Stratovarius – Visions (1997)

[three_fourth]Vuosi oli 1997 ja power metal rankassa nosteessa. Kotimainen Stratovarius porskutti yhtenä tyylisuunnan kaikkein suurimmista ja kauneimmista. Reilua vuotta aiemmin julkaistu ”Episode” oli antanut myrskyvaroituksen tulevasta ja pitkätukat ympäri Eurooppaa odottivat vesi kielellä sen seuraajaa sekä pohtivat samalla, pystyisikö bändi pistämään vieläkin paremmaksi.

Nämä levyjen keskinäiset paremmuudet toisiinsa nähden ovat aina tietysti makuasioita, mutta tässä osoitteessa ”Visions” on Stratovariuksen pitkän ja vaiherikkaan uran kruununjalokivi. Juuri se albumi, jolta löytyvät ne kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat kappaleet. Albumi, joka määrittelee koko bändin olemuksen. Albumi, johon aina tulee palattua ja jota kuunnellessa on helppo unohtaa myöhempien aikojen sekoilut, jotka olivat lähellä lopettaa koko bändin. Lyhyesti sanottuna ”Visions” on Klassikko isolla Koolla.

Lähtölaukauksen levylle antaa keskitempoinen ”The Kiss Of Judas”. Basson ja rumpujen yhteistyönä lähtevä biisi kasvaa kitaran ja koskettimien mukaan tulleessa armottomasti eteneväksi melodiseksi jyräksi ja kertosäkeeseen sekä viimeistään sooloja edeltävään väliosaan tultaessa ollaan jo niin massiivisissa mittasuhteissa, että paisuttelu alkaa melkein hirvittää. Kitaristi Timo Tolkin ja kosketinsoittaja Jens Johanssonin yhteistyö melodia- ja soolo-osuuksissa on upeaa kuultavaa. Timo Kotipellon laulu on voimakasta ja tarkkaa. Miehen paljon parjattu englanti on reilusti parempaa kuin 2000-luvun äänitteillä. Olipahan aloitus!

Parempaa ja kaikkein parasta on luvassa, sillä toinen biisi on albumin ja koko bändin anthem-raita ja jokaisen metalliin vähänkään perehtyneen taatusti tuntema ”Black Diamond”, jonka intron cembalomelodia on kuin suoraan keskiaikaisesta lastenlaulusta. Melodia, tuplabassaritykitys sekä Kotipellon upea laulusuoritus vievät vastustamattomasti mennessään. Tolkki ja Johansson taistelevat jälleen keskenään ja tälläkin kertaa mittelö päättyy ratkaisemattomaan. Vetää sanattomaksi.

Kolmantena tuleva ”Forever Free” alkaa komealla kitarariffillä ja jatkaa ”Black Diamondin” hengessä vauhdilla, mutta ei mitenkään saavuta samoja sfäärejä kuin edeltäjänsä. Toisaalta olisiko se edes mahdollista? Kyseessä on silti ehta Stratobiisi kaikkine tunnistettavine mausteineen ja se säilyikin keikkasetissä pitkät ajat julkaisunsa jälkeen.

”Before The Winter” tiputtaa vauhdit toiseen äärilaitaan ja Kotipellon tulkinta vaihtuu julistavasta sekä uhmakkaasta kaihoisaan ja melankoliseen. Toki kertosäkeessä kajautetaan taas korkealta ja kovaa, mutta muuten kappaleen tunnelma on ikävöivä ja kaipaava. En kauheasti ole hitaiden biisien perään, mutta tämä tunnelmointi herkistää niin, että jonkinlaista roskaa tuntuu työntävän silmäkulmaan…

Viides kappale tottelee nimeä ”Legions”. Biisi on osoitettu fanijoukoille ympäri maailman ja lyriikat kertovat kuinka vaikeuksista huolimatta ja kovista ajoista selvinneenä edelleen ollaan tien päällä. ”Legions” alkaa rouhealla erittäin stratomaisella kitarariffillä ja tuplabassarit takovat tahtia. Kertosäkeen ”Never give up, never give in, we´re stronger than steel, we´re the Legions of the twilight” -rivit kertovat kaiken oleellisen. Omaan korvaani ehdottomasti yksi ”Visionsin” kirkkaimmista helmistä.

”The Abyss Of Your Eyes” laskee jälleen vauhteja, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole mikään balladi. Biisissä on junttaava rumpu-basso -komppi, jonka päälle kitarariffi tuo vielä lisää raskautta. Kosketinsoitinmelodia keventää tunnelmaa ja antaa biisille sen tarvitsemaa ilmaa. Tämän tyylinen kappale löytyy lähes jokaiselta Stratovariuksen sekä myös Tolkin myöhempien aikojen sooloprojektien levyiltä.

”Holy Light” on soitinvirtuoosien taidonnäyte. Kyseessä on siis instrumentaalikappale, joka aluksi jaksaa innostaa, mutta käy loppua kohden hivenen tylsäksi. Nopeaa soittoa ja useita eri osia sisältävä veto on osastoa ”musiikkia muusikoille” eikä kestä kuuntelua kovin montaa kertaa. Toki näin taitavien soittajien albumilla biisin olemassa olon voi oikeuttaa.

Jos Stratovarius on aiemminkin lainaillut ”Keeper Of The Seven Keysien” aikaiselta Helloweenilta yhtä sun toista, ”Paradise” on tämän ihailun korkeimman muodon selkein kiteytymä. Täytyy olla kuuro, jos biisistä ei jossain kohtaa tule mieleen ”Keeper Part 1:n” ”Future World”. Kyseessä on kuitenkin hieno melodinen rallatus, jota kuunnellessa tulee mieleen Tolkin jossain haastattelussaan mainitsema lukkarinrakkaus Suomi-iskelmään. ”Paradise” on silkkaa iskelmää särökitaroilla. Hienoja melodioita sisältävä ”Paradise” on myös ”Visionsin” ainoa biisi, jolta löytyy rauhallisempi ja maalaileva kitarasoolo. Aina ei Tolkinkaan tarvitse tiluttaa valon nopeudella ja silti kuulostaa komealta.

”Coming Home” saa osakseen levyn tylsimmän kappaleen viitan. Jollain toisella albumilla biisi voisi toimia hetkellisen rauhan tuovana tunnelmapalana, mutta ”Visionsilla” on niin kovaa materiaalia, että tässä kontekstissa se ikävä kyllä jää lapsipuolen asemaan. ”Before The Winter” jo sitä paitsi putsasi balladien palkintopöydän.

Albumin päätöksenä toimii nimiraita ”Visions (Southern Cross)” ja tässä kappaleessa paisutellaan niin maailmanlopun tunnelmissa, että oksat pois kuin suutarin joulukuusesta. Biisi koostuu useasta eri osasta, jotka kuitenkin sekä musiikillisesti, että tarinallisesti nivoutuvat saumattomasti yhteen. Maailman tilanne ei todellakaan näytä hyvältä, mutta loppua kohden kuitenkin aurinko alkaa paistaa risukasaan ja kaikkea toivoa ei olla vielä menetetty. ”Visions (Southern Cross)” sisältää oikeastaan kaiken bändiltä nimeltä Stratovarius. On nopeaa osaa, on hitaampaa, on melodioita, on näppäilyä…yksinkertaisesti kaikkea ja tämä on pelkästään hyvällä sanottu. Loistava lopetus loistavalle levylle.

”Visionsin” kappalemateriaali on erittäin kuranttia ja vakuuttavaa laatua. Tolkin sävellyskynä oli 1990-luvun puolivälin jälkeen partaveitsenterävä eikä varsinaisia ohilaukauksia löydy. Ainoastaan levyn jälkimmäinen ja ylimääräinen hidas biisi ”Coming Home” sekä instrumentaali ”Holy Light” täyttävät jossain määrin fillereiden kriteerit, mutta nekin kuitenkin omalla tavallaan paikkansa albumikokonaisuudessa puoltavat.

Albumin tuotanto on leveä ja tuhti olematta kuitenkaan tunkkainen ja täyteen ahdettu. Tässä onkin suuri ero nykypäivän Stratovarius-soundiin. Tosin sama suuntaus on nykyään lähes kaikilla metallilevyillä. Vuonna 1997 Stratovarius kuitenkin sai tallennettua loistavia biisejä juuri oikeanlaisilla soundeilla, jotka tekivät kappaleille oikeutta parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta jokainen levy on aina oman aikansa kuva kappaleineen, soundeineen ja kansigrafiikoineen. Niin myös ”Visions”. 1990-luvun loppupuolen Stratovarius kuulosti tältä ja hyvä niin.

Stratovarius ja ”Visions” näyttivät tietä power metal -genrelle, jonka elinkaari jäi loppujen lopuksi melko lyhyeksi. Tai ainakin sen kultakausi jäi. Kopioita alkoi ilmestyä kiihtyvällä tahdilla kuin niitä kuuluisia sieniä sateella, mutta useat näistä hännystelijöistä eivät päässeet lähellekään esikuvaansa. ”Visionsilla” Stratovarius onnistui tekemään musiikistaan koukuttavaa sekä monipuolista ja samalla kuitenkin yksinkertaista ja helppoa kuunnella. Basisti Jari Kainulaisen ja rumpali Jörg Michaelin luoman tanakan perustan päälle virtuoosit Tolkki ja Johansson maalailivat isoilla pensseleillään ja kerman kakun päälle vatkasi laulaja Kotipelto suvereenilla, täydellisellä laulullaan. Tällainen magia ja lähes täydellinen onnistuminen tapahtuu yleensä vain kerran elämässä ja suurimmalle osalle bändejä sitä ei tapahdu ikinä. Stratovariukselle se tapahtui ”Visionsilla”. Albumilla, jolla lähes kaikki tähdet olivat oikeassa asennossa ja jota 20 vuotta myöhemminkin voi kyllästymättä kuunnella. Kiitos Stratovarius ”Visionsista”. Sen ansiosta maailmani on parempi paikka.

9½/ 10

Teemu Kuosmanen

[/three_fourth]
[one_fourth_last]
visions
The Kiss Of Judas
Black Diamond
Forever Free
Before The Winter
Legions
The Abyss Of Your Eyes
Holy Light
Paradise
Coming Home
Visions (Southern Cross)
[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here