Rumpali Vesa Ranta julkaisee Agony Walk Sentenced-kuvakirjan syyskuussa

Tiedote 22.3.2019

Oululainen valokuvaaja ja myös The Man Eating Tree –yhtyeessä joitakin vuosia vaikuttanut Vesa Ranta julkaisee syyskuussa Sentenced-aiheisen kuvateoksen.

AGONY WALK – On the road with Sentenced on ainutlaatuinen kuvateos bändistä, joka rakasti keikkoja mutta vihasi kiertueita.

Sentencedin rumpali Vesa Ranta tallensi valokuviin yhtyeen arkea kiertueilla vuosina 1995–2003, jolloin bändi kiersi aktiivisimmin maailmalla. Kirja kertoo kuvilla yhtyeen tarinaa ja päästää katselijan todistamaan tilanteita, jotka eivät muutoin näkyneet fanikansalle.

Ranta opiskeli valokuvaajaksi jo yhtyeen elinaikana. Häneltä on aiemmin julkaistu kirjat Lottovoittajien pöydässä – Tarinoita köyhyysrajan takaa (Like 2017) ja Botnia-palkittu Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä (Like 2018). Lottovoittajien pöydässä -teoksen Ranta teki yhdessa Katariina Vuoren kanssa ja Reunalla-teoksen yhdessä Jenni Räinän kanssa.

AGONY WALK – On the road with Sentenced on Rannan ensimmäinen puhdas kuvateos. Kirja sisältää esipuheen suomeksi, englanniksi ja saksaksi.

Ranta kuvaa kirjaa seuraavasti:

Tämä on henkilökohtainen kuvallinen testamenttini yhtyeemme matkasta. Läpikäydessäni kuva-arkistojani tajusin, että nämä kuvat ansaitsevat elämän muuallakin kuin pölyttyvissä negataskuissani. Uskon, että kirja antaa jotain niille ihmisille, jotka ovat uskollisesti bändimme matkaa seuranneet. Nämä kuvat auttavat ymmärtämään sitä, millaista oli kiertää yhtyeemme kanssa. Niihin on tallennettu pieni pala suomalaista rock-historiaa.

2.9.2019 julkaisun saava kirja on ennakkotilattavissa LevykauppaX:stä.

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän