Puolalais-suomalaiselta Exlibrikseltä uusi musiikkivideo “Amorphous”

MAINOS:




Tiedote 6.1.2019

Vuonna 2018 neljännen studioalbuminsa ”Innertia” julkaissut voimametalliyhtye Exlibris on juuri laittanut linjoille uuden musiikkivideon ”Amorphous”-kappaleestaan.

Yhtyeen kotimainen laulaja Riku Turunen kommentoi videosta seuraavaa:

”Amorphous” oli ”Innertia”-levyn biiseistä niitä harvoja, jonka kuulin itse ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan vasta studiolla siinä vaiheessa kun alettiin äänittämään liidi-lauluja. Henkilökohtaisesti tämä kappale kolahti itselleni samantien. Oltiin saatu kertsiin ensimmäinen otto nauhoitettua, kun totesin itselleni äänityskopissa, että tästä on pakko tehdä vielä erillinen single-julkaisu.

Video on myös siinä mielessä taattua Exlibrisiä, että se noudattelee hyvin pitkälti samaa kaavaa kuin koko ”Innertia”-albumi; talkoovoimin ja mahdollisimman pitkälle itse tuotettua. Videolla näkyvät vanhat putkitelkkarit saimme lahjoituksena faneilta, ja saatiinpa sieltä myös castattua muutama tyyppi esiintymäänkin itse videolla. Ohjaukseen ja kuvaukseen käytettiin rahalla palkattua työvoimaa, mutta esimerkiksi lopullisen jälkikäsittelyn ja efektoinnin tusaili kitaristimme Daniel.

Sanonta ”ite kun tekee, saa niin hyvän kuin osaa” on siis ”Amorphous”-videossa vahvasti läsnä!

Katso uutuusvideo alta:

Metalliluolan arvion ”Innertia”-levystä saa lukuun linkistä.

https://www.facebook.com/exlibrisband/

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.