Mustan Kuun Lapset saavuttaa kunnioitettavan 28 vuoden iän tänä vuonna. Yhtyeen taipaleelle on mahtunut niin miehistönvaihdoksia, genrerajojen rikkomista kuin vajaan vuosikymmenen kestänyt määräämättömän pituinen tauko, joista jälkimmäisen ansiosta pelkäsin ”Viimeinen Laulu Kuolemasta” -albumin olleen bändin joutsenlaulu ja 2011 ilmestyneen kokoelman ”14 Talvea – Mustan kuun lauluja 1993–2007” sen testamentti. Vuonna 2017 ilmestynyt ja positiivisen vastaanoton saanut ”Saatto” osoitti pelkoni aiheettomaksi, eikä vuoden 2019 ”Valo” jättänyt kuuntelijaa kylmäksi.
Tuorein teos, täysin akustinen kokopitkä kantaa nimeä ”Kruunu”. Levytys pitää sisällään aiemmin julkaisemattoman materiaalin lisäksi akustisia, puhtailla mies- ja naisvokaaleilla höystettyjä versioita yhtyeen aiempien albumien biisikirjastoista. “Kruunulla” kuullaan myös vierailevien artistien soittamana shamaanirumpua, jouhikkoa, käyrätorvea ja muita hieman eksoottisempia instrumentteja.
Albumin käynnistää reilun minuutin pituinen intro, nimikkoraita ”Kruunu”. Instrumentaalista viulun ja akustisen kitaran tunnelmointia olisin kuunnellut mielelläni pidempään, sillä raidan päättyminen ja ”Peikonmielen” alkusoinnut jättivät kuuntelijana kaipaamaan lisää tämän kaltaista tunnelmanviritystä.
Vanhemman materiaalin uudelleenlämmittely ja -nauhoitus on aiemmin saanut allekirjoittaneen epäileväiseksi, mutta “Kruunun” kaltaista teosta kuunnellessa tulee huomanneeksi, että aiemmin kuulluista kappaleista löytää paljon uutta erilaisen tulkinnan kautta. Erityisesti ”Peikonmielen”, ”Aarian” ja ”Kuolemanvirran” akustisten versioiden soidessa huomasin uppoutuvani levyn tunnelmaan ja kuuntelevani näitä ikään kuin uusina kappaleina, vaikka ne olivat tuttuja jo entuudestaan. Jouni Naumin, Jenny Malmbergin ja Jani Rämön vokaalitulkinnat sekä sessiomuusikoiden, Tero Kalliomäen (jouhikko, shamaanirumpu), Caroline Salmonan (viulu) ja Sami Heinosen (käyrätorvi ja tinapilli) työpanos kohottavat biisit omalle korokkeelleen vähintään originaaliversioiden tasolle.
Ennen julkaisemattomasta materiaalista albumilla on ensimmäisenä vuorossa ”Matkalainen”. Kappale käynnistyy pahaenteisillä jouhikon kirskahduksilla, mutta pian kuuntelijan mielen valtaa surumielisyys: ”Älä nouda nukkuvaa. Mieli minut mieluummin.” Taustalla soivat hautajaiskellot saattavat aikamatkalle katovuosiin ja mieleen muodostuu kuva synkästä tuvasta viikatemiehen seistessä nurkassa, epätoivon varjojen piirtyminen jo valmiiksi tummille, tervatuille seinille ainoan valonlähteen ollessa kattoparrujen välistä pilkistävä kalpea kuunvalo.
”Kosketus Pohjaan” on nimensä mukaisesti albumin heikointa materiaalia. Kappale itsessään ei ole heikko, mutta se ei yllä tunnelmallaan muun levyn tasolle ja se vaikuttaa hieman väkinäiseltä täytemateriaalilta muuten mainion kokonaisuuden keskellä.
Toiseksi viimeinen raita ”The Dream About A Dying Angel” tuo hieman mieleen kuvitteellisen Primordialin ja The Dublinersin äpärälapsen. Kappale yhdistelee irlantilaistyylistä melankoliaa Mustan Kuun Lapsien tavaramerkiksi muodostuneeseen omalaatuiseen alakuloon. Vieraileva australialainen vokalisti Mark Kelson suoriutuu tontillaan mallikkaasti.
Ensikuuntelun aikainen kahvin rauhallinen siemailu ja upeasta tunnelmoinnista nauttiminen sai yllättävän käänteen, kun teoksen viimeinen aukeama oli avautumassa: Albumin päättävä ”La Última Playa del Corazón” käänsi kuuntelijan epäuskoisen katseen kohti äänentoistojärjestelmää ja hengittämään tilkan tuota mustaa elämän eliksiiriä. Hetken aikaa keräiltyäni itseäni ja pöydälle läikkyneet kahviroiskeet pyyhittyäni kuuntelin raidan 10 uudelleen. Vaikka olin kiinnittänyt jonkin verran huomiota suomenkielisten kappaleiden dominoimaan biisilistaan, päätösraidan lattariäänimaailma ja ukulele yllättivät pahanpäiväisesti. Yllätyksestä ja sen aikaansaamista lieveilmiöistä huolimatta ei kappaleesta jää pahaa sanottavaa: Jollain kierolla tapaa tämä helmi tekee viimeisen koristelusilauksen ”Kruunuun”.
“Kruunu” herättänee eriäviä mielipiteitä kuuntelijoiden keskuudessa tyylivalintansa vuoksi, lisäksi uutta musiikkia albumilla on intron ohella vain neljän kappaleen verran. Vanhemman materiaalin kääntäminen akustisiksi tunnelmavedoiksi tuo kuitenkin koko diskografian läpikäyneelle paatuneelle MKL-suurkuluttajalle tuoreen näkökulman vanhoihin suosikkeihin. “Kruunu” voi toimia myös ensiaskeleena yhtyeen raskassoundisempaa tuotantoa kohti kuuntelijalle, joka ei yhtyeen tuotantoon ole aiemmin tutustunut.
8/10
Aki Blomqvist
1. Kruunu **
2. Peikonmieli *
3. Matkalainen **
4. Ikaros *
5. Aaria *
6. Kosketus pohjaan **
7. Saatto *
8. Kuolemanvirta *
9. The Dream About A Dying Angel **
10. La Última Playa del Corazón **
(*) akustinen versio
(**) aiemmin julkaisematon kappale
Kyseenalaisella soittotaidolla varustettu basistinretale pääkaupunkiseudulta.
Raskaamman musiikin soratiellä 2000-luvun alusta lähtien, lähimpänä sydäntä black-, death-, folk- ja doom metal. Tehtävinä (lähinnä) levy- ja keikka-arviot.
 Metalliluolan arvio, Aki Blomqvist){kind=link}