash featuring Myles Kennedy and The Conspirators -kokoonpanon albumi

Kuva: Slash featuring Myles Kennedy and The Conspirators
MAINOS:



Tiedote 27.7.2021

Legendaarinen, jo 127-vuotias yhdysvaltalainen kitaramerkki Gibson on perustanut oman levymerkkinsä Gibson Recordsin. Nashvillessä päämajaansa pitävä yhtiö toimii yhteistyössä BMG-levy-yhtiön kanssa. Levy-yhtiö on luonnollinen jatke sille artistien, fanien ja yrityksen väliselle kehitystyölle, jota Gibson on tehnyt viimeisimmän kahden ja puolen vuoden aikana. Upeiden artistien ja laatukitaroiden lisäksi Gibsonin nimeen voi liittää muun muassa käsitteet Gibson Artist Collections, Gibson TV, the Gibson App, Gibson Generation Group (G3), Gibson Gives sekä vastikään avautuneen Gibson Garagen Nashvillessä.

Gibson on ollut mukana koko äänitetyn musiikkihistorian käänteissä inspiroiden uusia sukupolvia, ja nyt Gibson Records jatkaa tätä työtä Gibson-artistien kanssa kokonaisvaltaisesti myös äänitetuotannon puolella, tuoden uutta kitaravetoista musiikkia kuultavaksi – genrestä tai maailman kolkasta riippumatta.

“Levy-yhtiön lanseeraaminen artisteillemme on luonnollinen jatke 127-vuotiseen historiaamme. Gibson Records tekee työtä Gibson-artistien kanssa hyvässä yhteishengessä”, Gibson Brandsin brändijohtaja Cesar Gueikian kertoo ja jatkaa: “Gibson Records pitää meidän kaikkien fokuksen Gibsonilla niissä asioissa, jotka ovat ensisijaisia ja liittyvät musiikkiin. Olemme innoissamme tästä lanseerauksesta, yhteistyöstämme BMG:n kanssa ja siitä, että Slash on ensimmäinen kiinnittämämme artisti.”

“On kunnia olla uuden Gibson Recordsin ensimmäinen artisti. Tämä on ehdottomasti yhteisen matkamme huippukohta, ja koska olen työskennellyt niin pitkään tiiviisti Gibsonin kanssa, tiedän, että tämä levy-yhtiö tukee artistiensa luovuutta. Ei vain minun, vaan kaikkien, joiden kanssa he tulevat työskentelemään. Se on täydellistä”, Slash kommentoi.

Slashin pitkäaikainen manageri Jeff Warner Revelation Managementista kommentoi:

“Yhteistyö Gibson Recordsin ja BMG:n kanssa edustaa jännittävää ja ainutlaatuista mahdollisuutta tutkia uusia ideoita ja levyn markkinoimismahdollisuuksia. Tämä osoittaa myös todellista sitoutumista Gibsonilta artisteja kohtaan ja toimi mallina tuleviin julkaisuihin. Cesarin ja Gibsonin tiimin kanssa työskentely on tuonut raikasta lähestymistä siihen, miten voimme tukea albumin julkaisua.”

Myös BMG New Yorkin ja Los Angelesin Repertoire and Marketing -osaston johtaja Thomas Scherer onnittelee Gibsonia uudesta aluevaltauksesta ja on ylpeä yhteistyöstä Gibson Recordsin kanssa.

“Tämä on täydellinen kahden kansainvälisen brändin liitto ja vertaansa vailla oleva kunnianosoitus, joka palvelee ikonisten artistien luovia tarpeita. Olemme innoissamme saadessamme olla Slashin ja Myles Kennedyn sekä The Conspiratorsin uuden albumin maailmanlaajuinen partneri.”


GIBSON.COM | TWITTER | INSTAGRAM | FACEBOOK | GIBSON TV

SLASHONLINE.COM | FACEBOOK | TWITTER | SPOTIFY | INSTAGRAM | YOUTUBE

BMG.COM

 


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Slash featuring Myles Kennedy and The Conspirators

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.