Miten tästä voisi vielä pistää paremmaksi?
Näin varmasti tuumittiin Kiteen suunnilla, kun oli käynyt selväksi, että Nightwishin neljä albumia kestänyt nousukiito päätyi lopulliseen läpimurtoon upean “Century Childin“ (2002) myötä. Suurempia sävellyksiä, kunnianhimoisempaa kirjoitustyötä, ja kaikin puolin mahtipontisempaa musiikintekoa oli varmasti vastaus.
Tähän suunnitelmaan avautui oiva mahdollisuus edellisten levytysten menestyksen myötä, ja viidettä täyspitkää lähdettiin tekemään ennennäkemättömällä budjetilla. 20 vuotta täyttävä “Once” oli ilmestyessään Suomen kaikkien aikojen kallein albumi.
Äänimaiseman viimeistelee maailmankuulu Lontoon filharmoninen orkesteri. Tekemisestä huokuu niin kunnianhimo kuin intohimo, mutta onko lopputulos kaiken runsaudentulvan väärti? On ja ei.
Albumin avaa erinomainen ”Dark Chest of Wonders”, jonka raskaat kitarariffit tempaavat mukaansa välittömästi. Loistavat orkestraatiot tukevat perinteisempää metallipoljentoa tavalla, joka hivelee kuulijan sielua kerta toisensa jälkeen. Mahtavuutta.
Kappaletta seuraa kaksi Nightwishin kenties tunnetuimpiin kuuluvaa esitystä ”Wish I Had An Angel” sekä ”Nemo”, jotka ovat kohtalaisia sävellyksiä, mutta eivät missään nimessä yhtyeen parhaimmistoa. Kierroksia lasketaan väkivahvan alun jälkeen ehkä liiaksi, ja useamman tovin kestävää suvantovaihetta eivät pelasta edes koko albumin mukana kulkeva sinfoniaorkesteri.
Kärsivällinen kuuntelija palkitaan, sillä levyn loppuhuipennukseen ohjaava ”Ghost Love Score” on yksi Nightwishin parhaita biisejä. Levyn loppuun on vielä valittu suomenkielinen slovari ”Kuolema Tekee Taiteilijan”, joka tuo varmasti uutta kulmaa erityisesti ulkomaiselle fanikunnalle. Mahtipontisen teoksen päättävä ”Higher Than Hope” hakee paikkaansa, eikä onnistu tuottamaan albumille odotetun kaltaista kliimaksia ja multihuipentumaa.
Nightwish on siirtynyt albumi albumilta power- ja folk-vaikutteisesta metallista sinfonisempaan suuntaan, ja tämä muutos on avannut uudenlaisia ovia ja tuonut miljoonittain uusia uskollisia seuraajia. Samassa on mainittava, että aiemmilta levyiltä tuttua suoraviivaisempaa ilmaisua on ikävä.
“Once” kuulostaa kerrassaan hienolta, mutta ei onnistu materiaalillaan täysin vakuuttamaan sitä kuulijakuntaa, joka kenties odotteli “Oceanbornilta” (1998) ja “Wishmasterilta” (2000) tuttua ”kovaa ja korkealta” -meininkiä. Kyseessä on tästä huolimatta kiistatta yksi kotimaisen metallimusiikin merkkiteoksista. Se on näyttänyt tietä tosiasialle, että Suomessa todella osataan tehdä laadukasta, suureellista sekä suuriin massoihin uppoavaa musiikkia.
7/10
Markus Salmela
1. Dark Chest Of Wonders
2. Wish I Had An Angel
3. Nemo
4. Planet Hell
5. Creek Mary’s Blood
6. The Siren
7. Dead Gardens
8. Romanticide
9. Ghost Love Score
10.Kuolema Tekee Taiteilijan
11.Higher Than Hope
Ei oppinut hallitsemaan mitään soitinta, joten tyytyy kirjoittamisen ohella valokuvaamaan niitä, jotka tämän taidon omaavat. Vapaa-aikaa rytmittävät matkailu, kilpauinti ja black metal. Edellämainittujen lisäksi kiinnostunut eläimistä (ei siinä mielessä).
 Metalliluolan arvio, Markus Salmela.){kind=link}