[three_fourth]Loistavasti menestynyt Theatre Of Pain (1985) kasvatti Mötley Cruen suosiota entisestään ja mittava maailmankiertue toi yhtyeen ylle myös harmaita pilviä. Kiertueen jälkeen yhtyeen jäsenet painivat erilaisten päihderiippuvuusongelmien kanssa. Rock`n Roll elämästä otettiin siis kaikki irti ja sekoilulle ei näkynyt loppua. Yhtye kumminkin päätti uusiutua seuraavalle levylle ja ensimmäinen tehtävä oli heittää meikit sekä sukkanauhat nurkkaan ja ravistautua irti glam rock-imagosta. Vaikka Girls Girls Girlsillä levyn kansikuvassa on Harley Davidsonia, nahkaa ja tuimaa ilmettä, niin glam-rockin maineesta yhtye ei koskaan päässyt täysin irti. Musiikillisesti Girls Girls Girlsillä seurataan edellisen albumin jalanjälkiä aavistuksen kevyemmällä ja kaupallisemmalla otteella.
Girls Girls Girlsin studiosessiot olivat pääosin täyttä tuskaa ja sukset menivät pahasti ristiin tuottaja Tom Wermanin kanssa. Huumehöyryisen bändin kanssa työskentely toi ristiriitoja etenkin Nikki Sixxin kanssa. Sixx olisi halunnut albumille muodissa olevia syntikoita, joita tuottaja Werman vastusti loppuun asti. Werman sai tahtonsa läpi ja syntikat eivät päässeet kuin pienessä osassa mukaan kappaleeseen ”Wild Side”. Seuraavalla levyllä tuottaja saikin vaihtua.
Albumin avaava ”Wild Side” on väistämättä Mötiköiden parhaimpia kappaleita, jonka aikana voit matkustaa rajan yli viinanhuuruiseen maailmaan, jossa raha, seksi ja päihteet näyttelevät pääosaa. Mick Marsin purevat riffit saavat tarvittavan tuen Tommy Leen peruskompeista sekä Sixxin bassosta, puhumattakaan Neilin vahvasta laulusuorituksesta. Yksinkertaisilla asioilla saa monesti hienoa jälkeä ja tästä ”Wild Side” on erinomainen esimerkki. Hyvät kappaleet luovat myös mielikuvia ja kukapa ei olisi nimibiisi ”Girs Girls Girlsin” soidessa haaveillut jonoksi asti kertyneistä strippareista.
Yhtyeen itsensä mukaan levyn avauskaksikko pelasti albumin ja tässä tapauksessa myös koko yhtyeen. Nikki Sixxin huumepäissään kirjoittama svengaava ”Dancing On Glass” jää väkisinkin kovan alkukaksikon varjoon, vaikka biisissä joku mystinen vetovoima onkin. Aliarvostettu blues-sävytteinen ”Bad Boy Boogie” on hiukan rasittavasta kertosäkeestä huolimatta erinomainen kappale jonka aikana voi uittaa sormensa ”piirakkaan”.
Nikki Sixxin isoäidille omistettu unenomainen ”Nona” pysäyttää hetkeksi huumetripit. Vaikka todellisuus ja omatunto iskivätkin päin näköä, niin paluu sekoiluun näkyy kappaleen sävellyksestä jättäen biisin levyn heikoimpiin suorituksiin. Levyn loppupuolen ”Five Years Dead” sekä ”All In The Name of…” ovat varsin toimivia, mutta hyvin tyypillisiä mötikkä-biisejä. Nikki Sixxin häpeäpilkku ”Sumthin` for Nuthin” ei loppujen lopuksi poikkea niin suuresti levyn linjasta, vaikka selvästi kuulukin levyn huonoimpien sävellysten pariin.
Kovien jätkien imagoa rakentanut Mötley Crue sortuu kumminkin ruikutukseen ”Home Sweet Homea” myötäilevässä ”You`re All I Needissä”. I loved you – huudahdukset saavat ihokarvat pystyyn ja kokemaan myötähäpeää suuria pelimiehiä kohtaan. Biisille oli kumminkin tilausta ja kyllähän se toimiva balladi on kaikesta huolimatta. Varmasti osa meistä faneistakin on kappaleen avulla saanut tahtonsa läpi kellistettyään kumppaninsa sängyn puolelle. Kun biisimateriaali alkoi käymään vähiin, niin levyn loppuun iskettiin liveveto Theatre-kiertueella äänitetystä Elviksen ”Jailhouse Rockista”. Näyttääkö sitten Mötley Crue Elvikselle mallia rokkaamisesta, niin siitä voi olla monta mieltä.
Girls Girls Girls on kokonaisuutena hyvä levy. Vaikka kahden edellisen tasolle ei noustakaan niin jotain taikaa tässä albumissa on. Tuoko se mieleen sitten oman nuoruuden vai onko levyn vahvuus sitten sen tuomassa tunnelmassa, jossa elämää katsellaan päihteiden värittämien silmien lävitse. Tuotannollisesti Tom Werman teki vahvaa jälkeä. Etenkin kun miettii missä kunnossa bändi oli, niin Girls Girls Girlsiä voidaan pitää onnistuneena albumina. Vince Neilin kimakka ääni on vielä voimissaan ja eikä yhtyeen soittotaidoissa ole hävettävää. Eiköhän kaiveta Jack Danielssit kaapista ja lähdetä kokeilemaan miltä elämä maistuu laitapoluilla.
8/10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. Wild Side
2. Girls, Girls, Girls
3. Dancing On Glass
4. Bad Boy Boogie
5. Nona
6. Five Years Dead
7. All In The Name Of…
8. Sumthin’ For Nuthin’
9. You’re All I Need
10. Jailhouse Rock (Live) [/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
 - levyarvio. Juha Karvonen, Metalliluola.){kind=link}