Walesista ponnistava Manic Street Preachers on ollut aktiivisena jo kunnioitettavat kolmekymmentä vuotta. Yhtye saapui ”Everything Must Go” -albuminsa kahdettakymmenettä vuosipäivää juhlistavalla kiertueellaan myös Helsinkiin. Levyä voidaan pitää orkesterin jonkinmoisena läpimurtona. Itselleni kyseinen albumi oli kuitenkin ennen tätä iltaa varsin tuntematon, toisin kuin sitä seurannut, vuonna 1998 julkaistu sekä huomattavasti laajempaa huomiota ja ylistystä kerännyt ”This Is My Truth, Tell Me Yours”
Konsertti toteutettiin, itselleni myöskin tuntemattomassa, Black box- formaatissa, jossa jäähalliin on tehty intiimimpi klubitunnelma sulkemalla katsomot verhoilla, ja jättämällä vain seisomapaikkoja.
Ilta alkoi varsin kevyesti yhtyeen nokkamiehen James Dean Bradfieldin akustisella introlla kappaleessa ”Elvis Impersonator: Blackpool pier” – kunhan ensin sai herkkään aloitukseen tarvittavan hiljaisuuden kirkuvalta eturivin fanijoukolta. Laulaja osoitti olevansa erinomaisessa vedossa ja hänen äänensä yhtä tunnistettava kuin ennenkin. Seuraava, jo huomattavasti tunnetumpi kappale ”Design For Life” sai jo takarivinkin hereille. Itselleni levyn kovinta osastoa edusti kuitenkin junan lailla etenevä ”Australia”.
Everything Must Go- albumi tarjoiltiin erittäin positiivisissa merkeissä, erityisesti basisti Nicky Wire kosiskeli yleisöä energisellä ja punk-taustaansa esiin tuovalla esiintymisellä.
Konsertin toisella puolikkaalla kuultiin niin harvinaisuuksia kuin tunnettuja hittejä. Yleisössä tuntui olevan huomattavasti itseäni tiedostavampaa MSP-joukkoa, sillä täysin tuntemattomat kappaleet räjäyttivät toisinaan puoli jäähallia iloiseen yhteislaluun. Takuuvarmat hitit ”Motorcycle Emptiness” ja ”You Stole the Sun From My Heart” putosivat pommin lailla. Illan päätti itseoikeutetusti Espanjan sisällissodan mielettömyyksiä peilaava “If You Tolerate This Your Children Will Be Next”
Manic Street Preachers osoitti olevansa erinomaisessa vedossa hoitaen mallikkaasti kappaleet pitkän uransa genrerajoja rikkovilta vaiheilta. Black Box-keikka toimi myös tässä tapauksessa erittäin hienosti, etenkin kun yhtyeen lavashow on varsin pelkistetty, ja rajoittuu oikeastaan Bradfieldin ja Wiren suhteellisen hillittyyn musisointiin. Jos jotain kritiikkiä on heitettävä, niin pistäisin sen – jälleen kerran – riittämättömän anniskelualueen suuntaan. Olut olisi maistunut, mutta järjetön väenpaljous ei, joten tyydyin seurailemaan keikkaa muualta.
Tämän illan loivat ehdottomasti iskussa olevan yhtyeen lisäksi hienot kappaleet sekä menossa mukana viihtynyt ja innokas yleisö.
Toimittaja: Markus Salmela
Kuvat: (c) Markus Salmela, Metalliluola
Ei oppinut hallitsemaan mitään soitinta, joten tyytyy kirjoittamisen ohella valokuvaamaan niitä, jotka tämän taidon omaavat. Vapaa-aikaa rytmittävät matkailu, kilpauinti ja black metal. Edellämainittujen lisäksi kiinnostunut eläimistä (ei siinä mielessä).
