Panteran major label -debyytti ”Cowboys From Hell” kulkee monien kirjoissa yhä yhtyeen ensimmäisenä pitkäsoittona, mutta tosiasiassa se oli bändin viides albumi ja järjestyksessään toinen, jolla vokalistin tontilla vaikutti Phil Anselmo. Levy täytti juuri 30 vuotta, joten mikäpä onkaan parempi syy ottaa tämä 1990-luvun metalliklassikko uudelleen tarkasteluun.
Pantera oli omien sanojensa mukaan saanut kielteisen vastauksen kaikilta suurilta levy-yhtiöiltä 28 kertaa, kunnes lopulta päätyi Atco Recordsin haaviin. Indie-levyillään kyseessä oli ollut pääasiassa tukkahevibändi, mutta pieniä muutoksen tuulia oli ollut havaittavissa jo ”Cowboys From Hellia” edeltäneellä ”Power Metal” -albumilla (1988). Lopullinen muutos suuren yleisön tuntemaksi Panteraksi tapahtui sitten ”Cowboys From Hellin” myötä. Albumin tuottajaksi valikoitui harkinnan jälkeen Terry Date, joka oli tässä vaiheessa uraansa työskennellyt mm. Metal Churchin, Dream Theaterin, Soundgardenin sekä Overkillin kanssa.
You see us comin’
And you all together run for cover
We’re takin’ over this town…
“Cowboys From Hellin” avaa metalliklassikoksi laskettava levyn nimikappale. Teksasin Kalkkarokäärmeen lailla sähisevän Dimebag (tässä vaiheessa vielä Diamond) Darrellin pikakivääri-riffillä käynnistyvä biisi ei ole menettänyt vuosien saatossa lainkaan voimaansa. Tämä ilkeästi svengaava veto esitteli maailmalle nälkäisen ja erittäin vihaisen nuoren yhtyeen, joka oli hionut vuosien saatossa hurjalla keikkailulla osaamisensa genren huippujen tasolle. Loistava avaus.
”Primal Concrete Sledge” pistää loistavan avauksen jälkeen menon vielä hieman hurjemmaksi, murhaavan avausriffin sekä Vinnie Paulin tuplabasarien takoessa kuulijaa turpaan ilman armoa. ”Psycho Holiday” pitää tason yhä huimana. Darrellin riffittely on komeaa ja Anselmon ilkeään lauluun on upotettu sen verran paljon pirullista tarttuvuutta, että kappale kuuluu levyn parhaimpiin esityksiin.
”Heresy” on selkeä hatunnosto Anthraxin ja Metallican suuntaan, sillä sen verran Scott Ian meets James Hetfield -henkisesti Darrell riffittelee. Kappale ei nouse levyn kolmen ensimmäisen biisin tasolle, vaikka toimii hyvin. Rima vaan on tässä vaiheessa jo sen verran korkealla, että pelkkä hyvä ei enää riitä.
Klassikkokamaa oli silti vielä jäljellä ja niistä ensimmäisenä kuullaan lähes balladiksi laskettava ”Cemetery Gates”. Biisi on puhdas klassikko ja Anselmo heittää haasteen kehään itse Rob Halfordille, haastaen oppi-isänsä kilpaan hienoimmista metallikiljaisuista kappaleen loppupuolelta löytyvän kitara-laulu-vuoropuhelun aikana.
”Domination” jatkaa klassikkolinjaa takoessa kuulijaa huoleti turpaan. Pelkkä kappaleen loppupuolen riffitaivas on puhdasta metalli-orgasmia. ”Cowboys From Hellin” jälkimmäisen puoliskon avaa tuimalla riffittelyllä käynnistyvä ”Shattered”, jossa Anselmo vie Halfordisminsa äärimmilleen, jäljitellen Metal Godin kiljumista komeasti. Kappale on myös muilta osiltaan komea tuplabasari-turpaanveto, jonka kruunaa erinomainen kitarasoolo.
”Clash With Reality” pitää yhä albumin suoritustason korkealla ja jälleen tyrmäävällä riffittelyllä starttaava ”Medicine Man” yllättää periaatteessa puhutuilla A-osillaan. Ilkeän kuuloinen kappale svengaa komeasti ja taas Anselmo pääsee näyttämään laajaa äänialaansa. ”Message In Blood” jatkaa edeltäjänsä linjalla, esitellen Panteran ilkeämpää puolta.
Randy Rhoads -henkisellä kitaraintrolla käynnistyvä ”The Sleep” on komea riffijuntta, jonka Rhoads-viittaukset eivät jää pelkkään introon. Levyn päättävä ”The Art Of Shredding” käynnistyy rytmisektio Vinnie Paul/Rex Brownin svengaavalla introlla, jonka jälkeen bändi suuntaa Metallica-vaikutteiseen riffimyllyyn, joka paiskaa kuulijansa metallihelvettiin/taivaaseen. Biisi on hieno päätös tälle loistavalle levylle.
Panteran ”Cowboys From Hell” on hieno sekä uraauurtava teos, jonka vaikutus yhdessä seuraajansa (”Vulgar Display Of Power”, 1992) 1990-luvun ja koko metallin kehitykseen on valtava. Erityisesti Darrell Lance Abbott aka Diamond/Dimebag Darrellin suurta vaikutusta moniin kitaristeihin ei voi liioitella, sillä sen verran suuri esikuva hän oli monelle metallikitaristille. Pantera oli tästä huolimatta paljon enemmän kuin pelkkä loistava kitaristi, sillä bändissä oli Phil Anselmossa huima nokkamies, jonka vokalisointi tällä levyllä oli miehen uran parasta.
Raskaammassa musiikissa unohtuu harmittavan usein hyvän rytmisektion merkitys. Panteralla ei tätä vahinkoa päässyt tapahtumaan, sillä bändin rytmisektio ei ollut ainoastaan huiman tiukka, se oli samalla myös pirullisen svengaava. Tähän päälle, kun lisättiin keskiarvoltaan kiitettävän tasolla kulkeva tusina biisejä ja Daten tiukkaakin tiukempi tuotanto, lopputuloksena oli kiistaton klassikko.
9+/10
Ilkka Järvenpää
1. Cowboys From Hell
2. Primal Concrete Sledge
3. Psycho Holiday
4. Heresy
5. Cemetery Gates
6. Domination
7. Shattered
8. Clash With Reality
9. Medicine Man
10. Message In blood
11. The Sleep
12. The Art Of Shredding
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}