Manowarin 400 000 watin massiivinen kiertuekaravaani saapuu Suomeen kahden viikon päästä

MAINOS:



Tiedote 18.1.2023

Legendaarisen Manowarin Crushing The Enemies of Metal Anniversary Tour saapuu viimeinkin Suomeen koronan aiheuttamien uudelleenjärjestelyiden jälkeen.

Maailman kovaäänisin metalliyhtye tuo mukanaan maineensa veroisen kaluston, jolla massiivinen heavy metal -show tarjoillaan kansalle. Yhteensä kuuteen rekkaan on lastattu yli 100 000 kiloa kalustoa, jolla tuotetaan yli 400 000 wattia äänenpainetta noin 150:n kaiuttimen kautta. Yli 10 000 km:n mittaisella kiertueella mukana kulkee myös sadan ihmisen henkilökunta.

Yhtye on toimittanut järjestäjälle myös 10-sivuisen hospitality-raiderin, joka sisältää yli 100 erilaista tavaraa:
– Mm. tuoretta lohta
– Oikeita viinilaseja
– Keraamiset astiat
– Viini decanteri
– Tulisimpia thai chilejä mitä mahdollista
– Parhaimman laatuista balsamicoa ja oliiviöljyä

Yhtye haluaa myös maistella parhaita suomalaisia pienpanimo-oluita sekä tölkistä tarjoitua parasta kotimaista olutta, joka tulee säilyttää jäissä.

Upeassa keikkakunnossa oleva yhtye juhlii kiertueellaan useita virstanpylväitä: Fighting The World -albumi täyttää 35 vuotta, The Triumph Of Steel 30 vuotta, Warriors Of The World 20 vuotta, Gods Of War 15 vuotta sekä The Lord Of Steel juhlii kymmenvuotista olemassaoloaan.

Tulevan keikan tunnelmiin voi päästä jo etukäteen katsomalla uunituoreen Swords In The Wind -livevideon yhtyeen Meksikon keikalta. Kiertueen trailerin voit katsoa täältä.

Espoon Metro Areenalla nähdään myös tamperelainen speed/thrash-yhtye Prestige, joka juhlii omaa 35-vuotista taivaltaan. Yhtye myös julkaisee keikkaa edeltävänä päivänä uuden singlensä Candles, joka saa seurakseen myös musiikkivideon.

Kaikki kaikki päivämäärät ja tiedot tulevasta kiertueesta: manowar.com/tour.

Manowar on:
Joey DeMaio
Eric Adams
Anders Johansson
E.V. Martel

Manowar
CRUSHING THE ENEMIES OF METAL ANNIVERSARY TOUR ’22/’23
Espoo Metro Areena
2.4.2022
Liput: alk 89€
IKÄRAJA: S/K18
Suosittelemme tilaisuudessa korvatulppien käyttöä.
Liput myy Ticketmaster.

facebook.com/manowar
instagram.com/manowarband_official
twitter.com/manowar


Lähde: Ginger Vine Management & PR

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.