Kolmihenkinen veteraanikomppania juhlii kunnioitettavaa 40-vuotista marssiaan kotimaisessa metalliskenessä tehden sen nöyrällä asenteella. Vuodesta 1981 asti eri kokoonpanoilla vaikuttanut suomimetallin sanansaattaja Lyijykomppania tekee sen mitä osaa ja mitä siltä odotetaan. Kymmenen kappaleen albumilla ”Tarpeettomia ikävyyksiä.” ei turhia kaunistella tai koristella. Levynkannen synkkä kirves ja Times New Romanilla toteutettu arkinen typografia henkii vakavasta lähestymisestä ja kunniakkaasta ikääntymisestä. Juhlahumusta ei ole tietoakaan ja näillä nelikymppisillä pohditaan jo tulevaisuudessa häämöttäviä kuoppajaisia – pieni pilke silmäkulmassa.
Albumin biisikavalkadi on karua ja ilmeetöntä, mutta ei missään nimessä täysin tasapaksua jyystöä. Toki yhtyeen tunnistettava riffijunttailu paikoin sakkautuu kokonaisuuteen, mutta sangen moitteettomat melodiat siivittävät kuulijan reiluun puolituntiseen kotimaan ajankohtaiskatsaukseen. Synkkä ja melankolinen ”ART” yhdessä ”Varpunen”-kappaleen kanssa nousevat muutaman kuuntelukerran jälkeen omiksi suosikeiksi. Myös ”Kuoleman eskadroona” -kappaleessa on jotain syvällistä ja suomalaiseen sieluun iskevää.
Lyriikkapuolella otetaan kantaa asiaan jos toiseen. Kyytiä sekä syväanalyysiä saavat erilaiset asiantuntijat, lautakunnat ja ruuhkavuodet. Lyijykomppania naulaa seinään härmäläisiä perusasioita ja ottaa arkisistakin aiheista kivenkovan niskalenkin riiputtaen turhan aristelun tai puristelun nurkkaan häpeämään. ”Tarpeettomia ikävyyksiä.” -albumin sisälle pääseekin parhaiten sanoituksia tulkitsemalla. Itse kukin voi pohtia uskooko asiantuntijaa, kaverin kaveria vai rakenteleeko omia totuuksiaan.
Lyijykomppaniaa voi luonnollisesti suositella Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen faneille. Vaikuttihan Timo Rautiainen Lyijykomppanian riveissä jonkin tovin.
Yhtyeen järjestyksessään kuudes albumi soutaa tutuilla vesillä ja etenkin pitkäaikaisille faneille levy on varmasti vuoden ilahduttavimpia julkaisuja.
Levyn takakanteen on painettu mainio toteamus, joka kertoo ”Tarpeettomia ikävyyksiä.” -levyn annin napakasti: ”Se on kyllä ihan, että aivan”.
Ja näinhän se on.
8/10
Biisilista:
1. Kuoleman eskadroona
2. Tuhlaajapoika
3. Asiantuntija
4. Yksinäisen tähden harhailija
5. Mummot naftaliiniin
6. Varpunen
7. Niksejä hevosen kengitykseen
8. ART
9. Äänislinnan vakkamestari
10. Töppöset pystyssä
Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.