Tiedote 29.1.2020
Suomalainen rouhean rockin yhtye Rough Grind julkaisee debyyttialbuminsa ”Pieces Of Resistance” digitaalisesti kaikissa suoratoistopalveluissa 4. maaliskuuta 2020.
Rough Grindin musiikkia on kuvailtu hard rockin ja heavy metalin mielenkiintoiseksi yhdistelmäksi, jossa voi kuulla vanhan liiton vaikutteita. Yhtye on ehtinyt julkaista aiemmin kolme EP:tä: ”Son Of A Gun” (2014), ”Four For The Road” (2017) sekä ”Trouble Or Nothing” (2018).
Tulevan kokopitkän tunnelmiin päästään tutustumaan jo nyt selkärangattomia kiipijöitä päin näköä sivaltavalta singleltä ”Snakes And Ladders”.
Katso “Snakes And Ladders” -musiikkivideo:
Rough Grindin laulaja-basisti Sami kertoo:
Tuo biisi oli loppujen lopuksi aika luonteva lohkaisu sinkuksi, sillä siitä oikeastaan alkoi tämän nykyisen kokoonpanomme tarina.
”Trouble Or Nothing” -EP:n jälkeen yhtyeen toiseksi kitaristiksi pestattiin Arg, ja kuusikielistä kurittanut Sami palasi juurilleen basson varteen. Yhtyeen muut jäsenet ovat kitaristi Ville ja rumpali Killi.
Sami jatkaa:
Kyllä tuo muutos on tuonut aivan uudenlaista energiaa koko pumppuun. Uskomme, että se välittyy tulevalta levyltäkin. Arg ja Ville tuovat kitaroinnillaan biiseihimme loistavia rock-elementtejä, jotka täydentävät erinomaisesti Killin ja meikäläisen metallisempaa meuhkaamista.
Ja minä olen löytänyt jälleen sisäisen basistini muutaman vuoden jälkeen. Siis ihan positiivisessa mielessä.
Vaikka Rough Grindin äijillä on aina hymy herkässä ja pilke silmäkulmassa, ottaa miesten musiikki kovin sanoin kantaa nykymaailmaa riivaaviin epäoikeudenmukaisuuksiin. Vastapainoksi repertuaarista löytyy myös tunnelmallisia kappaleita, joissa mennään rohkeasti kohti ihmiselämän kipupisteitä. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii tulevan albumin toinen singlelohkaisu ”The Die Is Cast”, joka julkaistaan 19. helmikuuta.
Rough Grindin edelliset kaksi EP:tä saivat kohtuullisen hyvän vastaanoton maailmalla, ja niiden kappaleet ylsivät radioiden soittolistoille muiden muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Isossa-Britanniassa ja Saksassa.
Kuuntele single:
Spotify: https://spoti.fi/37C5KaG
Deezer: https://www.deezer.com/us/album/126939452
Tidal: https://listen.tidal.com/album/128492975
Apple Music: https://apple.co/2O5Hh68
Ennakkotallenna ”Pieces Of Resistance” -albumi
Kansitaide ja biisilista:
1 Snakes And Ladders
2 Corporate God
3 State of Play
4 Silver Greed
5 Overdue
6 Masquerade
7 The Die Is Cast
8 You Suck
9 Guardian Ghost
10 Only Fools Don’t Like Rock’n’roll
Albumin kansi Petri Damstén
Kokoonpano:
Sami – laulu & basso
Ville – kitara
Arg – kitara & taustalaulu
Killi – rummut
Linkit:
Kotisivu: http://www.roughgrind.net
Facebook: https://www.facebook.com/RoughGrindBand
Spotify: https://spoti.fi/2JLlvUW
Twitter: https://twitter.com/roughgrind
Promokuva: Petri Damstén
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.