Scars Of Solitude versioi Sentencedin ”Cross My Heart And Hope To Dien” uudella videolla

Kuva: Joni Laine

Tiedote 7.9.2019

Melodista metallia soittava keskisuomalainen Scars Of Solitude on julkaissut Oulun Hevimestassa 24.8.2019 taltioidun livevideon Sentencedin kappaleesta “Cross My Heart And Hope To Die”.

Vokalisti/kitaristi Tuomo Laulainen kertoo kappaleesta Metalliluolalle seuraavaa:

Oulussa keikkailu tuntuu kuin kävisi Sentencedin haudalla ja haluamme jokaisella reissulla kunnioittaa vainajaa, kun sille suunnalle satutaan. Itse asiassa meidän ensimmäinen keikka Oulussa oli aikanaan Rummers’ Clubilla, jonka takahuoneen varusteluun kuului käsittääkseni itse S-ryhmän käyttämä arkku heidän viimeiseltä rundiltaan! Eli pyhiinvaellukseksi se silloin meni.

Mitä tulee itse biisiin niin ’The Cold White Light’ on kyllä sellainen levy, josta on tullut paljon ammennettua, eikä toista tuollaista levyä varmasti koskaan tule vastaan. ’Cross My Heart and Hope to Die’ on itselle ehdottomasti suosikki Senareiden katalogista. Kun lähdettiin biisiä treeneissä testailemaan niin tuntui, että saatiin oikeanlainen tunnelataus ja flow tuohon meidän versiointiin, soolo istui omien sormien alle ja Lassin korkeat karjahtelut toimii loistavasti tuohon kertosäkeeseen! Ei siinä tarvinnut kauaa sitten miettiä. Keikalla vastaanotto oli mallia ”jätkät lähti vetämään isolla riskillä, mutta kyllä kannatti!”

Yhtyeen livekunnon voi tarkistaa seuraavaksi Jyväskylän Freetimessa 20.9.2019 yhdessä Trauma Fieldin kanssa.

Kokoonpano:
Vocals & Guitar: Tuomo Laulainen
Guitar: Jasper Ranta-Nilkku
Bass: Lassi Pollari
Drums: Niki Kuivakangas

https://www.facebook.com/ScarsofSolitudeFI/
https://spoti.fi/2BUfYW5
https://bit.ly/2XmJ0ah

Kuva: Joni Laine

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here