Power Metal –juhlaa: Stratovarius julkaisi “Destiny”-albumin 20 vuotta sitten.

MAINOS:




Stratovariuksen seitsemäs studiolevy ”Destiny” ilmestyi 20 vuotta sitten.

Kyseessä oli tuolloin kovassa nosteessa olleen power metal –yhtyeen kolmas levy klassisen ja tunnetuimman kokoonpanonsa kanssa. ”Destiny” edusti myös yhtyeen power metal –soundin huipentumaa. Levyn jälkeen yhtye tähtäsi vähitellen melodisemmalle ja progressivisemmalle suunnalle.

”Destiny” nousi Suomessa listaykköseksi ja levyltä lohkaistu videon saanut single ”S.O.S.” miltei toisti saman tempun yltäen top-3:een. Musiikkivideo pyöri ahkerasti kotimaan televisioruuduissa. ”Destiny” myi edeltäjänsä ”Visionsin” tavoin kultaa. Yhtyeen nousukiito oli merkittävä vain muutaman vuoden aikana erityisesti aikakauden vaikea raskaan musiikin tilanne huomioiden.

Nimikappale avaa levyn surumielisellä poikakuoron hienosti tulkitsemalla melodialla ja 10 minuuttia kestävänä ei ollut perinteisin levyn avaus. Kokonaisuus kuitenkin toimii loistavasti. Avauksen jälkeen “Playing With Fire”, “Rebel” sekä hitaampi “Anthem Of The World” ovat muita yhä tuoreilta ja voimakkailta kuulostavia kohokohtia. “No Turning Back” oli “S.O.S.” singlen B-puolena nopeinta materiaalia, vastaavaa kuulisi nyky-Stratovariukseltakin mielellään.

Levyn keskiössä on kuitenkin hidas veto, joka ei aina Stratovariuksen kohdalla ole merkittäviä hurraa huutoja nostattanut. ”4000 Rainy Nights” osuu kuitenkin tikkataulun keskelle. Balladissa on surumielisyyttä sekä tarttuvuutta, sekä jonkinlaista suomalaista melankolisuutta. Vuoden 1998 musiikillisessa maisemassa harvoin kuuli näin erinomaisia sävellyksiä. Bonuskappale ”Cold Winter Nights” ei sen sijaan ole balladi, mutta yksi yhtyeen parhaimmista ja vähällä huomioille jääneistä voimametallirykäisyistä. Eri uudelleenjulkaisuilla ja erikoispainoksilla on kuultu myös ”Dream With Me” sekä cover-versio Scorpionsin klassikosta ”Blackout”.

”Episoden” ja ”Visionsin” loistavuuden seuraaminen varsinkin kolmantena peräkkäisenä vuotena olisi ollut haastavaa kenelle tahansa, mutta ”Destinylla” Stratovarius tekee todella kovan suorituksen, joka nousee arvoonsa vasta myöhemmin ja aivan eri tavalla 20 vuotta myöhemmin kuuneltuna. Timo Tolkin studiossa luoma äänimaailma ja Mikko Karmilan taattu Finnvox-miksaus ovat kirkkaita ja hengittäviä, levy kuulostaa ajattomalta alkaen osuvasti sanoilla:

”The times are changing so fast”.

Teksti: Ville Krannila

Alla levyn kansitaidetta, ”S.O.S.” -musiikkivideo sekä videomaterialia Jyrki-ohjelmasta ja Tavastia-klubilta maaliskuulta 1999:

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.