Doom metal -yhtye Orbiterin debyytti-EP julkaistu: ”The Deluge”:n teemana ihmisluonto ja sen ristiriitaisuus.

Kuva: Pauli Boström
MAINOS:



Tiedote 29.1.2020

Helsinkiläinen Orbiter on julkaissut debyytti-EP:nsä ”The Deluge”. Neljän kappaleen EP:ltä lohkaistiin marraskuun lopussa ennakkosingle ”Bone To Earth,” joka noteerattiin myös kansainvälisissä julkaisuissa Saksassa, Espanjassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Yhtye nähdään levynjulkaisukeikalla Helsingin Lepakkomiehessä torstaina 6.2.2020.

Julkaisulla kuullaan raskaita riffejä, tunnelmallisempaa psykedeelistä leijailua, sekä pohdiskelevia sanoituksia. ”The Deluge”:n kappaleiden läpileikkaavana teemana on ihmisluonto ja sen ristiriitaisuus; ihmisten pyrkimys kohti viisautta uhkaa yhä uudelleen hukkua ahneuden aaltojen alle.

Orbiter sai viime huhtikuussa riveihinsä uuden vokalistin Carolin Kossin. Koss on saksalainen taiteilija, elokuvantekijä ja laulaja. Uusi EP sisältää aiemmin julkaisematonta materiaalia yhtyeen alkutaipaleelta sekä aivan tuoreita Kossin kanssa tehtyjä sävellyksiä, jotka viitoittavat tietä myös yhtyeen tulevaisuuteen.

”The Deluge”:n taiteellisena tuottajana on toiminut Johannes Susitaival, ja äänityksestä ja miksauksesta on vastannut Sakari Ikonen. EP:n on masteroinut Audiosiegen Brad Boatright, joka on alan tunnetuimpia masteroijia maailmanlaajuisesti.

Orbiter on perustettu vuodenvaihteessa 2014-2015. Yhtyeen vaikutteina ovat toimineet muun muassa genren kantaisä Black Sabbath, 1990-luvun stoner-bändit kuten Kyuss, sekä 2000-luvun uudemmat doom-yhtyeet. Lisäksi vaikutteita on ammennettu psykedeelisen ja progressiivisen rockin puolelta. Orbiterilta on aiemmin ilmestynyt omakustanteina kolme singleä, joista viimeisimpänä alkuvuodesta 2019 julkaistu ”Anthropocene”.

Keväälle varmistuneet keikat:

6.2. Lepakkomies, Helsinki
10.4. Ravintola Cactus, Helsinki

Kuuntele EP:

1. Bone to Earth
2. Astral Racer
3. Orchids
4. In Echoes

EP:n kansikuva: Zacharias Holmberg.

Orbiter:
Carolin Koss – Laulu
Alexander Meaney – Kitara
Jere Remes – Kitara
Tuomas Talka – Basso
Sami Heiniö – Rummut

https://www.facebook.com/orbiterconnection/

Kuva: Pauli Boström

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.